Yleistietovisa #10 – Helppo versio

Minä vuonna solmittiin Pähkinäsaaren rauha?

Correct! Wrong!

Pähkinäsaaren rauha on Ruotsin alaikäistä kuningas Maunu Eerikinpoikaa ohjanneen holhoojahallituksen ja Novgorodin tasavallan välillä 12. elokuuta 1323 solmittu rauhansopimus. Sopimus sai nimensä solmimispaikastaan, Pähkinälinnan linnoituksesta, joka sijaitsee Laatokan Pähkinäsaaressa Nevajoen niskassa. Pähkinäsaaren rauhan raja oli voimassa 272 vuotta, aina Täyssinän rauhaan saakka.

2. Kuka näytteli Pätkää suosituissa mustavalkoisissa Pekka Puupää -elokuvissa?

Correct! Wrong!

Pekka Puupää -sarjakuvan pohjalta tehdystä ensimmäiseltä elokuvalta ei odotettu paljon, mutta kun se yllättäen menestyi, se sai kaksitoista osaa jatkokseen.

3. Mikä oli suositun laulajan Kirsi Hannele Sirénin taiteilijanimi?

Correct! Wrong!

Kikka (oikealta nimeltään Kirsi Hannele Sirén, o.s. Viilonen) (26. lokakuuta 1964 Tampere – 3. joulukuuta 2005 Tampere) oli suomalainen iskelmälaulaja. Hän tuli tunnetuksi seksipommi-imagostaan ja vihjailevia sanoituksia sisältäneistä iskelmistään.

4. Mikä on Kelan maksaman työttömyysturvan lapsikorotuksen maksimimäärä/päivä?

Correct! Wrong!

Työttömyysetuutta korotetaan, jos huollettavana on alle 18-vuotiaita lapsia. Lapsikorotus on: yhdestä lapsesta 5,28 €/pv; kahdesta lapsesta yhteensä 7,76 €/pv; kolmesta tai sitä useammasta lapsesta yhteensä 10,00 €/pv.

5. Mikä on Nokian Renkaiden uusimman nastarenkaan nimi?

Correct! Wrong!

Nokian Hakkapeliitta talvirenkaat ovat kautta aikojen kuuluneet markkinoiden parhaimmistoon.

6. Mitä tarkoittaa autoista tunnettu ABS-järjestelmä?

Correct! Wrong!

ABS (saks. Antiblockiersystem, engl. anti-lock braking system) on järjestelmä, joka estää ajoneuvon pyöriä lukkiutumasta voimakkaassa jarrutuksessa. Lukkiutumisen estäminen säilyttää ajoneuvon ohjattavuuden kovasta jarrutuksesta huolimatta. ABS-järjestelmä on Boschin kehittämä ja siitä on muodostunut yleisnimitys kaikille lukkiutumattomille jarrujärjestelmille.

7. Mikä on elämän tarkoitus Eppu Normaalin mukaan?

Correct! Wrong!

Eppu Normaali on Suomen suosituimpia aktiivisia rock-yhtyeitä. Yhtye on julkaissut yhteensä 15 studioalbumia, joista kymmenen on myynyt platinaa ja viisi kultaa.Yhteensä yhtye on myynyt yli 1,5 miljoonaa levyä ja sen tuplakokoelma, Repullinen hittejä, on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin levy.

8. Mikä on Juice Leskisen aikuiseenkin makuun sopivan lastenlevyn nimi?

Correct! Wrong!

Juhani Juice Leskinen (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, 19. helmikuuta 1950 Juankoski – 24. marraskuuta 2006 Tampere) oli suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija. Tämän ohella hän toimi muun muassa kääntäjänä ja kolumnistina. Häntä on kutsuttu ”suomalaisen pop-musiikin kulmakiveksi” ja ”suomalaisen rock-musiikin isähahmoksi”.

9. Mikä oli Hitlerin kovan kohtalon kokeneen koiran nimi toisen maailmansodan aikoihin?

Correct! Wrong!

Hitler päätti testata koirallaan syanidi-pillerin toimivuutta, koska ei luottanut niihin aluksi itse. Hän myös pelkäsi puna-armeijan kiduttavan koiraa, jos se saataisiin kiinni elossa. Pilleri toimi ja koira kuoli välittömästi saatuaan kapselin.

10. Mikä on Suomen suurin järvi?

Correct! Wrong!

li 200 neliökilometrin kokoisia suurjärviä Suomessa on 17 eli enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa Venäjää lukuun ottamatta, mutta järvet ovat suhteellisen matalia. Suomen 5 suurimman järven vedet mahtuisivat esimerkiksi Ruotsin Vätterniin.

Visan laati: Matti R.