Rockvuosi 1968

Kuva: Unsplash / Eric Krull

(Juttusarjan seuraava osa: 1969)

Rockmusiikin historiaa käsittelevän juttusarjan edelliset jaksot käsittelivät vuosia 1965, 1966 ja 1967. Nyt siirrytään vuoteen 1968. Jo aiemmin nähdyt artistikentän laajeneminen ja tyylien moninaistuminen vain kiihtyvät. Samalla näiden artikkelien rajaaminen ja mukaan mahtuvien artistien ja ilmiöiden valitseminen vaikeutuu entisestään.

Maailman tapahtumia vuonna 1968

Vuosi 1968 tunnetaan “hulluna vuotena”, koska siitä muodostui maailmanlaajuisesti dramaattisin sitten toisen maailmansodan.

Yhdysvalloissa jatkui edellisten vuosien jutuissa mainittu kansalaisoikeustaistelu, joka sai järkyttävän käänteen, kun liikkeen johtohahmo Martin Luther King salamurhattiin. Vietnamin sota kiihtyi edelleen ja kotirintamalla sodan vastustus ja mielenosoitukset ottivat lisää kierroksia jakaen kansaa. Näiden vastakkainasettelujen keskellä maassa käytiin presidentinvaalit. Presidentti Lyndon B. Johnson luopui yllättäen jatkokauden tavoittelusta ja demokraattien esivaaliehdokkaaksi ryhtynyt Robert F. Kennedy salamurhattiin, kuten veljensä presidentti John F. Kennedy viisi vuotta aiemmin. Lopulta uudeksi presidentiksi valittiin republikaanien Richard Nixon.

Euroopassakin kuohui. Tshekkoslovakiassa kommunistisen järjestelmän uudistuksia ja avautumista, “ihmiskasvoista kommunismia”, ajanut ns. Prahan kevät sai väkivaltaisen lopun, kun Neuvostoliiton ja muiden Varsovan liiton maiden joukot tunkeutuivat maahan ja murskasivat vastarinnan. Tapahtuma oli järkytys myös presidentti Kekkoselle ja monille suomalaisille kommunisteille.

Ympäri maailmaa, mutta erityisesti Ranskassa, puolestaan kiehui opiskelijaliikkeen radikalisoitumisen myötä. Pariisissa oli laajoja opiskelijamielenosoituksia ja -mellakoita, joita tuettiin myös lakkoilemalla. Opiskelijoiden vaatimuksiin kuuluivat mm. yliopistojen hallinnon demokratisointi ja opetuksen uudistus, sekä Vietnamin sodan vastustus. Suomessakin opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon Helsingissä ajaen pitkälti samoja teemoja.

Suomalaisessa politiikassa Urho Kekkonen voitti kolmatta kertaa presidentinvaalit ja Mauno Koivisto nousi ensimmäistä kertaa politiikan eturiviin ryhtyessään pääministeriksi.

Rock vuonna 1968

Edellä mainitut dramaattiset tapahtuvat osoittivat, että rakkauden kesä oli nyt ohi. Karut realiteetit iskivät hippien ja muidenkin silmille ja idealismi vaihtui pettymykseen, ahdistukseen ja kapinointiin. Tämä heijastui myös musiikkiin, jossa tapahtui siirtymä entistä raskaampiin ja rujompiin soundeihin. Tämä kehityskulku johti mm. nykyisin metallina tunnetun tyylilajin syntyyn.

Toisaalta monet artistit halusivat kehittää musiikkia taiteellisesti kunnianhimoisempaan suuntaan. Näistä pyrkimyksistä syntyi mm. progressiivisena rockina eli progena tunnettu tyylilaji. Toki ihan perusrockia, psykedeelisillä kierteillä tai ilman, tehtiin edelleen runsaasti.

Keskeisiä vuoden 1968 rockjulkaisuja

Jimi Hendrix: Electric Ladyland
Biisit: Voodoo Chile, Crosstown Traffic, All Along the Watchtower, Voodoo Child (Slight Return)

Hendrixin kolmas ja viimeiseksi jäänyt studiolevy — postyymejä julkaisuja on tosin useita. Toisin kuin aiemmat kaksi, kyseessä on tuplalevy ja sen teko oli pitkä ja sekava prosessi. Siitä huolimatta albumilla on runsaasti klassikkomateriaalia.

Cream: Wheels of Fire ja Goodbye
Biisit: White Room, Crossroads, Politician, Sitting on Top of the World

Creamin lyhyt mutta intensiivinen ura loppui yhden tupla-LP:n ja toisen tavallisen voimin. Molemmat koostuivat puoliksi liveäänityksistä, joissa olikin yhtyeen suurin vahvuus. Eksentriset kokeilut jäivät vähemmälle ja pääpaino niin studio- kuin liveraidoilla oli tuhdissa bluespohjaisessa riffittelyssä ja jamittelussa, jolla oli vankka vaikutus raskaan rockin kehitykseen.

Jeff Beck: Truth
Biisit: Shapes of Things, You Shook Me, I Ain’t Superstitious

The Yardbirdseissä maineeseen noussut kitaravirtuoosi aloitti oman bändinsä puikoissa, johon laulajaksi valikoitui nuori Rod Stewart ja basson varteen Ronnie Wood. Tyylilajina oli pääosin raskas blues.

Deep Purple: Shades of Deep Purple ja The Book of Taliesyn
Biisit: Hush, Mandrake Root, Kentucky Woman

Edelleen aktiivisesti toimiva Purple aloitti levytysuransa. Materiaali oli bändin tunnettua tyyliä popimpaa ja psykedeelisempääkin, mutta kaikuja tulevasta on kuultavissa. Blackmore, Lord ja Paice olivat jo mukana, mutta laulajana toimi vielä Rod Evans.

Blue Cheer: Vincebus Eruptum ja Outsideinside
Biisi: Summertime Blues

San Franciscosta ponnistava bändi erottui kaupungin aiemmasta hippimeiningistä radikaalisti ja vei bluespohjaisen rockin ennenkuulemattoman rajulle ja raskaalle tasolle. Debyyttijulkaisua voi perustellusti pitää jopa kaikkien aikojen ensimmäisenä metallilevynä.

Steppenwolf: Steppenwolf ja The Second
Biisit: Born to Be Wild, Magic Carpet Ride

Kuten Blue Cheer, Steppenwolfkin oli kalifornialainen yhtye ja merkittävä palanen raskaamman rockin syntyhistoriaa. Heidän ylivoimaisesti tunnetuin biisinsä on prätkäleffa Easy Rideristä tuttu Born to Be Wild, jonka lyriikoissa käytetään (moottoripyöriin viitaten) termiä “heavy metal thunder,” joka lienee termin ensimmäinen esiintymä musiikillisessa yhteydessä.

Iron Butterfly: Heavy ja In-A-Gadda-Da-Vida
Biisi: In-A-Gadda-Da-Vida

Raskaan rockin latua avasi kahdella ensimmäisellä levyllään tämä kolmaskin kalifornialaisbändi. Tyyli oli lähinnä raskasta psykedeliaa ja heidät tunnetaan erityisesti kakkoslevyn 17-minuuttisesta nimibiisistä.

Creedence Clearwater Revival: Creedence Clearwater Revival
Biisit: Suzie Q, I Put a Spell on You

Debyytti John Fogertyn johdolla perusrockia tahkonneelta CCR:ltä. Yhtye levytti vain muutaman vuoden mittaisella urallaan hurjan kasan klassikkobiisejä.

The Band: Music from Big Pink
Biisit: Tears of Rage, The Weight, I Shall Be Released

Ensialbumi roots rockin kautta aikain tärkeimpiin kuuluvalta bändiltä. Yhtyeen jäseniä oli aiemmin soittanut Bob Dylanin taustayhtyeessä, ja Dylan oli mukana bändin omankin musiikin tekemisessä osallistuen biisien tekoon, ja onpa levyn kansikuvakin hänen maalaamansa. Yhtye oli silti erinomainen ihan omilla avuillaan. Yksi bändin meiningistä kovasti vaikuttunut oli Creamin jälkeen uralleen uutta suuntaa hakenut Eric Clapton.

Neil Young: Neil Young
Biisi: The Loner

Kanadan lahja Kalifornian musiikkiskenelle käynnisti soolouransa Buffalo Springfield -yhtyeen hajoamisen jälkeen. Young on myöhemmin urallaan tyypillisesti vaihdellut akustisten folklevyjen ja raskaiden rokkilevyjen välillä. Tämä debyytti ei ole oikein kumpaakaan, vaan pääosin folkahtavaa kantrirokkia.

The Doors: Waiting for the Sun
Biisit: Hello I Love You, Spanish Caravan, Five to One

Bändin kolmas albumi oli aikanaan jonkinlainen pettymys, mutta on silti tutustumisen arvoinen ja heidän tuotantonsa monipuolisimpia.

The Beatles: The Beatles (aka White Album)
Biisit: Blackbird, While My Guitar Gently Weeps, Helter Skelter

Beatlesien ainoa tuplalevy. Kaikki näiden vuosien Beatles-julkaisut ovat monen suosikkeja ja kärkipäässä kaikkien aikojen parhaat -listoilla. Helter Skelter -biisillä bändi heitti lusikkansa raskaan rockin luomissoppaankin.

The Rolling Stones: Beggars Banquet
Biisit: Sympathy for the Devil, Street Fighting Man, Jumpin’ Jack Flash (single, ei albumilla)

Perustajajäsen Brian Jonesin viimeiseksi jäänyt julkaisu bändin kanssa. Yhtye jätti edellisen vuoden psykedeliakokeilut taakseen ja palasi tutumpaan tyyliinsä. Kokeilunhaluakin kuuluu yhä erityisesti epätyypillisten instrumenttien käytössä.

Fleetwood Mac: Fleetwood Mac ja Mr. Wonderful
Biisit: I Loved Another Woman, Shake Your Moneymaker

Myöhemmin Fleetwood Mac saavutti megasuosiota hyvin erilaisella pop rock -tyylillä, mutta uran alku kitaristilegenda Peter Greenin johdolla oli vahvasti bluespainotteista. Tässä vaiheessa levyt jakautuivat jokseenkin tasan Greenin ja toisen kitaristin Jeremy Spencerin biiseihin, joilla oli toisistaan selvästi erottuva tyyli.

Big Brother and the Holding Company: Cheap Thrills
Biisit: Piece of My Heart, Ball and Chain

Janis Joplinin toinen ja viimeinen levy ensimmäisen yhtyeensä kanssa ennen ryhtymistään soolouralle.

The Kinks: Are the Village Green Preservation Society
Biisit: The Village Green Preservation Society, Picture Book

Yleisesti arvioitu yhtyeen parhaaksi ja Ray Daviesin mestariteokseksi.

The Small Faces: Ogdens’ Nut Gone Flake
Biisi: Afterglow

Yhtyeen viimeiseksi jäänyt albumi on monien mielestä myös heidän parhaansa.

Van Morrison: Astral Weeks
Biisi: Madame George

Morrisonin toinen soololevy kuuluu hänen pitkän uransa kohokohtiin.

Johnny Winter: The Progressive Blues Experiment
Biisi: Rollin’ and Tumblin’

Legendan asemaan uransa mittaan nousseen teksasilaisen blueskitaristin debyytti. Winteristä on aiemmin julkaistu Nauhalaisessa pitkä artikkeli.

Progen ensiaskelia ja muuta hämyilyä

Kuten monen muunkaan tyylin osalta, progressiivisen rockin eli tuttavallisemmin progen syntyä ei voi yksiselitteisesti ajoittaa yhteen tiettyyn hetkeen. Vähintään vahvoja ennakkomerkkejä oli vuonna 1968 runsaasti ilmassa.

Progen tarkka määrittely on vaikeaa ja ehkä tarpeetontakin. On silti useita tyypillisesti progeen liitettyjä ominaispiirteitä, joita alkoi näihin aikoihin esiintyä johdonmukaisesti monien tekijöiden musiikissa: pitkät kappaleet ja instrumentaaliosuudet, tahtilajien ja sointukulkujen monipuolisuus, levyjen koostaminen yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, erikoisempien instrumenttien käyttö, soittajien virtuositeetti, sekä yleinen kokeellisuus, innovatiivisuus ja pyrkimys “taiteellisuuteen”. Ks. tarkemmin esim. artikkelin lopun lähdelistata löytyvästä Taru Oksasen gradusta.

Progen piirissäkin oli alusta alkaen useita eri suuntauksia. Osa artisteista kehitti tyyliään lähinnä bluespohjaisen psykedeelisen rockin pohjalta, toiset nojasivat enemmän jazziin, kun taas kolmansien tärkein vaikute oli The Beatles ja varsinkin vuoden 1967 Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumi. Useilla progemuusikoilla oli myös klassisen musiikin koulutustausta. Käytännössä jokainen toki ammensi inspiraatiota useammalta eri suunnalta ja rajanveto progen ja esim. taiderockin, jazzfuusion ja psykedeelisen rockin välillä on usein hankalaa tai mahdotonta.

Alla joitakin vuoden 1968 albumijulkaisuja, jotka voi laskea joko progeksi tai vähintään esiprogeksi, tai ovat muuten vain haahuilleet valtavirran polulta erikoisempaan suuntaan.

Pink Floyd: A Saucreful of Secrets
Biisit: Let There Be More Light, Set the Controls for the Heart of the Sun, A Saucerful of Secrets

Floydin toinen julkaisu oli siirtymävaiheen levy. David Gilmour liittyi bändiin sen aiemman johtajan Syd Barrettin tilalle tämän henkisen tilan romahdettua. Edellisen vuoden debyytillä Barrettin käsiala kuului lähes joka biisissä, mutta tämän levyn teossa hän oli enää vähän mukana.

Jethro Tull: This Was
Biisit: My Sunday Feeling, A Song for Jeffrey

Edelleen aktiivisen omaperäisen yhtyeen debyytti. Musiikillinen linja oli vielä jonkin verran bluesvaikutteisempi verrattuna tunnetuimpaan, muutamaa vuotta myöhempään, tuotantoon. Omaleimaisia elementtejä oli silti jo mukana, erityisesti Ian Andersonin huilu.

The Nice: The Thoughts of Emerlist Davjack ja Ars Longa Vita Brevis
Biisit: Flower King of Flies, Rondo, Intermezzo from the Karelia Suite

The Nicessä nousi parrasvaloihin kosketinsoittaja Keith Emerson, josta tuli progen tunnetuimpia soittajavirtuooseja. Musiikillisesti liikutaan psykedeelisen popin/rockin ja progen rajamaastossa, mutta kuullaanpa toisella levyllä Sibeliustakin.

Procol Harum: Shine on Brightly
Biisi: In Held ’Twas in I

Yhtye ei onnistunut enää tuottamaan edellisvuoden Whiter Shade of Palen kaltaista  hittiä, mutta levy on hyvä esimerkki varhaisesta progesta.

The Pretty Things: S. F. Sorrow
Biisi: S. F. Sorrow Is Born, Balloon Burning, Baron Saturday

Pretty Thingsit olivat varsinkin uransa alussa ”kuin Rollarit, mutta hurjempia”. Tämä levy oli jo heidän neljäntensä, ja bändin soundi oli siirtynyt suoraviivaisesta bluespohjaisesta garagerokkauksesta psykedeelisempään ja kokeellisempaan suuntaan. Levy oli yksi ensimmäisistä ns. rock-oopperoista, jolla kaikkien biisien sanoitukset liittyivät samaan taustatarinaan.

Soft Machine: The Soft Machine
Biisit: Hope for Happiness, Joy of a Toy, Why Are We Sleeping

Soft Machine oli yksi ns. Canterbury scenen keskeisistä yhtyeistä. Kyseessä oli brittiläinen 1960-1970-lukujen vaihteen ilmiö, joka assosioitui vahvimmin progeen, mutta myös psykedeliaan, jazziin, niiden yhdistelmiin ja improvisaatiopohjaiseen soittoon. Soft Machine sijoittuukin karkeasti luokiteltuna progekentän jazzin puoleiselle laidalle.

The Velvet Underground: White Light / White Heat
Biisit: White Light/White Heat, Sister Ray

Ennen toisen levyn tekoa yhtyeen pomo Lou Reed oli potkinut Andy Warholin pihalle sähläämästä bändin asioiden kanssa. Syntynyt levy shokeerasi niin sanoituksillaan kuin soundeillaankin, jotka toimivat myöhemmin innoittajina mm. punkille, noise rockille ja shoegazelle. Progeksi tätä ei lasketa, mutta valtavirran popista ja rockista ollaan melko lailla kaukana.

Frank Zappa/The Mothers of Invention: We’re Only in It for the Money
Biisi: Who Needs the Peace Corps?

Frank jatkoi edelleen ihan omalla kaistallaan. Hänen vaihtelevaa ja luokitteluja kaihtavaa tuotantoaan ei yleensä pidetä progena, mutta oli tärkeä vaikuttaja ja esimerkki siitä, mitä kaikkea voi tehdä, kun toimii omaehtoisesti eikä suostu jämähtämään mihinkään luokittelukarsinaan.

Rock Suomessa 1968

Suomessa kotimaisen musiikin osalta listoja hallitsivat edelleen pitkälti iskelmä- ja popjulkaisut, kuten Lasse Mårtenson, Katri Helena ja Danny. Rokin kuuntelu painottui ulkomaisiin artisteihin, joista mm. The Beatles, The Rolling Stones, Hendrix, Cream, Tom Jones ja brittibluesin kummisetä John Mayall (RIP 29.11. 1933 – 22.7. 2024) keikkuivat myyntilistojen kärkipäässä.

Rokkia kyllä soitettiin kotimaisin voimin yhä enemmän ja tulevia paikallisia rokkitähtiä oli kypsymässä monissa bändeissä ja keikkailemassa ahkerasti. Sitä historiaa on dokumentoitu ansiokkaasti Seppo Bruunin et al. kirjassa Jee jee jee – suomalaisen rockin historia (1998).

Julkaistavaksi saati listoille asti kotoperäistä rokkausta ei kuitenkaan vieläkään juuri päätynyt. Vuonna 1967 ainoan studiolevynsä julkaissut pioneeribändi Blues Section hajosi, eikä Raittisen veljeksiltäkään tullut ulos kuin pari sinkkua. Jormas julkaisi toisen ja viimeiseksi jääneen pitkäsoittonsa Sincerely, joka oli aiempia Beatles-coverointeja paljon kokeellisempi ja jazzvaikutteisempi.

Tämä kotimaisten julkaisujen puute oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä, ja mm. Blues Sectionin soittajien uudet bändit tulisivat pian aloittamaan suomalaisen progen nousun. Niistä Wigwam perustettiin jo 1968, mutta ei vielä julkaissut mitään.

Muiden tyylien parhaita

  • Dr. John: Gris-Gris – New Orleans -legendan hämyinen debyytti
  • Johnny Cash: At Folsom Prison – mustiin pukeutuneen miehen kuuluisa keikka vankilasta
  • Sly & The Family Stone: Dance to the Music psykedeelisen soulin ja funkin edelläkävijät
  • Aretha Franklin: Lady Soul ja Aretha Now Soulin kuningatar uransa huipulla
  • Taj Mahal: Taj Mahal ja The Natch’l Blues – kaksi ensimmäistä levyä uudemman polven bluesnimeltä
  • James Taylor: James Taylor – USA:n länsirannikon folk rockin suurimman nimen uran alku
  • Joni Mitchell: Song to a Seagull – Toisen kalifornialaisfolkin suurnimen debyytti
  • Scott Walker: Scott 2 – barokkipopin parhaimmistoa
  • Fairport Convention: Fairport Convention – brittiläisen folk rockin kärkinimi
  • Dolly Parton: Just Because I’m a Woman – kantrilegendan uran alkuvaiheita

Vuoden muuta ääniraitaa

Biisipoimintoja eri tyyleistä

  • Otis Redding: (Sittin’ on) the Dock of the Bay
  • Joe Cocker: With a Little Help from My Friends
  • The Crazy World of Arthur Brown: Fire
  • Marvin Gaye: I Heard It Through the Grapevine
  • Dusty Springfield: Son of a Preacher Man
  • Tom Jones: Delilah
  • Canned Heat: On the Road Again
  • Glen Campbell: Wichita Lineman
  • Randy Newman: I Think It’s Going to Rain Today
  • Tammy Wynette: Stand By Your Man
  • Mama Cass: Dream a Little Dream of Me
  • Judy Collins: Both Sides Now
  • The Delfonics: La-La Means I Love You
  • The Troggs: Love Is All Around
  • Dionne Warwick: Do You Know the Way to San Jose
  • Donovan: Hurdy Gurdy Man
  • James Brown: Say It Loud – I’m Black and I’m Proud
  • Stevie Wonder: For Once in My Life
  • Diana Ross & The Supremes: Love Child
  • The Young Rascals: A Beautiful Morning

Lähteitä

Osittainen lista, paljon muitakin käytetty vähintään taustatietoina.

3 Trackbacks / Pingbacks

  1. Rockvuosi 1966 – Verkkolehti Nauhalainen
  2. Rockvuosi 1967 – Verkkolehti Nauhalainen
  3. Rockvuosi 1969 – Verkkolehti Nauhalainen

Vastaa