Parhaan elokuvan Oscarin ehdokkaat / Osa 2

Green Book, The Favourite, Vice - Vallan oikeat kasvot ja Black Panther

Tarkista myös ensimmäinen osa, jossa arvosteltiin muut Oscar-ehdokkaat: Roma, BlacKkKlansman, A Star Is Born ja Bohemian Rhapsody.
http://www.nauhalainen.fi/wp/parhaan-elokuvan-oscarin-ehdokkaat-osa-1/

 

Green Book
Ohjaus: Peter Farrelly

Mustaihoinen arvostettu jazzpianisti Don Shirley (Mahershala Ali) aikoo lähteä kiertueelle Yhdysvaltojen etelävaltioihin. Ei tässä ole muuten ongelmaa, paitsi että vuosi on 1962 ja rotuerottelu on vielä voimissaan. Matkalle tarvitaan siis asiantuntevaa ja katuviisasta apua, joka löytyy amerikanitalialaisen kovanaaman Tony Vallelongan (Viggo Mortensen) muodossa. Mitä syvemmälle etelään parivaljakko menee, sitä suurempia nöyryytyksiä he joutuvat kestämään. Rankasta aiheestaan huolimatta, elokuvan tunnelma on kepeä ja sisältö keskittyy enimmäkseen näiden kahden hyvin erilaisen miehen väliseen ystävyyteen. Leffassa leikitellään muun muuassa vastakkaisilla rotustereotypioilla. Valkoinen mies on karkea katujen kasvatti ja mustaihoinen on kultturelli sivistyneistön jäsen.

Tarinassa pitäydytään tiukasti tyypillisen Hollywood-kerronnan turvallisissa raameissa, ja suuria yllätyksiä ei juonessa tai tyylissä nähdä. Jälki on kuitenkin varmaa ja sangen viihdyttävää. Näyttelijäsuoritukset antavat leffan parhaan tunteellisen kosketuspinnan. Elokuvan nähtyäni muistan ajatelleeni että tämä olisi hyvä leffa katsoa äitini kanssa. Se varmasti kertoo tästä elokuvasta ja itsestäni kaiken tarpeellisen.

 

The Favourite
Ohjaus: Yorgos Lanthimos

1700-luvun alun Englannin kuninkaallisessa hovissa kuhisee kun kaksi naista taistelee kuningattaren suosiosta ja rakkaudesta, samalla kun epäsuosittu ja kallis sota Ranskaa vastaan jakaa parlamentin kahtia. Miljoonien ihmisten kohtalo riippuu kirjaimellisesti siitä että kuka nuolee paremmin kuningattaren v****a. Elokuva onkin hyvin ilkikurinen ja siveetön kuvaus poliittisesta kieroilusta ja tunteellisesta manipuloinnista. Vanhan monarkistisen systeemin kaikki heikkoudet tulevat ilmi kun äärimmäisen epävarma ja hellyydenkipeä kuningatar Anna ei pysty hallitsemaan valtiotaan taikka edes omia tunteitaan, ja muut pyrkivät hänen oikkujaan myötäilemällä päästä suosioon ja täten vallan valtikkaan kiinni.

Omituisista taide-elokuvistaan tunnettu kreikkalainen ohjaaja Yorgos Lanthimos osoittaa tässäkin leffassa omintakeista mustaa huumoriaan kuvatessaan hovielämän absurdia elitismiä. Kaikki hahmot saattavat olla eri tavoilla epäsympaattisia, mutta on puhdasta iloa vain nähdä Olivia Colman, Rachel Weisz ja Emma Stone näyttelemässä yhdessä. Ei mikään tylsä pukudraama. Nähkää ja naurakaa.

 

Vice – Vallan oikeat kasvot
Ohjaus: Adam McKay

Vice on elämänkerta Yhdysvaltalaisesta poliitikosta Dick Cheneystä, joka hiljaisella poliittisella ohjailullaan Valkoisen talon sisäpiirissä onnistui keskittämään itselleen suunnattoman määrän valtaa George W. Bushin varapresidenttinä. Elokuva on McKayn aikaisemman tuotannon The Big Shortin tapainen dokumentaarinen satiiri Yhdysvaltojen lähihistoriasta. Metahuumoria ahkerasti viljelevän teoksen ansiot ovat monet, mutta kokonaisuus jää kuitenkin vajaaksi. Poliittisena satiirina se yrittää liikaa ollakseen nokkela, dokumenttina se ei paljasta kovin paljon uutta tietoa ja dramaattisena hahmokuvauksena se ei ole tarpeeksi syvällinen.

Elokuva on vähintään maskeerauksen osalta merkittävä saavutus, kun Batman-näyttelijä Christian Bale uskottavasti muotoutuu lihavan ja kaljuuntuvan Cheneyn rooliin. Näyttelijäntyö on kautta linjan vakuuttavaa työtä ja leffassa on onnistuneita yksittäisiä kohtauksia. Tarinasta kuitenkin puuttuu se punainen lanka joka antaisi sille tarvittavaa selkeyttä. The Big Short onnistui olemaan terävämpi, hauskempi ja informatiivisempi vuoden 2008 pankkikriisistä kuin Vice on Bushin presidenttiyden aikaisesta Valkoisen talon sisäpiiripolitiikasta.

 

Black Panther
Ohjaus: Ryan Coogler

Juuri kun Marvel-elokuvien uskottiin menettävän puhtiaan, niin kolmas Avengers-elokuva nettoaa yli 2 miljardia lipputuloissa ja Black Panther nappaa itselleen parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Onkohan supersankaribuumi vihdoin saavuttanut aallonharjansa?

Laadullisesti en sanoisi Black Pantherin olevan erityisesti parempi kuin moni muu Marvel-sarjan tasokkaampi teos, mutta sitä auttaa monet elementit. Elokuva toimii yksittäisenä tarinana hyvin ja kytkökset Marvelin suurempaan universumiin ovat suhteellisen vähäiset. Marvel-elokuville ominainen itseironinen huumori on lähes täysin poissa ja dramaattiset elementit enemmän keskiössä. Afrikkalainen tribaaliestetiikka yhdistettynä ultramoderniin teknologiaan antaa leffalle persoonallisen yleisilmeen. Viimeisen silauksen Oscar-suosioon on kuitenkin antanut lähes täysin mustaihoisen roolituksen historiallinen merkittävyys. Parempia supersankarileffoja olen nähnyt, mutta Black Panther edustaa genreään isolla lavalla hyvinkin kunniakkaasti.

 

Janne Karjalainen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa