Tampereen kuohujen äärellä keskustassa sijaitsee Museokeskus Vapriikki. Museossa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi pysyviä aiheita ja asetelmia. Pelimuseo, jossa pääsee 80-lukulaiseen joulutunnelmaan ja pelihallin ryskeeseen, eläintieteellinen jossa voi kuulla leijonan karjuvan, ja jääkiekkomuseoon maalisimulaattoreineen. Kaikkea se museoväki keksii.
Tällä hetkellä on pystyssä muun muassa vasta-avatun vampyyri-näyttelyn lisäksi Suomen sisällissodasta kertova, vaikuttava historiikki materiaaleineen.
Nauhalaisen toimittajaparivaljakon veti tällä kertaa paikalle kuitenkin pysyvän näyttelytilan, kivimuseon aiheinen toiminta. Hiihtolomaviikon kunniaksi Tampereen Kivikerho oli nimittäin tullut asiantuntijavoimin paikalle.
Antti Kankainen ja Harri Innala tunnistivat kävijöiden kiviä ja koruja. Montaa sekuntia eivät ehtineet useimmat kivet kädessä käydä, kun vastaus kuului vuosikymmenten järkähtämättömällä kokemuksella. Yksi kivi oli toimittajan näytteissä, josta ei saatu selvää. Lupaus kuului, että lisätutkimuksilla aineen alkuperä ja materiaali varmasti selviäisi.
Kankainen ja Innala ovat tuttu parivaljakko kivimessuilla käyneille ympäri Eurooppaa; 30 vuoden yhteistyötaival näkyy kivien vaihtaessa kättä ja vitsien sujahdellessa ilman halki. ”Tämä on aivan varmasti kappale Maata” oli Innalan tuomio (hauskannäköisestä) pihasepelinpalasta.
Jalokivien hiontaa aiemmin myös harjoittanut Jukka Lehtinen oli samasta kerhosta, vetämässä yleisölle vuolukivipajaa. Suuresta suosiosta hieman jopa yllättynyt Lehtinen joutui toteamaan jo puoli kolmen eli 2,5 tunnin jälkeen, että kaikki 120 kiveä olivat jo loppuneet. Pöytää kolmen aikaan siivotessa kivikerhon jäsenet – juniorit sekä seniorit olivat tyytyväisen oloisia ja iloisia menestyksestä. Moni hiihtolomalainen lapsiperhe ehti käydä tekemässä oman kivensä joka jäsenelle.
Vuolukivet ovat eräänlaista kalkkikiven ja talkin sekoitusta. Niillä voi vuolla puukkoja, käyttää kylmä/kuuma-alusina astioille, jääpaloina pakkasesta otettuna, kiuaskoristeina…
Myös Nauhalaisen toimittaja sai kiven kantaakseen keskellä vilskettä. Toinen toimittaja sai tyytyä kantamaan tuomansa kivet takaisin ulos. Aika moni niistä kuitenkin paljastui arvioinnissa lasiksi tai jopa väärennökseksi. Ruusukvartsina myyty olikin värjättyä, eräs jopa ruosteesta värinsä saanutta… Tieto on kultaa.
Jukka Lehtinen kantoi itse tekemäänsä korua. Koru- ja jalokivenhionta vaihtui käsien loukkaantumisen johdosta puukkojen tekoon; hän myi hiontakoneet ja osti kaasuahjon. Kesäisin hän takoo terät ulkona ja talvisin työstää niille varsia puusta, tuohesta, kivestä ja sarvesta.
Lehtinen opastaa Kivikerhon tiloissa Hervannassa korujen tekoon päivän ja kahden kursseilla. Hopeasta ohjataan korujen pohjiin ja kivien hiontaan. Ketjuja myös punotaan. Kurssit maksavat muutaman kympin, materiaalit ostettaessa lisätään hintaan. Kerhon kursseja järjestetään myös erilaisten tapahtumien yhteydessä, päiväkodeissa ja messuilla.
Kivikokoelman kerännyt Paavo Ilmari Korhonen lahjoitti kivet Tampereen kaupungille 1997.
Kokoelma sisältää noin 8 000 kivinäytettä yli 80 maasta; esillä on Kivimuseossa tällä hetkellä noin puolet.
”Näytteet painavat yhteensä noin 20–30 tonnia. Raakakivien ja hiottujen kivien lisäksi kokoelmaan kuuluu fossiileita, meripihkaa, kiviesineitä, koralleja, kirjallisuutta ja huomattava simpukkakokoelma. Suurin nyt esillä olevista näytteistä painaa noin 1 500 kg, pienin puolestaan vain muutamia gramman osia. Kivimuseosta löytyvät myös Tampereen museoiden kokoelmien vanhimmat esineet: näytteillä olevat meteoriitit ovat peräti 4,7 miljardia vuotta vanhoja” kerrotaan Vapriikin sivuilla.
Teksti ja kuvat Milla Taivalmäki
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?