Nauhan Kaukajärven yksikössä on jo jonkin aikaa pyöritetty Kilimanjaro-ryhmää. Ohjaaja on asettanut ryhmälleen kunnianhimoiset tavoitteet, sillä hän haluaa innostaa ihmisiä liikkumaan ja nauttimaan luonnosta sekä antaa eväitä turvalliseen retkeilyyn.
Ryhmää pyörittää armoton mutta pirullisesti hymyilevä Jenni Nurminen. Hänellä on erä- ja luonto-oppaan pätevyydet. Jennin merkittävimpiin saavutuksiin kuuluu naisten kympin pinkaiseminen jääkarhupuvussa sekä Grönlannin mannerjäätikön ylittäminen osana Tuulentytöt-retkikuntaa. Jälkimmäinen tempaus on sikäli merkittävä, että kyseessä oli ensimmäinen kokonaan suomalaisista naisista koostuva retkikunta, joka kyseisen uroteon on suorittanut. Jäätävää menoa.
Päivät rakentuvat yleensä jonkinlaisesta liikunnasta sekä samoilutaitojen opetuksesta. Liikuntana on ollut mm. uintia, kävelyä, sulkapalloa ja joogailua. Pyörähdimme myös pienellä päiväretkellä Kinttulammin retkeily- ja luonnosuojelualueella. Teoriapuolella on perehdytty mm. karttoihin sekä suunnistamiseen, jokamiehenoikeuksiin, varusteisiin ja yleiseen turvallisuuteen.
Ensimmäinen yön yli seikkailu
Ryhmämme aloitti kesäkuun yön yli reissulla Birgitan polulla. Ensimmäisenä päivänä marssimme rinkat selässä noin 14 kilometrin taipaleen parin tauon kera. Majoituimme Vähä-Riutta nimisen lätäkön äärelle. Emme kuitenkaan olleet ainoa ryhmä, joka oli juoninut samaa, sillä alueella oli paljon muitakin seikkailuhenkisiä.
Metsäpalovaroituksen takia avotulen tekeminen oli kiellettyä, joten retkikeittimet pääsivät töihin. Pyöräytimme sipulista, tomaattimurskasta, paprikasta sekä pavuista padan, joka nautittiin riisin kanssa. Ateriasta tuli maukas mutta ravitseva.
Koimme iloisen yllätyksen, kun ryhmälle juuri hankittu vedenpuhdistin alkoi nikottelemaan jo parin litran pumppaamisen jälkeen. Tosin eräs nimeltä mainitsematon ryhmänohjaaja ei suhtautunut asiaan aivan yhtä hilpeään sävyyn. Kaupunkiin palattuamme vedenpudistin alkoi kuitenkin taas kiltisti toimimaan.
Unet kirjoittajalla jäivät hieman nafteiksi, sillä kesäyö oli odotettua viileämpi eli noin neljän asteen kieppeillä. Eikä makuupussipoloni ollut oikein mitoitettu moisiin oloihin. Tosin ryhmässämme oli titaaneja, joita kylmyys ei tuntunut häiritsevän. Osa ryhmäläisistä yöpyi mukana raahatussa teltassa ja osa laavussa.
Toisena päivänä tamppasimme jaloillamme maata, kiviä ja juuria noin kahdeksan kilometrin verran aina Kirskaanniemelle asti. Lopulta Nauhan valkoinen Toyota noukki meidät metsän reunalta ja palautti meidät ylistimuloivan yhteiskuntamme pariin.
Fyysisiltä loukkaantumisilta ja kuolonuhreilta vältyttiin! Henkisen puolen tuhot ovatkin sitten oma lukunsa.
– E
1 Trackback / Pingback