Valhallan äärillä, suomirokin ytimessä

Kuva: Janne

Istumme Vilusen kartanon takapihan puupenkeillä pöydän ääressä kuin muinaisaikojen viikinkisoturit kokouksessaan. Edessäni näen klaaninsa päällikön, rautasydämisen rokkikukon, Jussi Aaltosen aurinkolaseissaan. Tervehdimme vahvoin kädenpuristuksin ja ryhdymme juttusille.

Aaltonen on Nauhan veteraani jo 7 vuoden takaa. Työkseen hän toimii etsivän nuorisotyön parissa Hatanpään Numan toimipisteessä tavoitellen yhteyttä päihdemaailmaan eksyneisiin ja itseltään kateissa oleviin haahuilijoihin. Ja etsittävät eivät lopu kesken: Aaltonen kertoo työnsä olevan käytännössä ympärivuorokautista, sillä eksyneitä sieluja tapaa Suomenmaassa kaikkialla. Työintoa ruokkii kuitenkin onnistuminen. On aina rohkaisevaa nähdä jonkun löytäneen tiensä päihdemaailman syövereistä takaisin tähän päivään ja auringon valoon.

Hieman Ozzy Osbournea muistuttava Aaltonen on ollut rokkari koko ikänsä. Musiikki on syvällä sielussa, sillä kuten mies Mustajärvien suvustaan kertoo, heillä musiikkia on paukutettu halki sukupolvien jo sukutilan ladossa. Lapset syntyvät äänten shamanistiseen maailmaan, ja musiikki pauhaa ihan geeneissä asti.

Rokki on jytissyt Aaltosella koko iän sivussa ja harrastuksena. 80-luvulla hän vaikutti sellaisissa punk-bändeissä kuten Fuckers, Täystuho ja Sabotage. Keikkoja vihkoon on kertynyt yli tuhat. Nykyinen bändi Mustat Enkelit on toiminut vuodesta 2002, ja Aaltonen luonnehtii porukan soundia joksikin Yön ja Popedan välimaastosta. Lisäksi Jussi on viimeiset viisi vuotta esiintynyt yleisön tilauksesta poikansa Valtterin kanssa kokoonpanolla Isä ja Poika.

Myös pojalla eli Valtterilla on oma Rokvalli-orkesterinsa. Valtteri opiskelee musiikkia TAMKissa, ja isä osoittaakin huolestuneisuuttaan poikansa tulevaisuuden suhteen – musiikilla kun ei tunnetusti ole helppoa elättää itseään. Tästä huolimatta itseen uskominen on tärkeää. Asiat oppii tekemällä, mutta lujaluonteinen Aaltonenkin myöntää, että karismaa joko on tai ei ole. Tärkeää on tietää omat vahvuudet ja elää niiden puitteissa.

Musiikkimaultaan Aaltonen myöntää olevansa monipuolinen. Esimerkiksi klassista musiikkia kuten Sibeliusta tulee kuunneltua silloin tällöin. Räppi ei kuitenkaan mahdu miehen kaikukoppaan. Koneen päälle puhuttu musiikki ei itseään kunnioittavan viikinkisoturin nälkää tyydytä.

Jere Jokinen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa