Pyöräily: hyvän kunnon perusta läpi koko elämän

Fiilistelyä pyöräilystä

Koko elämäni jatkunut harrastus ja kuntoni ylläpitäminen sai alkunsa huhtikuussa 1967. Meillä oli koulussa hiihtotunti. Puusta tehdyillä suksilla ja monot jalassa paineltiin ympäri Iidesjärven. Suojalumi tarttui suksiin kevättalven iltapäivänä, kun saavuin Nekalan kansakoululle. Tuo keväinen talvipäivä on jäänyt kuitenkin merkittävänä mieleen, koska koulusta tulon jälkeen sain ensimmäisen polkupyöräni.

Rautaisen peruskunnon alkumetrit

Polkupyörä tarjosi mahdollisuuden liikkua vaivattomasti ja nopeasti paikasta paikkaan. Siihen aikaan Viinikassa oli paljon kavereita ja kaikilla oli pyörät. Kesäisin teimme reissuja uimarannoille. Opettelimme korjaamaan pyörät, että saimme tuntumaa myös omiin taitoihin ja pärjäsimme omillaan jo pienestä pitäen. Mitäpä elämä olisi ilman pientä hauskanpitoa, joten ajelimme hieman kilpaa ja rallia Viinikan kuraprunneilla. Joskus polvet olivat verillä, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Kesälomat kuluivat pyörien kanssa, ja ne koristeltiin ralliteipeillä, ja joillakin oli pyörässään muodikas jappisatula. Näin polkupyörä muistutti hieman moottoripyörää, mikä oli aika makeeta. Minulla ei jappisatulaa ollut, mutta asensin pyörääni hippitangon niin, että se muistutti Harley Davidson -moottoripyörää. Niin sitä sitten ajelimme kavereiden kanssa Rönnille uimaan. No ne olivat nuoruuden hienoja aikoja – aurinkoa ja uuden harrastuksen ensimmäisiä vuosia. Koulumatkat kuljettiin pyörillä, ja koulun jälkeen mentiin kavereita tapaamaan. Siihen aikaan harrastuksia oli todella paljon. Pelattiin jääkiekkoa läheisellä Viinikan urheilukentällä talvisin; kesäisin jalkapalloa.

Uuteen ympäristöön

Tultaessa 1970-luvulle vanhat kaverit jäivät, kun muutettiin eri kaupunginosaan ja uudeksi kouluksi tuli Sampola. Ihmetykseni olikin suuri, kun koulun luokassa käytiin joka päivä liitusotaa. Se oli luokan häiriköiden mielestä hauskaa, mutta sellaisesta joka sitä ei harrastanut, ei niinkään hauskaa. Siihen aikaan mitään tarkkiksia ei vielä oltu keksitty, mutta liikunta ja pyöräily antoivat sisua selviytyä uudessa ympäristössä ja siirtyä seuraavaan opinahjoon eli ammattikouluun. Piti saada ammatti, että saisi leivän päälle särvintä. Ja niin minusta valmistui puuseppä. Silloin 1970-luvulla aloin tehdä myös pidempiä pyöräilylenkkejä aina naapurikuntiin asti. Nokialla tuli käytyä usein kesällä sukulaisia tapaamassa. Aurinkoisena kesäpäivänä reissu oli hieno, kauniita ja jylhiä maisemia ihaillessa ja kesäpäivästä nauttien.

Kostea vuosikymmen

Mutta sitten 1978 kesällä oli aika pukeutua armeijan harmaisiin. Kun armeija oli suoritettu, tuntui kuin uusi ajanjakso elämässä olisi alkanut. Minulla ensimmäinen tutustuminen alkoholiin oli tapahtunut 1977, jolloin olin jo 19-vuotias. En ollut tuntenut mitään erityistä viehtymystä alkoholin juomiseen ennen armeijaa, mutta armeijassa iltalomilla tuli käytyä paikallisessa Saloharjussa silloin tällöin. Armeijan jälkeen 1980-luvulla kaveripiirin myötä yleistyi alkoholin käyttö ja tutustuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Elämä sai uuden suunnan. Vuosikymmen vierähti melko iloisissa tunnelmissa. Kaupungin vuokrataloissa juhliminen alkoi lisääntyä 1980-luvulla. Kun ennen juhlittiin vain viikonloppuisin, niin 1980 uusiutunut asukaskanta juhli harva se viikko. Se oli sen aikaista elämäntapaa ja tutustumista uusiin ihmisiin. Alkoholistia minusta ei kumminkaan tullut, vaikka tunnustelinkin omia rajojani. Alkoholin juomisen olin saanut katkaistua silloin kun itse halusin. Lähtemällä saunaan ja tekemällä pitkän pyöräilylenkin kuntoni oli kondiksessa. Kun suhteet vanhoihin kavereihin jäivät, jäi myös alkoholin käyttö vähemmälle. Olin mielestäni nähnyt sen varjopuolia jo tarpeeksi. Alussa se tuntui hienolta, mutta pidemmän päälle ei. Pyöräily alkoi taas tulla tärkeäksi ajankuluksi. Aloin auttamaan lähimmäisiäni. Olen jo yli 20 vuotta jatkanut tätä tietä, ja kyllä pyöräilemällä saatu päivittäinen liikunta on elintärkeä osa elämääni

Tien raivaaja

Kun teollisuus, autot ja ydinvoimalat ovat ovat lykänneet ilmakehään saasteita toistasataa vuotta, ei maapallon ilmakehä ole selvinnyt vaurioitta. Tähän ongelmaan ovat viime vuosikymmeninä ihmiset heränneet ja alkaneet kehittää uusia ratkaisuja. Sähköautot ovat tulleet markkinoille, kivihiilen käyttöä vähennetään sekä monissa maissa ollaan luopumassa ydinvoimaloista. Vielä muutama vuosi sitten pyöräilijöitä katsottiin karsaasti ja lehdissä oli keskusteluja jalkakäytävällä pyöräilystä. Liikkeiden ikkunoissa oli kieltotauluja, että pyöriä ei saa pysäköidä liikkeiden eteen. Kun Tampere selkeytti liikennettä leventämällä jalkakäytäviä ja pyöräteitä, on suhtautuminen pyöräilyyn muuttunut positiivisemmaksi. Tosin ratikan rakentamisen aikana on kulkuväylät olleet varsinaisia labyrinttejä, joissa saa puikkelehtia ja olla tosi tarkkana. Mutta kokenut pyöräilijä ei hermostu, vaan säilyttää malttinsa liikenteessä. Kyllä se ratikkakin siitä joskus valmistuu, ja liikenne taas Tampereellakin selkeytyy. Sillä aina kun joka päivä tekee kunnon pyöräilylenkin, on sillä huomattavia positiivisia vaikutuksia terveydelle. Ruoka maittaa paremmin pyöräilylenkin jälkeen. Uni tulee silmään ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi on joka päivä kunnossa. Joskus miettii, olisiko elämä ollut erilaista, jos olisi hommannut auton. Kyllähän autot hienoja ovat – varsinkin vanhanmalliset Amerikan raudat ja yleensäkin vanhat autot, koska ne ovat niin persoonallisen näköisiä. Vaan eipä tullut autoa hankittua. Niinpä pyöräräilystä kumminkin tuli elämäntapa, eikä sitä ole varmaankaan tarvinnut katua. Tietysti jokaisella on omat mieltymyksensä, mitä kulkuneuvoa käyttää ja mikä kenellekin yksilöllisesti sopii. Liikenteessä on oltava erittäin valppaana, mutta minulle pyöräily on ollut ja tulee olemaan edelleenkin osa jokapäiväistä hyvinvointia. Tänä päivänä pyöräily on arvostettua jo ilmastollisista syistä, ja sen suosio tuntuu vain päivä päivältä lisääntyvän.

Hemuli

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa