
Joulusesongin hivuttautuessa vuosi vuodelta yhä aikaisemmaksi on nyt korkea aika listata allekirjoittaneen suosikit joulumielen kirvoittamiseksi. Tässä siis viisi tehokkainta joulutunnelmaa kohottavaa elokuvaa.
5. Holiday (2006)
Genrensä spesialistin Nancy Myersin ohjaama romanttinen komedia on juuri sopivan kevyt, toiveikas ja pirskahteleva valaakseen uskoa ja hyvää mieltä joulunjanoisiin ihmissydämiin. Tarina kertoo Cameron Diazin ja Kate Winsletin esittämistä parisuhteisiinsa pettyneistä ja elämiensä suhteen henkisiin pattitilanteisiin päätyneistä nuorista naisista jotka netin kautta keskusteltuansa päätyvät vaihtamaan koteja ja samalla mantereita keskenänsä joulun ajaksi. Joulu ei välttämättä löydy omasta kodista ja tutuista ympyröistä vaan tärkeämpää voi olla juuri se oikea ihminen tai ihmiset, vaikka ne eivät välttämättä läheltä löytyisikään.
4. Saksikäsi Edward (Edward Scissorhands, 1990)
Tim Burtonin ohjaama ensimmäinen Batman-elokuva saavutti valtavan maailmanlaajuisen suosion ja täten antoi ohjaajalle vapaat kädet toteuttaa omannäköisiä unelmaprojektejaan. Yksi näistä omintakeisen goottiohjaajan tinkimättömän vision hiomista helmistä on ehdottomasti Saksikäsi Edward. Tarina keskeneräisestä keinotekoisesta ihmisestä joka saa yllättäen uuden kodin keskeltä kalifornialaista lähiötä voi hyvinkin olla Tim Burtonin paras elokuva. Edward kokee paljon ihmetystä ja hämmennystä uudessa ympäristössään ja saa lähiön asukkailta puolestaan osakseen niin sympatiaa, sääliä kuin uteliaisuutta ja oudoksuntaakin. Mutta osoittautuuko ihmisen luontainen tuntemattoman pelko lopulta vahvemmaksi kuin kiinnostus rakentaa suhdetta uuden ja erilaisen yksilön kanssa? Saksikäsi Edward on täysin ainutlaatuinen ja haikea aikuismaisenpuoleinen joulusatu. Riipaisevan ja kauniin soundtrackin on loihtinut ohjaajan luottosäveltäjä Danny Elfman.
3. Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon’s Christmas Vacation, 1989)
1980-luvun legendaarisilla nuorisokomedioilla kannuksensa ansainnut John Hughes kirjoitti Griswoldin perheen lomailuista kertoville komedioille jouluteemaisen kolmososan josta ei jää kommelluksia uupumaan. Chevy Chase tekee yhden uransa parhaimmista komediarooleista perheenisänä joka yrittää luotsata pesueensa läpi omassa talossansa organisoidun sukujoulujuhlaspektaakkelin, jonka tuoksinassa asiat vain lipsuvat entistä enemmän lapasesta. Tämä elokuva on todellinen joulukomediaklassikko joka sopii koko perheen töllisteltäväksi ja hykerreltäväksi.
2. Rakkautta vain (Love Actually, 2003)
Rakkautta vain on useasta eri tarinasta koostuva elokuva joka seuraa ihmisiä jotka joutuvat tavalla tai toisella rakkauden riepoteltavaksi joulukuisessa Lontoossa. Kaikki tarinoista ovat käytännössä irrallisia mutta linkittyvät paikkojen tai henkilöiden kautta kuitenkin toisiinsa ja muodostavat kaleidoskooppimaisen kokonaiskuvan kohtaloista ja tunteista joulun lähestyessä. Richard Curtisin ohjaama jouluelokuvasuosikki on yksi toiveikkaimmista ja ilahduttavimmista hyväntuulen elokuvista koskaan. Elokuvan hahmojen lähtökohdat ja elämäntilanteet ovat varsin toisistaan poikkeavia mutta yhteisenä nimittäjänä toimii jonkinlainen kokemus rakkaudesta. Oli se sitten ystävyyttä, toveruutta, sisarellista, perheenjäsenten välistä tai romanttista rakkautta. Rakkauden todellista olemusta eivät maantieteelliset välimatkat, luokkaerot, yhteiskunnalliset normit tai kielimuurit pysty pysäyttämään. Tämä tähtiä ja yllättäviä cameo-rooleja vilisevä välittämisen juhlistus on todellinen kyynisyyden tappaja. Tästä elokuvasta on vain uskomattoman vaikea olla pitämättä.
1. Painajainen ennen joulua (The Nightmare Before Christmas, 1993)
Tim Burtonin ideoima ja Henry Selickin ohjaama Painajainen ennen joulua on elokuva, joka helposti kruunaa sekä halloweenin että joulun viihdetarjonnan. Elokuvassa esitettyjen halloween- ja joulumaan välinen visuaalinen, musiikillinen ja henkinen kontrasti sekä halloweenmaan kuningas Jack Skellingtonin isoin sivellinvedoin kuvattu ihmetys tämän tupsahtaessa joulumaahan korostavat ikimuistoisesti joulun erityispiirteitä ja ainutlaatuisuutta. Joulun ihme asettuu asumaan myös kauhun ja kalman kanssa flirttailevan kurpitsakuningas Jackin sydämeen. Visuaalisesti upean, omaleimaisen ja vinksahtaneita hahmoja vilisevän klassikkoelokuvan kruunaa Danny Elfmanin ajaton musiikki. Säveltäjänero Elfman myös tulkitsee Jackiä tämän laulaessa.
Kunniamaininta: Batman -paluu (Batman Returns, 1992)
Kolme vuotta aikaisemmin ensi-iltansa saaneen Batman-elokuvan jättimenestyksen jälkeen studiopomot ajautuivat suorastaan epätoivoisiksi saadakseen Tim Burtonin takaisin ohjaajanpallille jatko-osaa kipparoimaan. Maestro Burton saikin vapaat kädet Batman Returns-elokuvan kanssa ja lopputulos onkin jopa enemmän Tim Burton-elokuva kuin varsinainen osa Batman-saagaa. Jouluisessa Gothamissa riehuvista outolinnuista itse Lepakkomies ei edes vaikuta olevan se kavalkadin tasapainoisin yksilö. Danny Deviton herkullisesti esittämä Pingviini ja Michelle Pfeifferin unohtumattomasti tulkitsema Kissanainen täydentävät syrjäytyneiden galleriaa. Myöskään Oscar-voittaja Christopher Walken ei pelännyt heittäytyä överiksi liikemiesroisto Max Shreckin roolissa. Elokuvan kruunaa yksi Danny Elfmanin parhaista soundtrackeistä. Koittaa se joulu varjoihin ajautuneille rikkinäisille sieluillekin.
Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
Kuva: Pixabay