
1. Mikä on Englannin kuninkaan sukunimi?
Charles III voisi käyttää Mountbatten-Windsorin sijaan myös sukunimeä Wales, mutta kuninkaalliset eivät käytä sukunimiä, heidät tunnetaan arvonimellään ja etunimellään.
2. Mikä oli hiljattain edesmenneen emerituspaavi Benedictus XVI:n nimi?
Joseph Alois Ratzinger oli paavi eli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuosina 2005–2013. Hän jätti tehtävänsä helmikuun 2013 lopussa, sillä hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut ”voimia jatkaa tehtävässä”. Edellisen kerran paavi on eronnut tehtävästään vuonna 1415.
3. Mistä maasta nykyinen paavi Franciscus on kotoisin?
Franciscus (s. 17. joulukuuta 1936 Buenos Aires) on argentiinalainen katolisen kirkon paavi. Hänet valittiin paavi Benedictus XVI:n seuraajaksi 13. maaliskuuta 2013. Bergoglio toimi Buenos Airesin arkkipiispana vuodesta 1998 paaviksi valitsemiseensa asti.
4. Mikä tai mitä on hyponyymi?
Hyponyymi on alakäsite; sana, joka on tarkastellun sanan kuvaamaan luokkaan kuuluva olio. Esimerkiksi lihakeitto on hyponyymi sanalle keitto.
5. Missä maassa sijaitsee joki Rio Grande de Mindanao?
Rio Grande de Mindanao, joka tunnetaan myös nimellä Mindanao-joki, on Filippiinien toiseksi suurin jokijärjestelmä. Se sijaitsee eteläisellä Mindanaon saarella.
6. Mihin vuoden 1977 Miss Suomi Armi Aavikko kuoli 43-vuotiaana?
Armi Anja Orvokki Aavikko (1. syyskuuta 1958 Helsinki – 2. tammikuuta 2002 Espoo) oli suomalainen missi, laulaja ja show-esiintyjä. Hänet kruunattiin vuoden 1977 Miss Suomeksi 18-vuotiaana. Miss Skandinavia -kilpailuissa Aavikko oli toinen perintöprinsessa. Hän menehtyi kotonaan 43-vuotiaana keuhkokuumeeseen 2. tammikuuta 2002.
7. Mitä saagosta voi muun muassa tehdä?
Saago on hiilihydraattipitoista jauhoa, jota saadaan saagopalmujen ytimestä. Saagopalmulajeja on useita, mutta kaksi käytetyintä niistä ovat M. sagu ja M. rumphii. Nimi on aiemmin kirjoitettu myös sago. Saago on tärkeä osa Uuden-Guinean ja Molukkien asukkaiden perinteistä ruokavaliota. Siitä paistetaan rieskankaltaisia leipäsiä, joita syödään kalamuhennoksen kanssa. Saago muistuttaa maniokki-kasvista saatavaa tapiokaa.
8. Minä vuonna Alkoholiliike Oy:ssä (nyk. Alko) otettiin käyttöön ns. viinakortti?
Viinakortti oli vuonna 1944 käyttöön otettu ja vuoden 1970 loppuun asti Suomessa käytössä ollut alkoholiliikkeen antama virallinen henkilötodistus, josta käytettiin alkuun nimitystä myymälätodistus ja myöhemmin henkilötodistus. Kortilla ostajat osoitettiin käyttämään heille nimettyä myymälää tarkoituksena estää alkoholin joutuminen salakauppaan sekä samalla estää alkoholin myynti mahdollisille väärinkäyttäjille. Viinakortti perustui väkijuomalain toimeenpanoasetuksen muutokseen heinäkuussa 1943. Asiakkaan ostot voitiin rajoittaa yhteen myymälään sekä asiakkaat ja heidän ostonsa rekisteröidä.
9. Mikä eläin anoa on?
Anoa eli kääpiöpuhveli on erittäin uhanalainen nautaeläinlaji, jota tavataan vain Sulawesin ja Butonin saarilla Indonesiassa. Anoa muistuttaa ulkonäöltään vesipuhvelia, mutta on sitä paljon pienempi. Anoan ruumiinpituus on noin 180 cm ja korkeus keskimäärin 86 cm.
10. Missä meressä Fonsecanlahti sijaitsee?
Fonsecanlahti on Tyynenmeren lahti Keski-Amerikassa. Sen rannalla ovat El Salvador, Honduras ja Nicaragua. Se on nimetty arkkipiispa Juan Rodríguez de Fonsecan mukaan.
Visan tekaisi: Matti R