Kokemuksia painonhallinnasta

Kehosi on elintapojesi peili.

Kuva napsittu Pixabaystä

Seuraavaksi näpyttelen hieman omia kokemuksiani elintapojen parantamisesta. Olen aikoinani keventänyt itseäni noin 50 kiloa. En ota kantaa varsinaisiin ruokavalioihin tai dieetteihin, sillä uskon, että eri ihmisille toimivat erilaiset ratkaisut. Enemmänkin yritän nostaa pöydälle asioita, joista ei ihan niin usein puhuta. Mitään akateemista pätevyyttähän minulla ei ole pönkittämään näitä kokemuksia tai näkemyksiä.

Vastaat itse itsestäsi (lue alkusaarna)

Kehosi on elintapojesi peili. Kun elät terveellisesti se alkaa myös näkyä. Ylipaino sekä monet elintapasairaudet ovat seurausta pitkällä aikavälillä toistuvasti tehdyistä huonoista valinnoista. Ihmiset yleensä janoavat helppoja ja nopeita ratkaisuja, jotta he voisivat pitää kiinni vanhoista paheistaan. Eikö olisi kuitenkin fiksuinta antaa kehollesi parasta mahdollista polttoainetta, jotta pysyisit terveenä? Toista kehoa et tule kuitenkaan saamaan ja nykyisellä on mentävä loppuun asti.

Oikeastaan painon lasku on vain sivutuote paremmista elintavoista. Painonpudottamisesta puhuminen on muutenkin hölmöä, koska oikeastihan ihmiset haluavat eroon rasvasta. Monilla pikadieeteillä paino kyllä tippuu, mutta lähtenyt paino voi olla jotain aivan muuta kuin rasvaa. Jos nyt kuitenkin haluat erittäin tehokkaan tavan pudottaa painoasi hetkessä, niin leikkaa yksi raajoistasi irti! Pidetään otsikossa kuitenkin sana paino clickbait-syistä!

Kohtuuden idea tuntuu monella lähteneen lapasesta. Kohtuutta käytetään oikeuttamaan omat huonot tavat. Monille kohtuus tuntuu kuitenkin tuovan kohtuullisen korkean verenpaineen ja kolesterolin sekä kohtuullisen ylipainon. Kohtuuteen vetoaminen on myös hyvä tapa olla kieltäytymättä tarjotuista herkuista. Mitä kohtuus sinulle merkitsee?

Tärkeintä on jo heti alussa hyväksyä, että keventymisen prosessi tulee olemaan pitkä mutta työläs. Ja todennäköisesti tulet matkalla kompastumaan useamman kerran. Isoin haaste on pään sisällä. Oletko valmis ottamaan vastuun sekä tekemään parempia päätöksiä itsesi puolesta? Sillä kukaan muu ei sitä puolestasi tee!

Pienin askelin

Vuosien aikana tehtyä tuhoa ei korjata päivissä tai viikoissa vaan pikemminkin vuodessa tai parissa. Oma urakkani kesti parisen vuotta. Aloitin taipaleeni tekemällä vähitellen pieniä muutoksia elintapoihin ja keskityin enemmänkin lisäämään kuin poistamaan asioita. Aivan alussa yritin vain lapioida enemmän pakastevihanneksia naamaani. Toki lämmitin ne ensin.

Mitä enemmän popsin terveellisiä ruokia sitä vähemmän epäterveellistä tavaraa mahalaukkuuni päätyi. Hedelmä- ja vihannesosastosta tuli minulle nopeasti kaupan tärkein alue. Samalla pitkälle prosessoidut tuotteet alkoivat jäädä hyllyyn. Monet pitkälle prosessoidut ruoat ovat pikemminkin laboratorion tuotoksia kuin oikeaa ruokaa. Ainesosaluetteloa on aina hyvä vilkuilla, ennen ostopäätöksen tekemistä. Titaanidioksidi (E171) ja metyyliselluloosa (E461) ovat varmisti tärkeä osa terveellistä ruokavaliota lisätyn sokerin, rasvan ja suolan kanssa!

Muutosten olisi hyvä tuntua yksinkertaisilta sekä olla sellaisia, joista voit kuvitella pitäväsi kiinni vaikka koko loppuelämäsi. Väliaikaiset muutokset antavat vain väliaikaisen hyödyn. Jos palaat takaisin vanhoihin tapoihisi, olet pian taas vanhassa kehossasi. Ihanne olisi, että saat aikaan positiivisen kierteen. Pienet muutokset saivat sinut voimaan paremmin, joten teet lisää muutoksia, jotta voisit entistä paremmin.

Kokemukseni on, että kiellot toimivat erittäin huonosti. “Älä syö karkkia” muistuttaa sinua aina siitä, että kyseinen substanssi on olemassa. On parempi keskittyä siihen mitä voit syödä. Esim. makeanhimon voi tyydyttää vaikka taateleilla. Kaupan päälle saat kuitua ja kasan ravintoaineita.

Entä jos repsahdat

Joku minua selvästi pätevämpi ravitsemusneuvoja totesi kerran, että hän odotti sitä hetkeä, kun asiakas retkahtaa vanhoihin huonoihin tapoihinsa. Sillä siitä se varsinainen työ alkaa. On paljon helpompaa noudattaa terveellistä ruokavaliota, kun elämä hymyilee. Mutta valmistautuminen niihin tilanteisiin, jotka saavat sinut syömään huonosti, on sitä varsinaista työtä.

On hyvä tiedostaa, ihmisillä on monesti tapana sortua katastrofiajatteluun. On vaikea löytää jarrua, kun syöminen lähtee lapasesta. Jostain syystä monilla ratkaisu retkahtamiseen on ahmia vielä enemmän epäterveellistä mättöä. Ihanan loogista! Jo pelkästään tietoisuus tästä käytöksestä auttoi minua. Vaikka söisin huonosti päivällä, ei se tarkoita, että koko loppupäivän tai pahimmillaan loppuviikon pitää mennä piloille.

Täydellisyyttä ei kannata fanaattisesti tavoitella. Äläkä vertaa itseäsi muihin vaan itseesi ja siihen mitä olit viikko tai kuukausi sitten. Jos olet onnistunut parantamaan elintapojasi, olet jo oikealla polulla. Yksi huono ateria tai päivä ei pilaa kaikkea tehtyä työtä.

Ei pelkästään se, mitä suuhusi laitat

Korkea stressi sekä huono tai vähäinen uni sotkevat tehokkaasti hormonitoiminnan sekä hermoston. Jos koet “paremmin syömisen” stressaavaksi, on muutoksista sinulle todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Ruokavaliota johon et edes itse usko, on erittäin vaikea luultavasti jopa mahdotonta saada toimimaan. En itse esim. koskaan laske kaloreita saatikka makroja tai mikroja. Vaikka matematiikka ihanaa onkin, ei se mielestäni ole luontainen osa ruoanlaittoa tai ruokailua.

Stressaantuneena elimistön kortisolitasot nousevat kun taas testosteroni tipahtaa. Tämä voi tehdä laihduttamisesta erittäin haastavaa. Stressaantuneena keho varastoi herkemmin rasvaa ja vyötärösi pitää siitä innokkaammin kiinni. Puhti on poissa vaikka saisitkin ruoasta tarpeeksi energiaa. Ja mikäli vähennät energiansaantiasi, elimistösi alkaa uhraamaan lihaksiasi mukautuakseen vähentyneeseen polttoaineen määrään.

Keho janoaa rutiineja. Kun asiat menevät tuttuun turvalliseen tapaan, mielesi ei joudu koko ajan miettimään potentiaalisia uhkakuvia, ja se voi jättää suuren osan asioista ympäristössäsi huomiotta. Eli rutiinien myötä potentiaaliset syyt stressin aiheuttamiseen hupenevat. Säännöllinen unirytmi on yksi hyvän terveyden perusta ja ultimaattinen rutiini, jonka ympärille muut rutiinit olisi hyvä rakentaa.

Valveilla olo aiheuttaa aivoille lievää vahinkoa, jonka riittävän pitkä ja laadukas uni korjaa. Miten univaje sitten häiritsee laihduttamista? Univaje pistää “kylläisyyshormooni” leptiinin ja “nälkähormooni” greliinin erityksen uuteen uskoon. Väsyneen ihmisen tekee yleensä mieli enemmän ravintoa, ja yleensä mieltymykset siirtyvät kohti epäterveellisiä vaihtoehtoja.

Ylipaino, stressi ja univaje voivat aiheuttavat yhdessä luciferimaisia kierteitä. Univaje voi johtua stressistä tai ylipainosta. Stressi taas voi aiheuttaa painonnousua tai univajetta. Toisaalta yhden asian hoitamisella voi saada apua toiseenkin ongelmaan.

Miten syömme

Valitettavasti monet ihmiset eivät nykyään keskity syömiseen. Ruokaa suuhun lapioidessa huomio on kohdistunut pöydällä olevaan tai taskusta löytyvään ruutuun. Itse olen omaksunut tavan, että silloin kun syödään, syödään ja keskitytään itse ruokaan. Eli turhat härpäkkeet kiinni. Oma erittäin epätieteellinen kokemukseni on, että pysyn paremmin kylläisenä, kun olen läsnä ja tiedostan syöneeni.

Minun ongelmani on kuitenkin edelleen liian nopea syöminen, vaikka yritänkin minimoida häiriöt ruokailun aikana. Silti hotkin ja pureskelen ruokaani vain muutaman kerran. Kiitos tästä peruskoulun nopeasti syömään kehottavat opettajat. Etenkin sinä Pohjois-Porin yläasteen äidinkielen opettaja! Ruoka olisi kuitenkin hyvä pureskella huolellisesti. Sylki on tärkeä osa ruoansulatusta. Ja jos väsytät leukasi pureskelemalla, et ehkä tule ahmineeksi niin paljon kaloreita, ja ainakin kulutat energiaa ruokasi mössöttämiseen.

Nykymaailmassa syömisestä on tehty viihdettä ja tapa kuluttaa aikaa. Ruokateollisuus on miljardien bisnes. Tuotekehittelyyn ja markkinointiin on upotettu paljon rahaa, jotta kaupassa juuri tietty tuote päätyisi asiakkaan ostoskoriin. Uusia makuja sekä niiden yhdistelmiä tulvii koko ajan lisää markkinoille, ja ne ovat entistä villimpiä. Tavallinen ruoka ei enää maistu, koska olemme tottuneet kokemaan makujen ilotulituksen suussamme.

Moni tuntuu suhtautuvan nihkeästi ajatukseen, että makunystyrät ovat uudelleen kalibroitavissa. En olisi aikoinaan uskonut, että hullaantuisin taateleihin ja parsakaaliin. Olen kuullut heitettävän, että uuteen makuun tottumiseen menee noin viidestä seitsemään kertaan. Mutta jos parsakaali ei uppoa naamaan vielä sadannen kerran jälkeen, kannattaa ehkä luovuttaa.

Epätoivoinen loppupiristys

Vaikka olisit joka viikko vain prosentin parempi kuin viime viikolla, on kertymä vuodessa jo melkoinen. Ja vaikka muutokseesi menisi vuosi tai toinenkin, jää sinulle vielä senkin jälkeen vuosia, joista voit nauttia terveempänä. Mikäli olet jo melkein Tuonelassa, olen erittäin pahoillani, että olet joutunut lukemaan tämän tekstin.

Pizza, makeiset ja sipsit eivät kuulu terveelliseen ruokavalioon. Mutta terveellinen ruokavalio kyllä toisinaan joustaa sen verran, että voit välillä kyseisistä paheista nauttia. Voit siis nauttia merkkipäivistä läheistesi kanssa – tai yksin mikäli sinulla ei ole kavereita niin kuin minulla…

-E

Kuvat: pixabay.com

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.