”Happamia!”, sanoi kettu pihlajanmarjoista

Tarinan opetusta miettimässä.

Jotkut sananlaskut ovat niin nerokkaita, että ne jäävät niin sanotusti elämään ihmisten mieliin ja tulevat sitä kautta jälleen esiin. Erästä Aisopoksen kansansadussa esiintyvää lausetta siteerataankin tämän vuoksi usein. Sen tarinassa kettu kurkottelee puusta marjoja joita ei lopulta saa – ja toteaa niiden olevankin joka tapauksessa happamia.

Alkuperäisessä tarinassa kyse on viinirypäleistä, kun taas Suomessa tarina kertoo pihlajanmarjoista, jotka ovatkin poikkeuksetta happamia. Tarinan ideaa kuitenkin tukee parhaiten marjat, jotka eivät luonnostaan ole happamia. Muuten koko jutun juju katoaa.

Kovin suuria hoksottomia ei tarvitse ymmärtääkseen mitä tarina meille opettaa. Vaikka sanonnan pystyykin ehkä tulkitsemaan eri tavoin, liittyy sen pääsanoma loppupeleissä arvoihin ja arvottamiseen. Tai ehkä jopa niiden puutteesta.

Kertomuksessa siis nälkäinen kettu havittelee korkeassa puussa olevia marjoja tai hedelmiä, ja nielee pettyneenä tappionsa, kun ymmärtää ettei voi niitä saada. Tämän jälkeen kettu kääntää selkänsä ja nyrpeänä toteaa, ettei olisi moisia halunnutkaan. Nehän olisivat olleet happamia kuitenkin.

Vastaavanlaisia tilanteita tulee meidän ihmisten keskuudessa vastaan harva se päivä. Ei tarvitse kuin istua vähintään kaupunkiliikenteen bussissa niin johan niitä tarinoita alkaa sorista ympärillä. Yksi kertoo siitä, kuinka ei saanut hakemaansa työpaikkaa, mikä oli suorastaan onni, koska paikka olisi ollut ihan kauhea, toinen taas selostaa mikä onnen kantamoinen olikaan, ettei se eräs Tinder-match lähtenytkään treffeille, sillä se tyyppi olisi varmasti ollut joku täysin nolo – ja niin edespäin.

On mielenkiintoinen ilmiö, että me arvotamme asiat aivan eritavalla heti, kun ne muuttuvat meille itsellemme saavuttamattomiksi. Ihmettelen suuresti, mistä kumpuaa se outo tarve tyynnytellä itseämme käänteisillä ajatuksilla. Miksi emme vain voisi roheasti myöntää, että eipä muuten onnistunut?

Tosiasioiden myöntäminen olisi varmasti meille terveellisin vaihtoehto, mutta sen sijaan päädymme ruokkimaan mielemme kitkeryyttä myrkyllisillä ajatuksillamme. Ja kuinka ollakaan, oravanpyörässä ollaan. Eivät ne negatiiviset ajatukset nimittäin siihen jää – kerran aloitettuaan niitä tulvii mieleen kyllä lisää.

Jostain kumman syystä ihmisillä on sisäänrakennettuna ominaisuutena katkeruus. Tuo erityisen hieno ominaisuus, joka aktivoituu päälle turhankin usein, jos minulta kysytään. Varsinkin pettyneenä katkeruus näkee tilaisuutensa tulleen ja nostaa päänsä esiin.

On ehkä jopa pelottavaa, että epäonnistumiset ja saavuttamattomat tavoitteet saavat meidät näinkin paljon pois tolaltamme. Rohkenen epäillä, että kyse olisi tottumuksesta – harva meistä on aina saanut kaiken haluamansa. Toki heitäkin maailmaan mahtuu, mutta ajatus tulee varmasti selväksi.

Mietin, piileköhän taustalla sittenkin kokemukset onnistumisista ilman ponnisteluja. Niistä tilanteista, joissa on saavuttanut jotain mielekästä ilman sen kummempia ongelmia, ikäänkuin suoraan lusikalla ojennettuna. Ja kun tähän on totuttu, ovatkin eteen tulleet esteet ja haasteet suorastaan lamaannuttavia. Niin lamaannuttavia, että ainut pakokeino on arvottaa tahtomansa arvottomaksi, ainakin omassa mielessään, sillä ei ole valmis näkemään enempää vaivaa asioiden saavuttamiseksi.

Eri asia ovat tietysti tilanteet, joille ei yksi ihminen tai pieni kettukaan mahda mitään – vaikka kuinka sinne pihlajaan kurkottelisi, eivät ne etukäpälät siitä sen pidemmiksi muutu. Mutta asiassahan on useampia näkökulmia. Ehkä tarinan kettu olisi voinut pyytää apua joltain toiselta eläimeltä ja saadakin vatsansa täyteen marjoja. Ja niin kettu olisi varmasti tehnytkin, jos olisi pitänyt niitä riittävän arvokkaina kaikkeen vaivannäköön verrattuna.

Teksti: Jenni Salonen

Lähteet:
Wikipedia artikkeli suomeksi
Wikipedia artikkeli englanniksi

Artikkelikuva: Pixabay

1 Comment

  1. Hei, eikös meillä ole tälle ihan omakin, suomalaista kansanperinnettä oleva, vastaavanlainen sanonta: pitäköön tunkkinsa! Tämä on pihlajanmarja-sanonnan lisäksi jotenkin suomalaiseen kansanluonteeseen iskevä, ja kaiketi siksi yksi meidän lempisanontojamme. ;D

Kommentointi on suljettu.