Nauhalainen meets Juju

Nauhalaisen haastateltavana rap-artisti Juju

Tietenkin jokainen on aina enemmän, mitä hänestä mitenkään voi tietää. Tässä artikkelissa luodaan kapea katsaus siihen, millainen ihminen artistin nimeltä Juju takaa löytyy.

Keikkalavalla esiintyi sinut itsensä kanssa oleva, aurinkoinen ja kantaaottava artisti, joka otti yleisönsä ammattitaidolla. Erikoisuutena keikkaa tulkittiin myös viittomakielellä, ja tulkitkin eläytyivät musiikkiin viittoessaan kappaleita kuuroille. Et sinä yksin -kappale sai osan yleisöstä selvästi herkistymään, ja Onnelliseksi -radiohitti sytytti tuttuudellaan ja mukaansa tempaavalla kertosäkeellään. Jo keikan aikana ja välispiikeistä kävi selväksi, ettei se elämä ole Jujullakaan ollut ainaista artistin glamouria, vaan haastaviakin vaiheita elämässä on läpikäyty. Ja läpäisty, mikä kuuluu kappaleissa.

Ensivaikutelma Jujusta heti keikan jälkeen oli välittävä ja lämmin ihminen. Hänellä oli aikaa jutella ihmisten kanssa. Olemukseltaan Juju on hyvin rento ja myönteinen. Haastatteluun Vilusen kartanon backstagelle mentäessä artisti kohteliaasti piti ovea haastattelijoille auki, ja mieleeni tuli meneekö tämä nyt ihan oikein. Ensimmäinen haastattelutilanteeni ja sen myötä olevat ennakkoluuloni läksivät kirjaimellisesti heti kättelyssä. Juju kertoi varsin rohkeasti ja avoimesti omasta elämästään ja kokemuksistaan.

Haastattelu ei edes tuntunut haastattelulta, ennemminkin hyväntuuliselta rupattelutuokiolta kaverusten kesken. Ilmapiiri oli yllättävänkin avoin, lämmin ja iloinen. Itse en olisi uskonut 2011 luukutettuani lujaa ja usein Jujun Mustavalkosta-levyltä lohkaistua yhteiskuntakapinallista Loppu-biisiä, että 8 vuotta myöhemmin istuisimme samassa tilassa elämälle naureskellen.

Juju kertoo saaneensa ensikosketuksen tulevaan musiikkiuraansa 90-luvulla. Ensimmäisen ”demonsa” hän nauhoitti c-kasetille, ja se oli itse tehty versio hittibiisistä Get away, jonka Maxx esitti. Sittemmin yläasteella muodostui ORW-kokoonpano, myöhemmin artisti Opaalin kanssa Vaihtoehto, ja lopulta Juju itse. Ensimmäisen oman levynsä Juju kertoo tehneensä salaa.

Kouluaikana kannabis astui vierailevaksi tähdeksi Jujun kuvioihin. Koulussa opetettiin, että kaikki huumaavat aineet kannabis mukaan lukien ovat ääripahoja. Alkoholia pidettiin hyväksyttävänä. Eräissä bileissä Jujullekin tarjottiin kannabista, jota hän päätti kokeilla, eikä se niin kamalaa ollutkaan kuin oli kerrottu. Juju koki, että koulussa oli valehdeltu kannabiksen vaaroista. Kannabis toi luovuutta ja aivan uutta ajattelua esiin. Polttelu ja ekstaasin käyttäminen olivat vaihtoehto alkoholihumalalle. Tämä inspiroi muun muassa sellaisten biisien kuin Oodi ja Mun purkki tekemiseen. Näissä kappaleissa Juju tuo esiin, että hampulla voi olla toinenkin puoli.

Jos koulussa oli valehdeltu huumeista, niin mitähän muuta on valehdeltu? Tällainen ajatus johti osaltaan yhteiskuntakriittisen Mustavalkosta-levyn tekemiseen. Levyille on päätynyt Jujun kokemuksia maailman huijauksista. Sittemmin päihteiden rooli on kulkenut pieneen sivuosaan. Juju kertoo, että jos nykyään polttelee, se vie takaisin sinne samaan mistä on jo päässyt pois. Nykyisiä ilon lähteitä Jujulle ovatkin muun muassa maalaismeininki ja luonto, mökki, sauna ja lapset. Ja se, kun lapset ovat menneet päivän tohinoitten jälkeen nukkumaan ja on ihan oma hetki. Iloa tuovat myös suunnitelmat ja eri tasoiset päämäärät, jotka saattavat vaihdella elämäntilanteiden mukaan.

Biisien aiheita Juju on lisäksi ammentanut muun muassa verottajasta, itsestään, kamppailustaan ja ihmissuhteistaan. Hän kasaa mielestään hyviä juttuja ja tietoja, joista tekee biisejä. Ajatus on, että kun omat jutut on itsestä hienoja, niin silloin ne saattavat olla jonkun muunkin mielestä hienoja. Tavoite ei ole varsinaisesti menestymisessä, vaikka se todennäköisenä sivuvaikutuksena tuleekin.

”Mä pystyn mihin tahansa mä uskon.” Artistius on mahdollistanut muun muassa vapaat työajat, ja itseluottamus on tullut vahvaksi. Musaa voi työstää tuntitolkulla, kun on flow päällä. Ja toisaalta voi ottaa täysin rennosti, kun inspiraatio lomailee. Itseluottamus ulottuu myös elämän muille alueille ja erilaisiin projekteihin. Niin kuin oman talon laittamiseen ja rakenteluun. Osaamista on kertynyt kaikenlaista biittien tekemisestä miksaukseen ja videoiden kuvaamisesta käsikirjoittamiseen ja huoneiden rakentamiseen.

”Jos kattois Youtubesta ohjeet, niin ehkä sydänleikkauskin onnistuis parin kokeilun jälkeen”, Juju naureskelee ja saa toimittajatkin hörähtelemään.

Esiintymistä jännittäville ja pelkääville ihmisille Jujulla on selkeä ohje: ”suoraan kohti”. Keikkajännitys vähenee keikkoja tekemällä ja esiintymispelko lievenee esiintymällä. Lavalle kannattaa mennä aina uudestaan ja uudestaan, niin se ei enää jännitä. Jännitys ei tosin koskaan kokonaan katoa. Toinen vinkki on opetella se oma juttu niin hyvin, ettei sen puolesta jännitä. Esimerkiksi keikalla esitettävät uudet biisit tuntuvat kuin olisi ensimmäisellä keikallaan, kun niiden uusien biisien osalta ei ole vielä tiettyä varmuutta. Vaikka olisi kuinka harjoitellut niitä kotona.

”Parasta reeniä on keikat.”, Juju toteaa.

Nauhan järjestämillä Sadonkorjuujuhlilla 4.9.2019 esiintynyttä Jujua haastattelivat Janne Karjalainen, Jenni Salonen, Reeta Lahtinen ja Riku Kuokkanen.

Teksti: Riku J Kuokkanen

Kuvat: Reeta Lahtinen