Tulevaisuuden minä

Mitä jos tulevaisuuden minäsi ohjaa sinua tässä hetkessä?

Kuva kaapattu Pixabaystä.

Kuinka monta tuntia päivässä haaskaat turhuuksiin? Saitko muodostettua mieleesi epämääräisen tuntimäärän? Vaikka turhuuden määritelmä jäi avoimeksi, silti ihmiset kuitenkin yleensä kokevat heittävänsä hukkaan jokusen tunnin päivässä. Melko jännää! Sinulla siis on mielikuva ihanneminästäsi ja siitä, miten sinun tulisi toimia ja miten ei.

Aiemmassa artikkelissani kirjoitin: “Mielenkiintosi ovat parhaimman mahdollisen tulevaisuuden minäsi tapa ohjata sinua itsensä luokse sekä auttaa nykyistä minääsi saavuttamaan korkeimman potentiaalisi”. Ja nyt olisi tarkoitus pureskella tuota kirjaimista muodostettua merkkisarjaa hieman huolellisemmin.

Hetkelliset halut miellän hedonistisiksi teoiksi, joilla tavoitellaan itse mielihyvää, mutta varsinaisella prosessilla ei ole juurikaan merkitystä. Ongelmana kuitenkin on, että koettu mielihyvä harvoin täyttää odotukset. Jatkuva mielihyvä myös turruttaa, ja se voi muuttua uudeksi normaaliksi, jolloin nautinnon saaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Mielenkiintojasi seuraamalla nautinto tulee itse prosessista. Toisin sanoen matka on määränpäätä tärkeämpi.

Mutta miksi kiinnostua yhtään mistään muusta kuin välttämättömästä eli ravinnon ja suojan varmistamisesta sekä mahdollisen jälkikasvun huolehtimisesta? Eikö kaiken ylijääneen ajan voisi käyttää hedonismiin? Harva kuitenkaan kokee hedonistista elämää pidemmällä aikavälillä miellyttäväksi saatikka merkitykselliseksi. Kaljaa, pizzaa ja telkkaria joka ilta, mitä veikkaat tämän kaavan tekevän nupillesi pidemmällä aikavälillä esim. vuoden aikana? Tämän kaltaisella elämällä pikemminkin uhraat tulevaisuutesi hetkellisen nautinnon vuoksi.

Elämä on pohjimmiltaan kärsimystä: sinä ja kaikki, joista välität tulevat kokemaan vastoinkäymisiä ja lopulta kuolemaan. On suorastaan ihme, miten vähän tietoisuutemme kyseenalaistaa olemassaolon järkevyyttä. Hedonististen halujen toteuttamien voi helpottaa kärsimystä hetkellisesti viemällä huomion pois ongelmista. Mutta kun mielihyvä hellittää, ovat samat ongelmat edelleen vastassa. Ehkä ainoa tapa selvitä tästä mielettömyydestä on antaa kärsimykselle merkitys ja kohdata elämän ongelmat. Enpä ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka olisi sanonut, että hän haluaisi elää merkityksetöntä elämää.

Tavoite on aina tulevaisuudessa, ja se on muovautunut mielenkiintojesi mukaan. Se antaa syyn kestää vastoinkäymisiä sekä tehdä asioita, jotka muuten jäisivät tekemättä. Oikeastaan tavoitteen voisi mieltää tavaksi hyväksyä kärsimyksen osaksi elämääsi. Parhaimmillaan tuot elämääsi sunnitellusti lisää kärsimystä, jotta voisit kehittyä enemmän ja saavuttaa isompia tavoitteita sekä päästä lähemmäs ihanneminääsi. Hyvä tavoite tekee elämästäsi ainakin hieman paremman, jos saavutat sen.

Mielesi perukoilla on jokin kuva ihanneminästäsi, jonka haluaisit saavuttaa tulevaisuudessa. Tämä kuva on muovaantunut mielenkiintojesi mukaan ja vaikuttaa siihen, millaisia tavoitteita asetat itsellesi. Joten onko niin hullua ajatella, että tulevaisuuden minäsi ohjaa sinua mielenkiintojesi kautta itsensä luokse?

 

– E.

1 Comment

  1. Ja totta vitussa oon ensimmäinen joka kommentoi koska mulla on halua elää toisin kuin 98% muulla ympärillä olevista masentuneista karvaperseistä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.