Yleistietovisa #16

1. Mikä on Brasilian virallinen kieli?

Correct! Wrong!

Uskonnon lisäksi brasilialaisia yhdistää portugalin kieli, joka on tosin muuttunut erilaiseksi kuin Euroopan portugali. Kielen muuttumiseen ovat vaikuttaneet intiaanien ja maahanmuuttaneiden omat kielet, joten sanasto on hyvin erilainen kuin Euroopassa, mutta eroja on myös ääntämyksessä ja lauserakenteessa.

2. Mikä Sylvi Kekkosen ammatti oli?

Correct! Wrong!

Sylvia (Sylvi) Salome Kekkonen (o.s. Uino; 12. maaliskuuta 1900 Pieksämäki – 2. joulukuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen puoliso. Heillä oli kaksi lasta, kaksospojat Matti Kaleva (1928–2013) ja Taneli Kaleva (1928–1985).

3. Minkä nimisellä laitteella voi seinään heijastaa esimerkiksi paperivalokuvia ja muita läpinäkymättömiä asioita seinälle?

Correct! Wrong!

Episkooppi eli pintakuvaheitin on laite, jolla voidaan heijastaa läpinäkymättömiä objekteja (yleensä postikortteja, kirjan sivuja jne.)

4. Mikä on Alaskan suurin kaupunki?

Correct! Wrong!

Alaska on Yhdysvaltain pohjoisin ja pinta-alaltaan suurin osavaltio. Alaskassa on 736 732 asukasta alueella, jonka pinta-ala on melkein 2,5 kertaa niin suuri kuin toiseksi suurimman osavaltion Texasin. Osavaltio on eksklaavi eli erillään muusta Yhdysvalloista sijaiten luoteisessa Pohjois-Amerikassa. Maaraja sillä on idässä Kanadan kanssa. Alaskan pääkaupunki on Juneau ja väkiluvultaan suurin kaupunki Anchorage. Osavaltiossa on suuret luonnonvarat, muun muassa öljyä, kultaa ja kuparia.

5. Mitkä tähdet muodostavat tähtikuvio Talvikolmion?

Correct! Wrong!

Talvikolmio on Orionin Betelgeuzen, Pienen koiran Procyonin ja Ison koiran Siriuksen muodostama tunnettu talvisen yötaivaan asterismi.

6. Missä maassa on Kitzbühelin talviurheilukeskus?

Correct! Wrong!

Kitzbühel on Itävallan suosituimpia talviurheilukeskuksia. Erityisesti se tunnetaan vuosittain järjestettävistä miesten alppihiihdon maailmancupin syöksylasku- ja pujottelukilpailuista eli Hahnenkammin alppihiihtokilpailuista.

7. Minkä niminen munkki valmisti ensimmäisenä maailmassa shamppanjaa?

Correct! Wrong!

Samppanjan kehitykseen on vaikuttanut eniten ranskalaismunkki Dom Pérignon (1638–1715). Hän kehitti korjuu- ja puristusmenetelmiä niin, että valkoista samppanjaa pystyttiin tekemään tummista rypäleistä. Hän kehitti sekoitustekniikoita ja alkoi erotella puristuksen eri vaiheissa saatavaa mehua. Hän havaitsi, että pullottaminen säilytti viinin paremmin kuin tynnyrissä säilytys. Lisäksi hän kehitti 47 vuotta kestäneen uransa aikana myös muun muassa korkkeja, kellarointia, viiniköynnösten hoitoa ja useita valmistustekniikoita. Dom Pérignon pyrki kuitenkin estämään viiniään kuplimasta, joskin hän viimeisinä vuosinaan teki kokeiluja myös kuohuvalla samppanjalla ja myi sitä. Kuohuva samppanja nousi suosituksi vasta hänen kuolemansa jälkeen.

8. Mikä on Kuolleenmeren suolapitoisuus?

Correct! Wrong!

Kuollutmeri koostuu kahdesta altaasta. Niihin valuva vesi haihtuu Jordaninlaakson voimakkaassa auringon paahteessa jättäen jälkeensä suola- ja mineraalikerrostumia. Kuolleenmeren suola- ja mineraalipitoisuus on korkeimmillaan 33 prosenttia. Tämä johtuu jokien kuljettamasta eroosion irrottamasta aineksesta, jossa on myös suola-aineita. Järven vesi on niin suolapitoista, että se kannattelee uimaria pinnalla. Sillä uskotaan olevan myös terveydelle myönteisiä vaikutuksia. Näistä syistä järvi on hyvin suosittu matkailukohde. Korkean suolapitoisuuden vuoksi järvessä ei ole muutamia harvalukuisia bakteerilajeja lukuun ottamatta mitään elävää. Kuolleenmeren suola sisältää erityisen paljon mineraaleja, joista tärkeimpiä ovat magnesium (yli 30 %), kalsium, kalium, natrium ja sinkki. Rannalla on teollisuutta, joka erottaa vedestä ruokasuolaa, kaliumia, magnesiumia ja bromia.

9. Minä vuonna Elvis Presley syntyi?

Correct! Wrong!

Elvis Aaron Presley (8. tammikuuta 1935 Tupelo, Mississippi – 16. elokuuta 1977 Memphis, Tennessee) oli yhdysvaltalainen laulaja, muusikko ja elokuvanäyttelijä. Hänet tunnetaan maailmanlaajuisesti pelkällä ensimmäisellä etunimellään Elvis.

10. Kuinka paljon painaa 1 desilitra puolikarkeita vehnäjauhoja

Correct! Wrong!

Joulu on leivonnan kulta-aikaa! Ota mittayksiköt haltuun ajoissa, niin onnistut 🙂

Visan loi: Matti R.