Uusi kahvila aukeaa – kavahtakaa!

Hämeenpuisto 27:ssä aukeaa 20. kesäkuuta kello 10 Nauhan uunituore uusi kahvila Nauha’s. Kyseessä on niin sanottu opetuskahvila eli työntekijät ovat osaksi alaikäisiä kesätyöharjoittelijoita oppimassa kahvilatyöskentelyä käytännön kautta.

Kyselimme Nauhan omilta apuohjaajilta Linda Jetsulta ja Eemeli Ahokkaalta kahvilan toiminnasta. Juttu on vielä vahvasti kehitteillä ja hakemassa muotoaan, mutta lähtökohtaisesti paikka on nuorille suunnattu. Tarjonnasta löytyy erikoiskahvien lisäksi ainakin alkuun smoothieita, jäätelöä ja croissanteja.

Myös harjoittelevat nuoret pääsevät osallistumaan kahvilan kehittämiseen muun muassa makutestaajina. Tulevaisuudessa ilmapiiriä tullaan mahdollisesti rikastamaan musiikilla, seurapeleillä tai muulla yhteistoiminnalla. Myös nettiyhteydellä varustettuja tietokoneita on asiakkaiden käytettävissä.

Nauha’s on avoinna klo 9-16. Käykäähän maistelemassa!

Take Away kahvi (latte, cappuccino, espresso, americano) 1,50 € klo 10 asti.

Kahvi & croissant 2 € klo 10 asti.

Linda Jetsu
Eemeli Ahokas

 

Teksti: Jere Jokinen

Kuvat: Eemu

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa