Elintarviketeollisuuden ongelmia

Kuka välittää terveydestäsi?

Kuva: Pixabay

Elintarviketeollisuus ei ajattele parastasi. Eikä tämän pitäisi olla yllätys, sillä kyseessä on liiketoimintaa harjoittava taho eli sen tarkoituksena on luoda voittoa. Se vain ajattelee lompakkonsa parasta. Kyseessä ei siis ole mikään salaliitto — toivottavasti, eihän? Tämä voittojen tavoittelu on kuitenkin nykyisessä tilanteessa ristiriidassa kansalaisten terveyden kanssa.

Suomen ravitsemussuositukset laatii valtion ravitsemusneuvottelukunta. On hieman hämmentävää, että kyseinen elin toimii Suomen maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa eikä sosiaali- ja terveysministeriön helmoissa. Kuvittelisin, että yksin tärkeimmistä kansanterveyteen vaikuttavista asioista on se, mitä kansa syö?

Kärjistettyä matematiikkaa

Vuonna X elintarviketeollisuus myy 2000 kilokalorin edestä ruokaa per naama. Vuodessa tämä tekee 730 000 kcal. Ajatellaanpa, että elintarviketeollisuus haluaa nostaa tulosta ja myydä 3% enemmän ruokaa seuraavana vuonna. Tämä tekisi 751 900 kcal/henkilö eli 21 900 kcal enemmän energiaa kuin edellisenä vuonna. Suoraan vyötäröläskiksi käännettynä tämä tarkoittaa noin 2,8 kiloa. Kilo rasvakudosta on noin 7700 kcal:n edestä energiaa eli kolmen tai neljän päivän kalorit.

Tämä esimerkki on melkoisen kärjistetty. Talous ei toimi näin yksinkertaisesti kuten ei myöskään ihmiskeho. Taloustieteilijätkään eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, miten talous oikeasti toimii. Mutta käytännössä myynnin määrää on lisättävä voittojen takomiseksi. Suomessa asiakaskuntaa on vaikea kasvattaa, sillä väestökasvumme on lähes olematonta. Eli jo olemassa oleville asiakkaille on myytävä ruokaa enemmän tai kalliimmalla.

Kuva: Pixabay

Elintarviketeollisuusjippoja

Kuitu ei ole elintarviketeollisuuden mieleen. Kuitupitoinen ruoka on yleensä hitaammin kypsenevää. Kylläiselle on vaikea myydä lisää ruokaa. Ja juuri sitä kuitu tekee, pitää kylläisenä pidempään sekä tasoittaa verensokerin heilahteluja. On taloudellisesti paljon kannattavampaa jatkaa tuotteita halvalla sokerilla ja valkaistulla vehnäjauholla, sillä ne pitävät heikosti nälkää. Toki kuitua toisinaan lisätään tuotteisiin markkinointisyistä: ”Sisältää lisättyä kuitua”.

Suola on kätevä tapa kasvattaa juomien myyntiä. Varmaan kaikki tietävät kokemuksesta, että sipsien tai muiden vahvasti suolattujen tuotteiden nauttiminen pistää janottamaan. Eivätpä ne kapakat aivan turhaan kauppaa suolaisia naposteltavia. Monissa eineksissä on myös aivan liikaa suolaa. Toki tähän on myös muitakin syitä. Suolalla saa halpaa makua, mutta se on myös perinteikäs säilöntäaine.

Ihmiset ovat sopeutuneet hyödyntämään hyvää värinäköä ravinnon hankkimisessa. Parhaat hedelmät ja vihannekset tunnistaa yleensä väristä – mahdollisimman kirkkaasta sellaisesta. Luonnollisesti etenkin makeisten valmistajat käyttävät tätä härskisti hyväksi ja värjäävät pienet sokeriklimppinsä iloisen värisiksi. Hedelmähyllyillä olen havainnut värejä korostavia valoja. Kun otan vaikka banaanin pois hyllystä ja tarkastelen sitä kattovalojen alla, muuttuu banaanin väri paljon aneemisemmaksi.

Kuva: Pixabay

Harhaanjohtavia mielikuvia

Vilkaisin tässä juuri erään valmistajan kauratyynyjen ja -viipaleiden ainesosaluetteloita. Molemmissa mainittiin vehnä ennen kauraa. Eviran mukaan “Ainesosaluettelossa ilmoitetaan kaikki elintarvikkeen valmistus- ja lisäaineet valmistusajankohdan mukaisen painon mukaan alenevassa järjestyksessä.” Eikö nämä tuotteet tulisi täten nimetä uudestaan? ”Vehnätyynyjä kauralla”.

Täysjyvämerkinnästä Evira on antanut seuraavan suosituksen: “Sanaa ’täysjyvä’ käytetään leivän nimessä tai sitä korostetaan muuten pakkausmerkinnöissä ainoastaan leivästä, jossa leivän viljaraaka-aineiden määrästä vähintään 50 % on koostumukseltaan täysjyvää.” Valitettavan moni “täysjyvää” sisältävistä leivistä näyttää ylittävän vain hikisesti tuon rajan, ja heti seuraavaksi ainesosaluettelossa notkuu vehnäjauho.

Aikoinaan oli pientä mediahaloota eineslihapullista sekä -pihveistä, etenkin niiden vähäisten lihapitoisuuksien sekä raaka-aineena olleen broilerin nahan takia. Pikaisella googletuksella vaikutti siltä, että lihapitoisuus oli kohdillaan. Olettaen, että haluat pullissasi olevan vähintään 50% lihaa. Pari heikompaa suoriutujaa löytyi, ja vain yhdessä oli ainesosissa maininta broilerin nahasta. Se mikä pisti silmiini, oli soijaproteiinin käyttö. Sitä löytyi lähes kaikista palleroista, ja se oli yleensä kolmantena tai toisena ainesosaluettelossa.

Viimeisenä esimerkkinä mainittakoon pizzaraaste, jonka voisi kuvitella olevan juustoraastetta. Todellisuudessa tuotteesta kuitenkin vain puolet on juustoa ja hieman vajaa toinen puolisko “juuston kaltaista kasvirasvavalmistetta”.

Tee siis itsellesi palvelus ja lue aina ainesosaluettelo enne kuin tiputat tuotteen ostoskoriin tai -kärryyn — mutta älä kuitenkaan lattialle.

Kuva: Pixabay

Pieni avautuminen luomusta

Luomu-leiman käyttäminen pitkälle prosessoiduissa tuotteissa kaivaa minusta esiin hieman autistisia piirteitä. Luomu on lyhenne sanoista ’luonnon mukainen’. Mutta minun mielestäni purkillinen jäätelöä ei voi mitenkään olla luonnollista. Tai en minä ainakaan osaa kuvitella missä muualla luomujäätelö kasvaa kuin jäätelötehtaalla! Kyseessä on jo niin härski ja keinotekoisesti kasaan lyöty kokonaisuus, että en vain pysty mieltämään sitä luonnolliseksi, vaikka keinotekoisia torjunta-aineita ja lannoitteita ei olisikaan käytetty ruokosokeria ja muita ainesosia viljeltäessä. Ja voi pyhä pieru, ehkä on parempi jättää väliin avautuminen siitä, miten luonnotonta sokeri on…

Vaikuttaminen

Me kuluttajat olemme myös osasyy perversseihin elintarvikkeisiin. Haluamme saada mahdollisimman paljon mahdollisimman pienellä rahalla ja vaivalla. Ja parhaimmat tavat saada makua edullisesti ovat perinteiset suola, sokeri ja rasva sekä “aromit”, joista ei käy edes ilmi, mistä ne on valmistettu. Hauste eli majavan anaalirauhasista saatava erite on välillä ollut pinnalla. Haustetta voidaan käyttää “luonnollisena vanilja-aromina”. Tosin enpä kyllä ole koskaan kuullut, että majavia kasvatettaisiin tähän tarkoitukseen. Siinä vasta olisikin työ, lypsää majavien anaalirauhasia — vai toimiikohan se edes niin?

Jos kuluttajat vaatisivat parempia tuotteita ja jättäisivät pahimmat hirvitykset hyllyyn, olisi tuottajien ja kauppojen pian vastattava. Hyllyssä pilaantuvilla tuotteilla ei pyöritetä kannattavaa liiketoimintaa. Tietysti parasta olisi, että ruokakunnat valmistaisivat pöperönsä itse. Mutta jospa nyt alkuun jokainen yrittäisi olla edes vähän tietoisempi siitä, mitä suuhunsa laittaa.

– E

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.