Tietopaketti Romaniasta

Syväluotaava katsaus Euroopan laitamille

Yleistä

Romania  sijaitsee  Kaakkois-Euroopassa Balkanin niemimaalla. Sen naapurivaltioita ovat Moldova, Ukraina, Unkari, Serbia sekä Bulgaria. Romanian asukasmäärä on noin 21 miljoonaa, joista 89,5 % on romanialaisia. Muita huomattavia kansallisuuksia ovat unkarilaiset (6,6 %) ja romanit (2,5 %, epävirallisten arvioiden mukaan jopa 10 %). Myös saksalaisia on jonkin verran. Lisäksi löytyy ukrainalaisia, serbejä, turkkilaisia, tataareja, kreikkalaisia, slovakeja, bulgarialaisia ja venäläisiä, mutta heidän lukumääränsä ovat pieniä.

Romanian pinta-ala on 238.391 km² ja pääkaupunki Bukarest (rom. Bucuresti, noin kaksi miljoonaa asukasta).  Maan rahayksikkö on leu, monikossa lei. Valuutasta käytetään myös nimitystä ron. Yksi lei = 100 bania. Käytössä ovat 1:n, 5:n, 10:n ja 50:n banin kolikot sekä 1:n, 5:n, 10:n, 50:n, 100:n, 200:n sekä 500:n lein setelit. Yhdellä eurolla saa noin 4,5 leitä (tarkista kuitenkin päivän vaihtokurssi).

Romaniassa  vallitsee itäinen mannerilmasto. Kesät ovat kuumia ja talvet kohtuullisen kylmiä, joskin lämpimämpiä kuin Suomessa. Talvi myös tulee myöhemmin ja kevät aikaisemmin kuin meillä. Esimerkiksi terminen talvi alkaa Bukarestissa joulukuussa ja päättyy viimeistään maaliskuun aikana. Paras matkustuskausi Romaniaan onkin (paikasta toki riippuen) huhti-toukokuussa tai alkusyksyllä.

Kasvillisuudeltaan Romania kuuluu niin sanottuun Manner-Euroopan lauhkeaan vyöhykkeeseen. Alangoilta on alkuperäinen aro- ja metsäarokasvillisuus suurimmalta osin raivattu pois viljelysten tieltä. Kukkuloita ja vuoristojen alarinteitä noin 500:n ja 1300:n metrin välillä hallitsevat lehtimetsät valtalajeinaan tammi ja pyökki. Näitä seuraavat noin 1600-1900:n metrin korkeudelle havumetsät päälajeinaan kuusi ja jalokuusi. Kaikkein ylimpänä sijaitsee niin sanottu alpiininen vyöhyke tyypilisine niitty- ja vuoristokasvillisuuksineen ja eläinlajeineen.

Suunnilleen neljännes maan metsistä on luonnontilassa, joten esimerkiksi noin 40% Euroopan susista ja peräti noin 60% maakarhukannasta löytyy juuri Romaniasta. Yleisiä ovat myös villisika, ilves, kettu ja saksanhirvi. Karpaattien ylävuoristossa puolestaan tavataan paikallista gemssin alalajia. Euroopan suurin luonnonsuojelualue Tonavan suisto on nykyään Unescon listoilla. Alue tunnetaan runsaasta lintu- ja kalakannastaan. Maan korkein kohta on Karpaateilla sijaitseva Moldoveanu (2543 mpy.), matalin puolestaan Mustanmeren pinta.

Uskonnoltaan romanialaiset ovat suurimmalta osin Romanian ortodokseja, ja heitä on 86,8 % väestöstä. Lisäksi löytyy protestantteja (7,5 %) sekä roomalaiskatolisia (4,7 %). Rannikolla  on pieni turkkilaisten ja tataarien jälkeläisistä koostuva muslimivähemmistö.

 

Historiaa

 

Kivikaudelta keskiajalle

Romania oli asuttu jo kivikaudella. Noin 2000 eaa. maahan saapui Etu-Aasiasta traakialaisten alaheimo, joita roomalaiset myöhemmin nimittivät daakialaisiksi ja kreikkalaiset getalaisiksi. He olivat maanviljelijöitä ja karjankasvattajia. Kreikkalaiset perustivat noin 600-500 eaa. siirtokuntia maan rannikolle. He harjoittivat kaupankäyntiä daakialaisten kanssa, jotka asuttivat sisämaata. Noin 500-luvulla eaa. tulivat iranilaisperäiset skyytit nyky-Romanian alueelle, 300-200 eaa. saapuivat puolestaan keltit Keski-Euroopasta. Aikaa myöten molemmat kansanryhmät sekoittuivat daakialaisten kanssa.

Kuningas Burebista yhdisti daakialaiset noin 100 eaa. Rooman keisari Trajanus puolestaan liitti alueen valtakuntaansa noin 106-105 jaa. Dacia nimisenä provinssina. Roomalaisille tuli lopulta lähtöpassit 271 jaa. tienoilla. He jättivät maahan kuitenkin kielensä, ja niinpä myös nyky-romanian kieli pohjautuu niin sanottuun vulgaarilatinaan.

Kansainvaellusten aikana maan läpi kulki goottien germaaniheimo, keski-aasialaiset hunnit ja avaarit, slaavit Karpaattien pohjoisosan ja Pripetin soiden väliseltä alueelta sekä turkkilaisperäiset bulgaarit. Ainakin gooteilta ja slaaveilta sai aikaisempi väestö runsaasti lisää geeniperimää ja heidän kieleensä tuli paljon slaavilaisia lainasanoja.

Unkarilaiset saapuivat Transilvaniaan, Karpaattien pohjoispuolelle, 800-luvun lopulla. Heidän tulonsa onkin mielenkiintoinen. Romanialaisten mukaan he olivat valloittajia, unkarilaiset taas väittävät asettuneensa (ainakin lähestulkoon) asumattomalle seudulle. Oli miten tahansa, alue liitettiin Unkarin kuningaskuntaan 1000-luvulla.

Rauhallista elämää ei kestänyt kauan, sillä pian aluetta ahdistelivat muun muassa kumaanit ja mongolit. Niinpä Unkarin hallitsijat kutsuivat 1100-luvun lopulla saksalaisia siirtolaisia rakentamaan linnoitettuja kaupunkeja. Heidän aikaansaannoksiaan ovat esimerkiksi Cluj-napoca (Klausenburg), Sibiu (Herrmannstadt), Brasov (Kronstadt) ja Sighisoara (Schässburg). Kyseisten emigranttien jälkeläisiin kuuluu myös maan nykyinen presidentti ja Sibiun entinen pormestari Klaus Johannis (s. 1959).

Karpaattien etelä- ja itäpuolelle syntyi kaksi ruhtinaskuntaa, Valakia vuonna 1330 ja Moldavia 1359. Alueita hallitsi voivodi, joka tarkoittaa joko prinssiä tai ruhtinasta. Talonpojat puolestaan elivät paikallisten aatelisten maaorjuudessa.

 

 

Turkkilaisten valtakaudelta Romanian itsenäistymiseen

Turkki alkoi laajentaa imperiumiaan 1400-1500-luvuilla, mistä myös Romania sai osansa. Kysymyksessä ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä ruhtinas Janos Hunyady (Ianku de Hunedoara) sotajoukkoineen torjui turkkilaiset Belgradin luona vuonna 1456. Vaikka kyseinen matsi tapahtuikin nykyisen Serbian maaperällä, oli tapaus niin merkittävä, että Paavi Calixtus II määräsi kaikki katoliset kirkot soittamaan kellojaan joka päivä kello 12.00. Käytäntö jatkuu vielä nykyisinkin. Kellot soivat myös mahdollisesti miehelle itselleen, sillä rutto korjasi hänet pian tämän jälkeen.

Huomattavan osuuden tekivät myös esimerkiksi Tapani Suuri (Stefan cel Mare) sekä Vlad Bassarab eli Dracula (se oikea nimittäin). Viimeksi mainittu taisi olla melkoinen maanvaiva ottomaaneille, sillä kaaduttuaan taistelussa vuonna 1476 hänen päänsä kuljetettiin Turkkiin voitonmerkiksi sulttaani Muhammed II:lle. Lopulta sekä Valakian että Moldavian oli kuitenkin pakko alistua Turkin ylivaltaan. Mistään aikansa Isis-järjestöstä ei ollut kysymys, sillä paikallista väestöä ei pakkokäännytetty islamiin, ja he saivat pitää oman yhteiskuntajärjestelmänsä, kunhan hoitivat vero-osuutensa Turkille.

Transilvania kulki eri teitä. Kun Unkari hävisi Mohacsin taistelun vuonna 1526, menetti valtio suuren osan silloisista alueistaan. Transilvaniasta tuli lähes itsenäinen valtio, vaikka maksoikin veroja Turkille. Säädettiinpä siellä Euroopan ensimmäinen uskonnonvapaus vuonna 1564.

Vuonna 1599 Mikael Rohkea (Mihai Viteazul) onnistui yhdistämään Valakian ja Moldavian yhtenäiseksi valtioksi sekä hankkimaan maalleen itsenäisyyden. Tämäkin ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä hänet murhattiin vuonna 1601 oletettavasti Itävaltaa hallitsevien Habsburgien toimesta, sillä tuolloin Romaniaa ei haluttu nähdä liian voimakkaana. Hyödyn korjasi Turkki, joka kiristi otettaan entistä ankarammin.

Turkkilaisten eteneminen pysäytettiin vuonna 1683 Wienin porteille. Silloin eurooppalainen yhteistyö näytti viimeisen päälle kyntensä, sillä kyseisiä joukkoja johti Puolan silloinen kuningas Juhana III Sobieski. Vuonna 1699 solmitussa Karlowitzin-rauhassa Turkki menetti alueitaan ja Transilvania siirtyi osaksi Itävaltaa. Valakia ja Moldavia sen sijaan jäivät turkkilaisille, jotka antoivat Istanbulin kreikkalaisylhäisölle eli fanaarioille suuria etuoikeuksia ja maaomaisuuksia alueilla. Tultaessa 1700-luvulle valittiin heidän joukostaan myös molempien alueiden veronkantajat sekä muut paikallishallinnon virkamiehet. Romanialaisten talonpoikien maaorjuus sen sijaan jatkui entisellään.

Turkin valta alkoi heiketä 1700-luvun loppuvuosikymmenillä. Tästä oli seurauksena suurvaltojen kiinnostus, mikä aiheutti ristiriitoja Itävallan, Venäjän ja Turkin välille. Niinpä Itävalta kaappasi Bukovinan, Moldavian pohjoisosan, vuonna 1775 omaan valtakuntaansa. Tsaari Aleksanteri I puolestaan nappasi Bessarabian eli Itä-Moldavian (nykyinen Moldovan tasavalta) vuonna 1812 Venäjälle. Vuonna 1821 Tudor Wladimirescu johti paikallisen väestön kapinaan. Vaikka Valakia ja Moldavia jäivätkin edelleen Turkin yhteyteen, palautettiin ylin hallinto romanialaisille voivodeille. Myös fanariot/fanariootit yhtyivät kyseiseen taisteluun, minkä seurauksena kreikkalainen yläluokka karkotettiin maasta.

Tästä Venäjä säikähti pahemman kerran pelätessään Turkin vallan kasvamista. Niinpä Turkin ja Venäjän välisen sodan (1826-1828) jälkeen alueita hallitsikin venäläinen kuvernööri kuuden vuoden ajan, vaikka yliherruus olikin edelleen Turkilla. Tänä aikana säädettiin lakeja, joiden mukaan aateliset saivat pitää etuoikeutensa. Täten maanomistajien asema kasvoi ja talonpoikien vastaavasti huononi. Kun venäläiset vetäytyivät pois  vuonna 1834, koitti Valakialle ja Moldavialle vähäksi aikaa itsehallinnon aika, vaikkakin edelleen Turkin alaisuudessa. Euroopan ”hulluna vuotena” 1848, myös Valakiassa ja Molvadiassa oli kansallismielisiä levottomuuksia, jotka kukistettiin pikaisesti sekä Turkin että Venäjän toimesta.

Krimin eli itämaisen sodan (1853-1856) jälkeen päättivät suurvallat Valakian ja Moldavian yhdistämisestä. Hanke toteutui 1859, jolloin maan johtoon valittiin ruhtinas Alexsandru Ion Cuza. Uusi valtio nimitettiin Romaniaksi 1862, jolloin pääkaupungiksi tuli nykyinen Bukarest. Cuza poisti maaorjuuden, mikä ei sopinut suurmaanomistajille. Niinpä hänet pakotettiin eroamaan jo 1866, ja hänen seuraajakseen tuli saksalaista Hohenzollern sukua oleva prinssi Kaarle.

Turkin valta oli sillä erää vain nimellinen, ja Turkin hävittyä sodan Venäjää vastaan julistautui Romania itsenäiseksi vuonna 1877. Asia vahvistettiin Berliinin konferenssissa seuraavana vuonna. Prinssi Kaarle puolestaan julistautui kuninkaaksi vuonna 1881 nimellä Kaarle I, samalla maan nimeksi tuli Romanian kuningaskunta. Kaarle I:n valtakaudella säädettiin Romanialle uusi perustuslaki, mutta poliitinen valta rajoittui vain suurmaanomistajiin. Niinpä köyhyys  lisääntyi samoin kun talonpoikien tyytymättömyys, mistä seurasi useita mielenosoituksia sekä kansannousuja. Vuonna 1907 nousivat talonpojat suurkapinaan maareformin puolesta. Myös kyseinen kapina kukistettiin. Seurauksena oli arviolta yli 10.000 kuolonuhria.

 

 

1900-luku ja maailmansodat

Ensimmäiseen Balkanin sotaan (18.10.1912-30.5.1913) Romania ei osallistunut. Sen sijaan toisessa Balkanin sodassa (16.6.1913-18.7.1913) Romania taisteli yhdessä Kreikan, Serbian, Montenegron ja Turkin kanssa Bulgariaa vastaan saaden/anastaen itselleen Etelä-Dobrogean. Tästä ei kuitenkaan ollut pitkäaikaista iloa Kaarle I:lle, sillä hän kuoli seuraavana vuonna.

Hänen seuraajakseen tuli samaa sukua oleva Ferdinand I, jonka valtakaudella syttyi ensimmäinen maailmansota. Aluksi Romania pysytteli puolueettomana (ainakin virallisesti), mutta liittyi lopulta mukaan vuonna 1916 ympärysvaltojen puolelle. Syinä olivat muunmuassa Turkin liittyminen keskusvaltoihin sekä tyytymättömyys Transilvanian (vuodesta 1867 osa Itävalta-Unkaria) romanialaisväestön asemaan. Menestys oli kuitenkin heikko ja päättyi Romanian täydelliseen tappioon toukokuussa 1918.

Maa kokeili onneaan uudelleen saman vuoden joulukuussa. Tällä kertaa Romaniaa lykästi, sillä Trianon rauhassa vuonna 1920 se sai takaisin Bukovinan ja Bessarabian. Myös Transilvania liitettiin Romaniaan. Kyseinen liitos tapahtui 1.12.1920, mistä tuli Romanian yhä juhlittu kansallispäivä. Varmistaakseen turvallisuutensa Romania solmi vuonna 1921 silloisen Tshekkoslovakian ja Serbien, Kroaattien ja Sloveenien kuningaskunnan (nykyinen hajonnut Jugoslavia) kanssa niin sanotun pikkuententen eli puolustusliiton, jonka tarkoituksena oli tasapainon säilyttäminen Tonavan maissa Unkarin ja Itävallan yliotepyrkimyksiä vastaan.

Ferdinand I kuoli vuonna 1927. Hänen seuraajakseen nousi tämän vasta 6-vuotias pojanpoika Mikael I. Syyksi tähän on epäilty Mikael I:n isän Kaarle II:n avioliittoskandaalia. Toisen teorian mukaan aiheuttajana oli kenraali Ion Antonescun painostus, sillä mitään sydänystäviä herrat eivät olleet.

Konservatiivien tuella Kaarle II nousi kuitenkin valtaan vuonna 1930. Aluksi hän oli liitossa samana vuonna perustetun fasistisen Rautakaarti-nimisen puolueen kanssa, jota johti kansalliskiihkoinen Cordeliu Cordeanu (meillä IKL ja Vihtori Kosola). Järjestön kasvaessa Kaarle II tunsi kuitenkin asemansa uhatuksi, joten hän järjesti Cordeanun pois päiviltä vuonna 1938. Sen jälkeen hän otti diktaattorin valtuudet, kielsi kaikki puolueet ja erotti parlamentin mielensä mukaan. Niinpä esimerkiksi vuosina 1939-1940 oli maassa peräti yhdeksän eri hallitusta!

Vuosina 1938 ja 1940 kokoontui Wienissä niin sanottu Wienin tuomioistuin. Sen tuloksena Romania pakotettiin luovuttamaan Pohjois-Transilvania takaisin Unkarille, Bessarabia ja Pohjois-Bukovina Neuvostoliitolle sekä palauttamaan Etelä-Dobrogea Bulgarialle. Nyt kansa kääntyi Kaarle II:ta vastaan, ja hän yritti pelastaa tilanteen tukeutumalla Antonescuun. Yritys jäi kuitenkin torsoksi, ja niinpä vuonna 1940 hallitsija joutui pakenemaan maasta. Hänen jälkeensä nousi valtaistuimelle takaisin Mikael I, nyt 19-vuotiaana nuorukaisena. Todellinen valta oli kuitenkin Antonesculla, joka loi maahan sotilasdiktatuurin.

Toisen maailmansodan alkaessa Romania pysyi aluksi puolueettomana, johtuen mitä ilmeisimmin maassa olevista ranskalaisista ja englantilaisista pääomasijoituksista. Siitä huolimatta Romaniassa säädettiin 9. elokuuta 1940 ensimmäiset anteeksiantamattomat juutalaislait. Niissä juutalaisten ja romanialaisten seka-avioliitot kiellettiin. Lisäksi juutalaisilta kiellettiin osallistuminen liike-elämään, asianajo- ja virkatoimet sekä asepalvelus.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 yhtyi myös Romania mukaan leikkiin, nyt natsien liittolaisena. Syinä olivat halu saada takaisin menettettyjä alueita ja väestön perinteinen viha juutalaisia ja romaneja kohtaan. Romanian kannalta kaikki sujui nuottien mukaan aina marraskuuhun 1942 asti, jolloin Saksa jäi saarroksiin Stalingradissa. Koska Romanian sotaonni oli täysin Saksasta riippuvainen, alkoi maan tappioiden sarja. Kyseisessä motissa maa menetti miehiä yli 100.000 kaatuneina ja vankeina sekä saman verran haavoittuneina, mikä johti Romanian perääntymisvaiheeseen.

Kevääseen 1943 mennessä olivat Romanian miestappiot kasvaneet jo puoleen miljoonaan, joten Antonescukin heräsi ja alkoi omalta osaltaan tunnustella rauhan mahdollisuuksia. Hän ilmoitti länsiliittoutuneille syyskuussa 1943, että jos Yhdysvallat ja Iso-Britannia etenevät Balkanille, Romania vaihtaa puolta. Länsiliittoutuneet kuitenkin vaativat antautumista myös Neuvostoliitolle, minkä johdosta neuvottelut katkesivat. Uusia neuvotteluja yritettiin keväällä 1944 mutta jälleen tuloksetta.

Kansan mielialat olivat nyt kääntyneet vasemmalle ja niinpä maassa syntyi voimakas vastarintaliike, joka halusi asettua Neuvostoliiton puolelle ja julistaa sodan Saksalle. Liikkeelle antoi myös Mikael I tukensa. Neuvostojoukkojen aloittaessa vastahyökkäyksensä elokuussa 1944, siirtyi Romania muutamassa päivässä Neuvostoliiton (NL:n) puolelle. Niinpä kuningas Mikael syrjäytti Antonescun ja Romania julisti sodan Saksalle. Lisäksi neuvostojoukot saapuivat Bukarestiin ja 12. syyskuuta samana vuonna solmivat Romania ja Neuvostoliitto virallisen aselevon.

Natsiseikkailulla oli kuitenkin hintansa. Romanialla oli nyt edessään uusi sota, tällä kertaa NL:n liittolaisena Saksaa vastaan. Kyseisestä urakasta maa selvisi kuitenkin melko sukkelasti, sillä saman vuoden lokakuun aikana oli saksalaiset saatu karkotetuksi. Lisäksi Romania nettosi jonkin verran, sillä se sai Transilvanian hallintaansa. Lisälaskua oli kuitenkin tiedossa, sillä samaisessa kuussa sopivat Ison-Britannian pääministeri sir Winston Churchill ja Neuvostoliiton johtaja Josef Stalin maan kuulumisesta NL:n valtapiiriin. Hankkeen siunasi myös Yhdysvallat 4.-11. helmikuuta 1945 pidetyssä Jaltan konferenssissa. Kysymyksessä ei siis ollut mikään Stalinin mielivaltajärjestely, vaikka nykyisin näin väitetäänkin.

Saman vuoden maaliskuussa muodostettiin Romaniaan vihdoinkin Neuvostoliitolle myötämielinen hallitus, nimeltään kansallis-demokraattinen rintama, jonka pääministerinä toimi liikkeen johtaja, marxilainen tohtori Petru Croza. Tähän hallitukseen kommunistit saivat sisä- ja oikeusministerin salkut. Saman kuun 23. päivänä säädettiin maauudistuslaki, jonka nojalla suurmaanomistajilta takavarikoitiin 1.468.000 hehtaaria maata. Ne tuli jakaa 900.000:n perheen kesken, joista peräti puolet olivat maattomia.

Toukokuun alussa samaisena vuonna päättyi myös sota Saksaa vastaan (Suomen vastaava Lapin-sota hieman aikaisemmin). Ottelun seurauksena kokonaisuudessaan 170.000 miestä oli joko kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina. Lisäksi saman kuun aikana sodanaikaiset vallanpitäjät, mukaanlukien Antonescu, asetettiin sotarikosoikeuteen. Tämä oikeus istui lähes vuoden. Tuomiot julistettiin toukokuussa 1946, ja Antonescu ja muut sotarikolliset saivat ansionsa mukaan: heidät teloitettiin 1. kesäkuuta. Saman vuoden heinäkuussa säädettiin vaalilaki, joka takasi äänioikeuden kaikille yli 21-vuotiaille.

 

 

Sotien jälkeen

Vielä marraskuussa 1946 järjestettiin Romaniassa ensimmäiset sodanjälkeiset parlamenttivaalit. Voittajaksi selviytyi demokraattinen blokki, jonka muodostivat kommunistit, sosiaalidemokraatit, kyntäjärintama sekä vasemmistoliberaalit. Kyseinen vaaliliitto sai 80 % (oikeistohistorian mukaan vaalivilppiin turvautuen) äänistä ja Croza jatkoi pääministerinä.

Helmikuun kymmentenä 1947 allekirjoitetussa Pariisin rauhansopimuksessa Romania luovutti Neuvostoliitolle Pohjois-Bukovinan ja Bessarabian mutta sai Bulgarialta takaisin osan menettämäänsä Dobrogeaa sekä Unkarilta Pohjois-Transilvanian. Marraskuun puolivälissä päättivät kommunistit ja sosiaalidemokraatit laittaa hynttyyt yhteen nimellä Romanian yhdistynyt työväenpuolue. Kuningaskunnan olemassaolo puolestaan loppui 30. joulukuuta 1947. Kuningas Mikael I sai kenkää ja Romaniasta muodostettiin kansantasavalta.

Helmikuun neljäntenä 1948 solmittiin (vihdoinkin!) YYA-sopimus Romanian ja NL:n välille. Samassa kuussa vahvistettiin myös kommunistien ja sosiaalidemokraattien yhdistyminen. 12. huhtikuuta hyväksyttiin uuden kansantasavallan perustuslaki. Sen mukaan poliittinen valta kuului työväenluokalle, jota edustivat kansanneuvostot ja kansalliskokous. Uusi perustuslaki merkitsi myös muita suuria editysaskelia, sillä sen nojalla aloitettiin esimerkiksi teollisuuslaitosten ja pankkien  kansallistaminen sekä maatalouden osittainen kollektivisointi. Lisäksi saatettiin voimaan koulu-uudistus, jonka mukaan oppivelvollisuus pidennettiin neljästä seitsemään vuoteen ja korkeakoulutus muuttui maksuttomaksi. Uuden työlainsäädännön mukaan otettiin käyttöön kahdeksan tunnin työpäivä ja palkalliset lomat. Lisäksi lukutaidottomuus (lukutaitoisia ennen ensimmäistä maailmansotaa vain 40 %, toisen maailmansodan alle 80 %) onnistuttiin kitkemään. Taloutta johtamaan perustettiin valtion suunnittelutoimisto.

Ainakin osa edellämainituista toimenpiteistä aiheutti vastarintaa entisten rautakaartifasistien, vanhojen puolueiden, itsenäisten talonpoikien ja kirkon taholta. Tähän valtio vastasi ottamalla kirkon omaisuuden yhteiskunnan haltuun heinäkuussa 1948. Saman vuoden elokuussa perustettiin turvallisuuspoliisi Securitate (suom=turvallisuus) ja kansanmiliisi.

Maaliskuussa 1949 julkistettiin uusi maalaki, jonka mukaan isommat tilat jaettiin ja yhdistettiin entisiin kruununmaihin. Näistä muodostettiin NL:n sovhoosien mallisia valtiontiloja, joihin vähävaraisimpia talonpoikia markkinoitiin liittymään. Samalla itsenäisille talonpojille säädettiin uusia veroja. Vuonna 1950 valtion suunnittelutoimisto alkoi toteuttaa NL:n mukaista viisivuotissuunnitelmaa. Suurin osa kansantulosta suunnattiin sähköistämiseen ja teollisuuden kehittämiseen.

1950-luvun alussa käytiin yhdistyneen työväenpuolueen sisällä valtataistelu kansallisen linjan tukijoiden ja Moskovalle uskollisten välillä. Kamppailu päättyi vuonna 1952, jolloin uudeksi pääministeriksi valittiin tasapainoilulinjaa harjoittanut Gheorghi Gheorghiu-dej. Moskovan silmissä kansallismieliseksi osoittautunut Petru Croza nimitettiin kansalliskokouksen puhemieheksi. Ensitöikseen Gheorghiu-dej siivosi puolueen ainakin innoikkaimmista Moskovan myötäilijöistä. Tämän lisäksi maalle säädettiin uusi perustuslaki. Stalinin kuoltua 1953 alkoi Gheorghiu-dej pelätä asemansa puolesta. Niinpä hän vastaavasti saneerasi puolueen kansallisen linjan tukijoista huhtikuussa 1954.

Toukokuussa 1955 liittyi Romania imperialistis-militaristisen Naton vastapainoksi perustettuun Varsovan liittoon. Saman vuoden lokakuussa valittiin Gheorghiu-dej puolueen keskuskomitean pääsihteeriksi. Uudeksi pääministeriksi tuli hänen luottomiehensä Chivu Stoica. Joulukuussa maa liittyi YK:n jäseneksi. Vaikka Romania osallistui Unkarin vuoden 1956 levottomuuksien tukahduttamiseen, harjoitti Gheorghiu-dej itsenäistä politiikkaa sosialistileirin hylkiömaan Jugoslavian suhteen. Tasapainoilupolitiikallaan Gheorghiu-dej onnistuikin voittamaan Neuvostoliiton luottamuksen jopa siinä määrin, että NL veti joukkonsa pois Romaniasta vuonna 1958.

Tämän jälkeen Romania alkoi ottamaan entistä suurempaa etäisyyttä NL:oon solmimalla muun muassa kulttuurisopimuksen Kiinan kanssa. Lisäksi maan teollistamista kiihdytettiin entisestään. Pääpaino suunnattiin raskaaseen teollisuuteen, mutta myös kulutustavaroihin panostettiin.

Maan kansallinen linja tuli myös esille Moskovassa vuonna 1963 pidetyssä sosialistimaiden huippukokouksessa. Siinä Romanian johtoporras ilmoitti paheksuvansa maan asemaa pelkästään elintarvikkeiden ja raaka-aineiden tuottajana, kun taas Gheorghiu-dejn tavoitteena oli edelleenkin maan teollistaminen. Romanian ongelmalapsiasema tuli esille myös seuraavan vuoden huhtikuussa. Tällöin Romania kritisoi Kiinan ja Neuvostoliiton välirikkoa ilmoittaen samalla syventävänsä omaa kansallista linjaansa. Lisäksi Romania sanoutui irti SEV-maiden yhteisestä taloussuunnitelmasta ja solmi diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen kanssa.

 

 

Ceauceskun aika

Gheorghi Gheorghiu-dej kuoli 19. maaliskuuta 1965. Hänen seuraajakseen kommunistisen puolueen pääsihteerin asemaan tuli saman vuoden heinäkuussa myöhemmin jopa ihmisyyden vastaisista rikoksista syytetty Nicolae Ceaucescu. Samalla hyväksyttiin jälleen uusi perustuslaki ja maan nimeksi tuli Romanian sosialistinen tasavalta. Lisäksi yhtyneen työväenpuolueen uudeksi nimeksi tuli Romanian kommunistinen puolue. Saman vuoden syksyllä Ceauceskun vieraillessaan Moskovassa oli Romanian ja Neuvostoliiton yksimielisyys vielä ilmeinen. Sen sijaan kesällä 1966 Ceaucescu teki omaperäisen ehdotuksen esittämällä, että neuvostojoukkojen pitäminen Varsovan liiton jäsenmaissa oli tarpeetonta.

Vuonna 1967 Ceacescusta tuli maan virallinen valtionpäämies (Romanian sosialistisen tasavallan valtioneuvoston puheenjohtaja). Samana vuonna solmittiin diplomaattisuhteet silloiseen Länsi-Saksaan. Romania ei myöskään katkaissut välejään Israeliin niin sanotun kuuden päivän sodan aikana (5.-10. kesäkuuta 1967), vaikka arabimaat (lähinnä Syyria, Jordania ja Egypti) olivat NL:n liittolaisia.

Vapunaattona 1968 tuli maan kansallinen linja toden teolla esille. Tällöin Romania sai jyrkkäsanaisen nootin Neuvostoliiton taholta. Syynä oli, että pääministeri (vuodesta 1958 lähtien) Ion Maurer ja ulkoministeri Corneliu Manescu olivat aikaisemmalla Suomen vierailullaan laskeneet kukkalaitteen marsalkka Mannerheimin haudalle. Romania pysyi myös sivussa saman vuoden elokuun Tshekkoslovakian tapahtumista ja oli Varsovan liitossa mukana vain toisella jalalla kieltäytyessään yhteisistä taisteluharjoituksista. Muun muassa edellämainituista syistä oli Ceaucescun kansansuosio niin vahva, että vuoteen 1970 mennessä kymmenesosa kansasta oli liittynyt oma-aloitteisesti puolueen jäseniksi.

Tehdessään valtiovierailun Pohjois-Koreaan kesäkuussa vuonna 1971 muuttui miehen vallankumous väittämän mukaan vallanlumoukseksi. Toiminta käynnistyi niin sanotuilla ”heinäkuun 1971 teeseillä”, jolloin valtio alkoi valvoa taide- ja kulttuuritoimintaa, koulutusta ja lehdistöä tarkemmin. Vähitellen tilanne kehittyi kuulemma henkilöpalvonnaksi: Ceauceskusta ja hänen vaimostaan maalattiin imartelevia tauluja ja maalauksia sekä tehtiin heitä ylistäviä lauluja ja runoja.

Samoissa yhteyksissä Nicolae Ceaucescua alettiin kutsua nimillä ”Karpaattien nero”, ”Ajatusten Tonava”, ”Soihdunkantajien soihdunkantaja”, ”Aikakauden suurin ajattelija”, ”Jumalallinen johtaja” ynnä muuta. Lisäksi kuulemma sanomalehtien tuli mainita hänen nimensä 40 kertaa joka sivulla. Hänen puolisonsa Elena Ceaucescu, alun perin koulunsa keskeyttänyt ompelijatar, olikin yhtäkkiä esimerkiksi ”Merkittävä kemisti” sekä ”Suuren tutkimuslaitoksen johtaja”. Tehtiinpä hänestä länsitietojen mukaan jopa varapääministeri.

Joulukuussa 1972 Romania liittyi ensimmäisenä itäryhmän maana kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja maailmanpankin jäseneksi. Samaan aikaan myös teollistamisohjelmaa jatkettiin ja syvennettiin entisestään. Raskaan teollisuuden lisäksi panostettiin nyt kemian teollisuuteen ja öljynjalostukseen. Lisäksi rakennettiin suuria telakoita ja teollisuuskomplekseja, muunmuassa oma henkilöauton kokoonpanotehdas (eräiden tietolähteiden mukaan jo aikaisemmin).

Kyseinen auto oli merkiltään Dacia 1300, joka perustui ranskalaisen Renault 12 tekniikkaan ja malliin. Menopeliä tuotiin myös Suomeen vuosivälillä 1972-1974, tosin Renault 12 -merkkisenä. Mainittakoon, että auto muun muassa tarjosi etuvetoisena erinomaiset talviajo-ominaisuudet. Kiitosta tuli myös tilavasta matkustamosta sekä matkatavarasäiliöstä. Lisäksi ajoneuvosta löytyi sen ajan mittapuulla nykyaikaista tekniikkaa, esimerkiksi hammastanko-ohjaus, törmäyksessä kokoonpainuva ohjausakseli, vaihtovirtalaturi, kaksinopeuksiset lasinpyyhkijät, keinukatkaisimet sekä erikoisuutena ajovalojen korkeuden pikasäätö.

Huonoina puolina kirjattiin esimerkiksi yksipiirinen tehostamaton jarrujärjestelmä, jonka hallinta etupyörien levyjarrujen vuoksi oli raskasta. Lisäksi alkuperäinen tuulilasi oli karkaistu. Moitteita tuli myös imuilman esilämmitysjärjestelmän puutumisesta. Ajoneuvossa ei myöskään ollut lämpömittaria, vaan se oli korvattu yhdistetyllä öljynpaineen ja moottorin ylikuumenemisen varoitusvalolla. Autosta puuttuivat myös peruutusvalot sekä hätävilkut.

Suurimmat valitukset aiheutti kuitenkin, niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin näkökulmasta, jalkakäyttöinen lasinpesulaite jonka tilavuus oli ainoastaan puoli litraa! Lisäksi sulakerasia sijaitsi suoraan polttonestesäiliön alla. Kuluttajat valittivat yleisesti myös auton ruostumisherkkyydestä, mikä oli tyypillistä varsinaiselle ranskalaisversiollekin.

Ei siinä kuitenkaan kaikki, sillä teollisuusreformien lisäksi myös maaseutu tuli uudistaa kerralla: kansalaiset tuli nykyväittämän mukaan pakottaa muuttamaan maalaiskylistä ja haja-asutusalueilta nopeasti rakennettuihin taajamiin eli agroteollisuuskeskuksiin helpommin valvottaviksi.

1970-luvulla alkoi Romaniassa talouden alamäki: öljyn, hiilen ja maakaasun kotimainen tuotanto laski, joten maa joutui turvautumaan muun muassa ulkomailta tuotuun kalliiseen polttoaineeseen, mikä johti energiapulaan. Tämän vuoksi maa joutui ottamaan suuren ulkomaisen lainan, mistä ainakin nykyhistoria syyttää Ceaucescua ja hänen taloushallintonsa virheinvestointeja esimerkiksi juuri teollisuudessa. On kuitenkin muistettava loppuvuodesta 1973 alkanut kansainvälinen öljykriisi, mikä oli ankara takaisku nimenomaan öljynjalostuksen aloittaneelle maalle. Myös Suomi joutui tuolloin kärsimään: meillä velvoitettiin laskemaan asuinhuoneistojen lämpötiloja useita asteita (varttuneemmat lukijat muistavat ehkä Kari Suomalaisen pilapiirroksen Helsingin sanomissa 19.12.1973). Kaikesta huolimatta Ceaucescun asema lujittui, sillä hänet nimitettiin vuonna 1974 myös maansa presidentiksi ja puolustusvoimien ylipäälliköksi.

Seuraavaksi historia syyttää Ceaucescua maan pääkaupungin hävittämisestä, jolloin puolet Bukarestin vanhasta kaupungista jyrättiin maan tasalle ja tilalle rakennettiin esimerkiksi sosialismin voiton bulevardi. Ainakin jonkinasteinen todellinen syyllinen oli Bukarestissa 4. maaliskuuta 1977 tapahtunut maanjäristys, jolloin pääkaupunki raunioitui laajalta osalta. Lisäksi kyseisessä onnettomuudessa menehtyi 1.387 ja loukkaantui vakavasti 10.500 henkeä. Myös kaivoksia ja öljykenttiä tuhoutui, mikä syvensi entisestään maan talouskriisiä.

Ulkopolitiikan sektorilla Romania harjoitti edelleen omaa linjaansa: Ceaucescun osallisuudella Israel ja Egypti tekivät Camp Davidissa Yhdysvaltojen Marylandissa rauhansopimuksen 17. syyskuuta 1978. Lisäksi muista Varsovan liiton maista poiketen Romania tuomitsi Neuvostoliiton suorittaman Afganistan-operaation vuoden 1979 lopussa, mihin Suomi viisaasti ei ottanut kantaa.

1980-luvulle tultaessa alkoi Ceaucescun syntilista kasvaa entisestään. Syynä oli maan talousongelmien ja energiapulan kärjistyminen äärimmilleen, minkä johdosta teollisuuslaitokset alkoivat rappeutua ja tuotteiden vienti ulkomaille väheni huonon laadun vuoksi. Elintarvikekriisi puolestaan tarkoitti sitä, että esimerkiksi maaseutukierroksilla ei maan presidentille pystytty esittelemään muun muassa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, vaan ainoastaan puu- ja muovijäljitelmiä. Lisäksi maan vientiponnistelujen vuoksi Ceaucescu velvoitti kansalaisia työskentelemään minimipalkalla ilman lomia.

Samaan aikaan kupattiin julkisia varoja erilaisiin kerskarakennushankkeisiin, jotka jäivät kesken tai osoittautuivat hyödyttömiksi. Esimerkkinä mainittakoon maan pääkaupungissa sijaitseva kansojen parlamenttipalatsi, jonka pohja-ala on 240 x 270 metriä, korkeus 80 metriä ja pinta-ala 330.000 neliötä. Rakennustyöt aloitettiin 1984 ja niihin käytettiin terästä ja pronssia 700 tonnia, kristallia 3.500 tonnia ja puuta 900.000 kuutiota. Marmoria puolestaan kului niin paljon, että urbaanilegendojen mukaan Romanian kaikki marmori meni kyseiseen rakennukseen, ja tultaessa 2010-luvulle se oli vieläkin osittain keskeneräinen.

Myös turvallisuuspoliisi Securitate kiristi otettaan: siitä tuli suoranainen vakoilu- ja kyttäysjärjestö. Kuulemma jokainen kansalainen sai pelätä joutuvansa sen kuulusteluihin ja salaiset kuuntelulaitteet väijyivät kansalaisten puheita. Pahimmassa tapauksessa sai pelätä mustan Volgan kyytiä paikkaan, josta ei ainakaan heti palattu takaisin.

Lisäksi Ceaucescun henkilökultin väitetään kärjistyneen samaan aikaan: julkisia varoja haaskattiin erilaisiin näytöksiin ja paraateihin, joissa Ceaucescu ja tämän puoliso elvistelivät kansalle, jonka tuli käsketystä merkistä hurrata ja osoittaa suosiotaan pariskunnalle. Väittämän mukaan kansalaiset kyllästyivät lopulta tähänkin ja eläköön-huudot ja muut suosionosoitukset välitettiin valmiiksi nauhoitettuna kovaäänisten kautta. Maan itsenäinen politiikka sen sijaan jatkui entisellään: Romania osallistui vuonna 1984 järjestettyihin Los Angelesin olympialaisiin, vaikka muut itäryhmän jäsenmaat boikotoivat koko kilpailuja.

Kun Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov (valittiin tehtäväänsä 11.3.1985) käynnisti petresroikansa juhannuksen tienoilla vuonna 1987, tuli ehkä Ceaucescullekin talousasiat mieleen. Nimittäin saman vuoden syyskuussa hän syytti maan johtoa talouspolitiikan epäonnistumisista erottaen ministereitä ja puolueen keskuskomitean jäseniä tehtävistään. Aikansa uutisten mukaan Ceaucescu tarjosi ratkaisuksi yleisiä palkanalennuksia, mikä johti Brasovin kaupungissa tuhansien sikäläisen traktoritehtaan työntekijöiden mielenosoitukseen 15. marraskuuta.

Kyseisen tapahtuman yhteydessä pidätettiin noin 200 henkeä, ja sitä luonnehdittiin aikanaan merkittäväksi protestiksi maan hallintoa kohtaan. Ceaucescu kuunteli kansan ääntä ja palkanalennukset peruttiin. Lisäksi hän lupasi puoluekonferenssissa pitämässään puheessa työläisille kymmenen prosentin palkankorotuksen. Aiheuttivatko edellämainitut toimenpiteet sen, että Romaniasta tuli seuraavan vuoden helmikuussa vihreiden arvojen edelläkävijä? Yksityisautoilu kun jouduttiin kuulemma toistaiseksi kieltämään polttoainepulan vuoksi.

Varsinainen uutispommi räjähti 6. huhtikuuta 1988. Tällöin Unkarin kansantasavallan virallinen lehdistö syytti Romaniaa unkarilaisvähemmistönsä sortamisesta. Perusteluina olivat Romanian aikeet pakkosiirtää unkarilaiset pois asuinsijoiltaan 27. kesäkuuta. Samana vuonna noin 30.000 ihmistä osoitti mieltään Budapestissa Romanian unkarilaisvähemmistön puolesta, mitä pidettiin suurimpana mielenosoituksena Varsovan liiton jäsenmaassa toista liittolaismaata vastaan.

Kyseiseen operaatioon Romania vastasi sulkemalla Unkarin pääkonsulaatin Transilvaniassa ja karkottamalla sen henkilökunnan seuraavana päivänä. Myös Suomen toverit reagoivat asiaan: vielä samana kesänä 18. elokuuta edellinen Suomen kommunistinen puolue lähetti Romanian kommunistiselle puolueelle kirjeen, jossa ilmaistiin huolestuneisuus Romanian unkarilaisten asemasta. Vielä saman kuun lopulla asia selvitettiin puolin ja toisin ja ainakin pahimmat kiukuttelut loppuivat siltä erää.

Keväällä 1989 eräät puoluevirkailijat syyttivät vuorostaan Ceaucescua avoimesti maan talousongelmista. Hieman myöhemmin hänelle lähetettiin viesti, jossa häntä kehotettiin eroamaan ennenkuin ”muut tekevät aloitteen”. Kaikesta huolimatta Ceaucescu valittiin vielä saman vuoden marraskuussa Romanian johtoon seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.

Niin sanotun kansojen syksyn myötä kapitalismin hurmos levisi myös Romaniaan. Niinpä joulun alla Timisoara-nimisessä kaupungissa puhkesi levottomuuksia, jotka pian levisivät muualle maahan. Ceaucescu yritti pelastaa tilanteen pitämällä puheen kansalaisille joulukuun 21. päivänä. Puheen kestettyä joitakin minuutteja alkoi yleisö yllättäen huutaa ”libertate, libertate”! (suom. ”vapaus, vapaus!”) Securitate ryhtyi tulittamaan väkijoukkoa, mutta paikalle komennettu armeija seurasi passiivisena tapahtumia. Näin siksi, että maan silloinen puolustusministeri kenraali Vasile Milea kieltäytyi antamasta armeijalle tulikäskyä.

Seuraavana päivänä Ceaucescu yritti uudestaan, mutta nyt väkijoukko tunkeutuikin puolueen päämajaan. Ceaucescu puolisoineen pakeni helikopterilla, mutta kesken pakomatkan sotilasosasto pidätti heidät ja kuljetti Targoviste-nimiseen (noin 80 km maan pääkaupungista pohjoiseen) pikkukaupunkiin. Siellä heidät asetettiin pikaoikeuteen, joka langetti pariskunnalle kuolemantuomion. Heidät teloitettiin joulupäivänä ampumalla. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun Romania oli juuri hiljattain saanut kaikki ulkomaan lainansa maksetuksi.

 

 

Kohti kapitalistista nykypäivää

Ceaucescujen poismenon jälkeen vallan otti kansallisen pelastuksen rintama (FSN). Liikkeen johtajista Ion Iliescu nimitettiin presidentin virkaan ja pääministeriksi valittiin Petre Roman, joka muodosti maahan väliaikaisen hallituksen. Samoissa rähinöissä maan lipusta poistettiin sosialismin tunnus, joten siitä tuli täysin identtinen Keski-Afrikan pohjoisosassa sijaitsevan Tshadin lipun kanssa. Maan uudeksi nimeksi tuli Romanian tasavalta, ja ensimmäisinä töinään tuore presidentti sääti 3. tammikuuta 1990 lain uusien puolueiden perustamisesta.

Vallanvaihdos ei sujunut ongelmitta. Ceaucescujen kukistumista seurasi katutaisteluja ja lisäksi heräsi kysymyksiä, oliko vallankumous lähtöisin kansan syvistä riveistä ja mikä oli puoluejohdon osuus asiaan. Uusi johtoporras herätti nimittäin epäluuloja ulkomaillakin, sillä ainakin Petre Roman ja Ion Iliescu olivat kumpikin entisiä puolueen jäseniä. Lisäksi Iliescu oli toiminut maan nuorisoasioiden ministerinä vuosivälillä 1967-1971. Mitä todennäköisimmin jonkin asteinen osuus oli entisellä puoluejohdolla, sillä on myös muistettava kenraali Minean tempaus.

Helmikuussa syttyi opiskelijoiden johtamia mielenosoituksia, joihin osallistui myös vastaperustetut kansallinen talonpoikaispuolue ja kansallinen liberaalipuolue. Järjestystä palauttamaan kutsuivat Iliescu ja Roman 5.000 kaivosmiestä, jotka tuhosivat talonpoikaispuolueen ja liberaalien puoluetoimistot. Presidentti ja päämininteri perustelivat toimenpidettä sillä, että sosialismin aikaiset saavutukset menetetään, jos tehtaat ja kaivokset yksityistetään. Jälkikäteen kyseisiä tapahtumia nimitettiinkin kaivosmiesjutuiksi, joista tässä oli ensimmäinen.

Kaivosmiesten poistuttua mielenosoitukset syttyivät uudelleen entistä voimakkaampina. Nyt otettiin myös oppositio mukaan vastaperustettuun kansallisen yhtenäisyyden neuvostoon. Tämä tapahtui kuluneen kuun lopulla, jolloin päättyi toinen kaivosmiesjuttu eli minearidi 4.000 kaivosmiehen rauhalliseen poistumiseen. 20.toukokuuta 1990 käytiin ensimmäiset parlamenttivaalit, jotka voitti kansallisen pelastuksen rintama 65 prosentin ääniosuudella. Iliescu sai puolestaan jatkoaikaa 85 %:n saaliilla.

Opiskelijajohtoinen oppositio syytti kesäkuun puolivälissä kansallisen pelastuksen rintamaa vaalivilpistä, jolloin mielenosoitukset kiihtyivät pääkaupungissa katutaisteluiksi. Mielenosoittajien tuhotessa maan TV-asemaa kutsui Iliescu 10.000 kaivosmiestä tukahduttamaan levottomuuksia. Mainarit pieksivät opiskelijoita pari päivää hakuillaan, minkä tuloksena kuoli seitsemän henkeä ja noin tuhat loukkaantui. Epäviralliset raportit kertoivat jopa sadasta kuolonuhrista, mikä voi olla tottakin. Joka tapauksessa näin päättyi kolmas minearidi.

Siirtyminen kapitalismiin ei osoittautunut vaihtoehdoksi, sillä hallituksen yksityistäessä valtion omaisuuta kiihtyi inflaatio ennätyslukemiin kansalaisten kärsiessä. Tämä johti 100.000 kansalaisen suurmielenosoitukseen Bukarestissa ja Timisoarassa yleislakkoon joulukuussa. Tiedonvälitys oli kuitenkin ehtinyt vapautua ja kun syyskuussa 1991 puhkesi uusia mellakoita, kääntyivät kaivosmiehet vallanpitäjiä vastaan. He saapuivat pääkaupunkiin 7.000 miehen voimalla valtaamalla maan parlamentin, hyökkäämällä TV-asemalle ja saartamalla presidentin palatsin, jolloin pääministeri Roman hallituksineen otti ja lähti. Tällainen oli neljännen mainarikeissin päätös. Presidentti Iliescu ei sen sijaan suostunut eroamaan, vaan hän määräsi mellakkapoliisit tyrehdyttämään kuolonuhrejakin vaatineet levottomuudet. Toteutuiko nyt demokratia?

Tilanteen vakiintuessa lokakuussa 1991 kokosi entinen valtionvarainministeri Theodor Stolojan uuden hallituksen, johon tuli myös opposition edustajia. Saman vuoden joulukuussa järjestettiin kansanäänestys uudesta perustuslaista, joka korvasi sosialismin aikaisen vastaavan. Tätä uutta perustuslakia kannatti 77 % äänestäneistä.

Sen sijaan maan poliittinen elämä oli epävakaata ja riitaisaa, jopa niin riitaisaa, että syyskuun 1992 parlamenttivaaleissa oli ehdolla peräti 151 puoluetta. Vain 13 puoluetta keräsi riittävästi ääniä saadakseen parlamenttipaikkoja. Näistä mainittakoon jo hieman lännettyneen presidentti Iliescun sosiaalidemokraattinen PDSR-puolue (entisen FSN:n seuraaja) ja kansallisen pelastuksen rintamasta erkaantunut, ex-pääministeri Petre Romanin johtama demokraattinen puolue. Seuraavassa kuussa järjestettiin presidentin vaalit, jotka voitti Iliescu kolme viidesosan äänimäärällä. Pääministeriksi ryhtyi Iliescun tukema Nicolae Vacaroiu.

Seuraavaksi maan kääntyminen länteen eteni huomattavasti. Romania näet liittyi Euroopan neuvostoon vuotta myöhemmin. Tammikuussa 1994 tuli Romaniasta puolestaan NATO:n rauhankumppani ensimmäisenä entisenä Varsovan liiton jäsenmaana, ja vuoden 1995 helmikuussa oli vuorossa EU:n liitännäisjäsenyys.

Kansalaisten elintaso pysyi kaikesta huolimatta edelleen alhaisena, vaikka Iliescun kapitalismiin siirtyminen olikin kohtalaisen maltillista. Hänen valtakaudellaan ei valtion omistamaa taloutta ainakaan kokonaan yksityistetty. Joka tapauksessa kansalaiset etsivät nyt pelastusta entistä oikeammalta. Nimittäin marraskuussa 1996 järjestetyissä parlamentti- ja presidentinvaaleissa sai nyt Iliescu siipeensä ja uudeksi presidentiksi valittiin kristillisdemokraatti eli konservatiivi Emil Constantinescu. Hän otti tavoitteekseen markkinatalouden vahvistamisen, maan täysjäsenyyden EU:ssa ja NATO:ssa sekä korruption kitkemisen. Pääministeriksi nimitettiin Bukarestin pormestari Victor Ciorbea.

Konservatiivien resepti maan talousongelmiin oli tappiollisten valtionyritysten, esimerkiksi kaivosten sulkeminen sekä valtion laitosten työntekijöiden irtisanominen. Edellämainituista toimenpiteistä huolimatta maan talouskriisi jatkui ja kansalaisten elintaso laski entisestään. Tämä johti syksyllä 1997 hallituskriisiin, joka päättyi pääministeri Ciorbean eroon maaliskuussa 1998.

Seuraava hallitus jatkoi edeltäjänsä linjalla, minkä johdosta syttyi vielä tammikuussa 1999 yksi ylimääräinen minearidi, jonka johtoon tuli ammattiliittoaktiivi Miron Cozma. Hänen masinoiminaan kokoontuivat mainarit pahoinpitelemään kaivosseudun poliiseja. Saman vuoden helmikuussa napsahti Cozmalle kahdeksantoista vuotta kakkua, mutta ei edellämainitusta syystä vaan syyskuun 1991 tapahtumiin osallistumisen eli niinsanotun neljännen kaivosmiesjutun vuoksi. Tähän Cozma reagoi kokoamalla taakseen tuhansia kaivosmiehiä ja lähti joukkoineen marssille kohti pääkaupunkia. Sinne asti Cozma ja kumppanit eivät ehtineet, sillä Stoenesti-nimisellä paikkakunnalla syntyi yhteenotto mielenosoittajien ja poliisien välille helmikuun puolivälissä 1999, minkä yhteydessä noin sata poliisia ja osapuilleen seitsemänkymmentä mainaria loukkaantui. Lisäksi yksi kaivosmies menehtyi ja Cozma passitettiin tiilenpäitä lukemaan.

Constantinescun virkakauden lopulla olivat kansalaiset saaneet tarpeekseen konservatiiveista, eikä tämä enää asettunut ehdokkaaksi seuraavalle kaudelle. Sen sijaan monet etsivät pelastajaa nyt uusfasisteista. Nimittäin seuraavissa presidentin- ja parlamenttivaaleissa, jotka pidettiin 26. marraskuuta vuonna 2000, oli ehdokkaana myös Romania mare (suom. vahva/suuri Romania) -nimisen puolueen puheenjohtaja Corneliu Vadim Tudor, joka sai jälkikäteen liikanimen ”karpaattien Le Pen”. Hän syytti maan ongelmista romaneja, juutalaisia sekä unkarilaisvähemmistöä (Huom: ei kuitenkaan saksalaisia). Tällä alhaisella ja anteeksiantamattomalla rikoksella hän korjasi vaalien toisella kierroksella 33 %:n äänisaaliin. Voiton peri kuitenkin entinen toveri Iliescu, joka teki comebackin 67 %:n ääniosuudella. Iliescu nimitettiin virkaansa 20. joulukuuta 2000,ja pääministeriksi nousi hänen puoluetoverinsa, vuosivälin 1990-1992 aikainen ulkoministeri Adrian Nastase.

Samaisten vaalien yhteydessä oli Iliescun entisen partnerin, Petre Romanin, johtama demokraattinen puolue joutunut oppositioon. Hänet syrjäytti vuonna 2001 entinen kulkulaitosministeri ja kesäkuusta 2000 lähtien Bukarestin pormestarina toiminut Traian Basescu, joka nousi puolueen johtoon.

2000-luvun alussa Romanian oikeistolaistuminen ja lännettyminen jatkui: valtio jatkoi suuryhtiöidensä myyntiä ja marraskuussa 2002 kutsuttiin Romania NATON:n jäseneksi. Viimeistään tässä vaiheessa teki presidentti Iliescu täyden poliittisen u-käännöksen: nimittäin 20. maaliskuuta 2003 lähetti Romania joukkoja Irakiin tukemaan yhdysvaltojen hyökkäystä maan diktaattorin Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi. Suurempana motiivina lienee kuitenkin ollut kiinnostus maan luonnonvaroihin, joten olisiko imperialistinen öljysota projektin sopivampi nimitys? Ainakin kyseinen operaatio mahdollisesti edesauttoi Romanian NATO-jäsenyyttä, mikä toteutui noin vuosi myöhemmin, 29. maaliskuuta 2004.

Iliescun uusi valtakausi päättyi 28. marraskuuta 2004 pidettyihin parlamentti- ja presidentinvaaleihin, joihin osallistui muun muassa istuva pääministeri, soliaalidemokraattien (PSD) Nastase kärkivastaehdokkaanaan entinen kollegansa Theodor Stolojan oikeuden ja totuuden vaaliliitosta (DA) teemoinaan entisten kommunistien ja korruption vastustaminen sekä ”Bukarestin, Lontoon ja Washingtonin akselin” muodostaminen. Stolojan kuitenkin luopui ehdokkuudestaan aivan viime metreillä mahdolliseti kiristyksen uhrina ja hänen paikalleen nousi puheenjohtaja Basescu. Samassa yhteydessä pidettyjen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittajaksi selviytyi PSD:n Nastase 41 %:n ääniosuudella, mutta 12. joulukuuta pidetyn toisen kierroksen äänet korjasi yllättäen Basescu 51 %:n saaliilla. Näillä eväillä Basescu vannoi virkavalansa 19. joulukuuta 2004, ja pääministeriksi nimitettiin kohta joulunpyhien jälkeen länsimielinen entinen kauppa- ja teollisuusministeri Calin Tariceanu.

Kaverusten yhteistyö alkoi rakoilla heinäkuussa 2005 tuoreen pääministerin ilmoitettua hallituksensa eroavan ennenaikaisten vaalien johdosta, mitä vastavalittu presidentti ei hyväksynyt. Hallituskriisiltä kuitenkin vältyttiin sillä kertaa, mutta kesäkuun lopulla 2006 käveli pääministeri presidentin yli vetämällä maan asevoimat pois Irakista presidentin vastustuksesta huolimatta. Sen sijaan Romania otti uuden askeleen kohti Eurooppaa: maasta nimittäin tuli EU:n jäsen 1. tammikuuta 2007.

Presidentti Basesculle tuleva kevät alkoi vähemmän onnellissa merkeissä, sillä hänen tuolinsa rupesi keikkumaan 1. huhtikuuta 2007 pääministerin erotettua presidenttiä tukevan demokraattipuolueen ministerit hallituksesta epäiltyinä korruptiosta sekä yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja muodostettua uuden vähemmistöhallituksen unkarilaispuolueen kanssa, mitä tukivat myös sosiaalidemokraatit. Seuraavana toimenpiteenä maan parlamentti pidätti presidentin virantoimituksesta 18. huhtikuuta 2007. Ehkä moukantuurilla presidentti selviytyi tästäkin koettelemuksesta, sillä 27. toukokuuta 2007 järjestetyssä kansanäänestyksessä hänet valittiin uudelleen virkaansa 74 %:n ääniosuudella.

Marraskuussa 2008 pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen muodostettiin liberaalidemokraattien ja sosiaalidemokraattien hallituskoalitio, jonka johtoon nousi Cluj-napocan entinen pormestari, liberaalidemokraattien Emil Boc. Parlamentti vahvisti hallituksen nimityksen 22. joulukuuta samana vuonna.

Emil Bocin hallitus hajosi 1. lokakuuta 2009 sosiaalidemokraattien jätettyä sen. Lopullisesti kyseinen hallitus kaatui parlamentin epäluottamuslauseeseen noin kaksi viikkoa myöhemmin. Tämän jälkeen presidentti Basescu nimitti uuden hallituksen muodostajaksi Lucian Croiturun, joka kuitenkin epäonnistui.

Basescu uusi valtakirjansa täpärästi saman vuoden joulukuussa järjestetyn presidentinvaalin toisella kierroksella sosiaalidemokraattien Mircea Geoanaa vastaan. Basescu nimittäin sai 50,3 % äänistä, Geoana 49,7 %. Tulos oli myös sikäli yllätyksellinen, että ennen vaaleja Basesculle ennustettiin noin kahdeksan prosentin tappiota. Myös viimehetken ovensuukyselyt ennustivat Basescun häviävän. Joka tapauksessa uudistettuaan valtakirjansa Basescu nimitti vielä samassa kuussa Bocin uudelleen hallituksen muodostajaksi, nyt tuloksellisesti.

Kesällä 2010 suoritti Bocin hallitus huomattavia säästötoimenpiteitä IMF:n ja EU:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Selviydyttyään vasemmiston epäluottamuslauseesta hallitus otti tavoitteekseen leikata julkisen sektorin palkkoja neljänneksellä ja eläkkeitä 15 % kahdenkymmenen miljardin maksuerälainan vastineeksi. Tämä johti ay-liikkeen jäsenten ja eläkeläisten protesteihin, joissa vaadittiin sekä pääministerin että presidentin eroa.

Uudet mielenosoitukset alkoivat vuoden 2012 tammikuussa. Nämä johtivat pääministeri Bocin eroamiseen saman vuoden helmikuussa. Pienen välivaiheen jälkeen nousi uudeksi hallituksen vetäjäksi 7. toukokuuta sosiaalidemokraatti Victor Ponta.

Basescun valtakausi päättyi 16. marraskuuta 2014 pidettyjen vaalien toiselle kierrokselle, jossa olivat vastakkain liberaaleja edustava maan nykyinen presidentti ja silloinen istuva pääministeri Ponta, ensinmainitun voittoon ja jälkimmäisen jatkaessa pääministerinä vielä jonkin aikaa.

Seuraavana kesänä Romanian korruptionvastainen virasto ilmoitti aloittavansa tutkimukset Pontaa vastaan. Syinä olivat epäilyt väärennöksestä, rahanpesusta, eturistiriidasta ja veronkierrosta. Samana syksynä 30. lokakuuta 2015 syttyi bukarestilaisessa Colectiv-yökerhossa tulipalo, jossa kuoli 64 henkeä ja 180 loukkaantui. Onnettomuuden seurauksena Pontan hallitus julisti seuraavana päivänä kolmen vuorokauden maansurun. Lisäksi kyseinen tragedia synnytti kymmenien tuhansien kansalaisten mielenosoituksen, jossa vaadittiin pääministerin, sisäministerin sekä paikallisten viranomaisten eroa. Mielenosoitusten paineessa ja mahdollisesti aikaisempien rikosepäilyjen vuoksi pääministeri Ponta ilmoitti koko hallituksensa eroavan 4. marraskuuta. Hänen seuraajakseen nousi Sorin Cimpeanu, tosin vain väliaikaisesti. Vakituiseksi pääministeriksi nimitettiin noin kaksi viikkoa myöhemmin puolueisiin sitoutumaton Dacian Ciolos.

Tammikuun lopussa vuonna 2017 tuli julki lainmuutos, jonka tarkoituksena oli vapauttaa alle 44.000:n euron arvoiset lahjussummat rikosoikeudellisesta edesvastuusta. Hankkeen kannattajat perustelivat asiaa sillä, että se vähentäisi tungosta maan vankiloissa. Vastustajien mielestä kyseinen lainmuutos päinvastoin käytännössä antoi anteeksi poliitikkojen korruption ja lisäksi vapauttaisi rikollisia ansaitsemistaan tuomioista. Niinpä lainmuutoksen julkitulon jälkeen sitä vastaan järjestettiin päivittäin mielenosoituksia, jotka paisuivat koko ajan suuremmiksi. Samalla pääministeri Sorin Grindeanu (hänen edeltäjänsä oli eronnut 4. tammikuuta samana vuotena) luopui suunnitellusta armahduslaista 5. helmikuuta. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä perumisilmoituksen jälkeenkin kokoontui jopa 600.000 kansalaista osoittamaan mieltään eri puolilla maata. Nämä mielenosoitukset olivatkin suurimmat sitten Ceacescujen kukistumisen.

Grindeanun juhlat päättyivät samaisena kesänä sosiaalidemokraattisen puolueen sisäiseen valtakamppailuun. Niinpä hänen johtamansa hallitus kaatui juhannuksen jälkeen, ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin 29 kesäkuuta Mihai Tudose. Henkilökemiat eivät toimineet tämänkään hallituken jäsenten kesken, sillä Tudose alkoi vaatia oman hallituksensa sisäministerin eroa syyttäen häntä valehtelusta. Sisäministeri nautti kuitenkin puolueensa luottamusta, joten seuraavana talvena pääministeri joutui itse eroamaan. Väliaikaiseksi pääministeriksi nousi edellisen kaima Mihai Fifor, kunnes 29 tammikuuta 2018 nimitettiin uudeksi pääministeriksi Vionica Dancila, ensimmäinen naispuolinen pääministeri maan historiassa.

 

 

Romania tänään

Tämän päivän Romania on semipresidentiaalinen eli puolipresidentillinen tasavalta. Nimitys tarkoittaa hallintojärjestelmää, jossa on sekä parlamentarismin että presidenttijohtoisen järjestelmän ominaisuuksia. Maan lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen parlamentti. Senaatissa on 137 jäsentä ja edustajainhuoneessa 334 henkeä. Molempien edustuslaitosten toimikausi kestää neljä vuotta. Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiselle (vuoteen 2004 asti neljävuotiselle) toimikaudelle. Presidentti nimittää pääministerin, jonka tehtävänä on hallituksen muodostaminen. Hallituksen tulee nauttia parlamentin molempien kamarien luottamusta.

Romanian asevoimat muodostuvat maa-, meri- ja ilmavoimista sekä erikoisjoukoista. Romaniassa oli aiemmin yleinen asevelvollisuus, mutta vuodesta 2006 lähtien maan armeija on muodostunut vakinaisen henkilökunnan lisäksi 18-35 vuotiaista miehistä ja naisista, jotka suorittavat viisivuotisen vapaaehtoisen palvelun. Tätä voidaan jatkaa kolmen vuoden jaksoissa 36:een ikävuoteen saakka.

Romanian ongelmana on edelleen huomattava korruptio sekä kasvanut rikollisuus. Transparency  internationalin (vuonna 1993 perustettu korruptiota tarkkaileva, poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka päämaja sijaitsee Berliinissä) mukaan Romania sijoittuu paikkaluvulle 75, mikä tarkoittaa Euroopan huonoimpia tuloksia ja sijaa monen Afrikan valtion kanssa. Näihin asioihin on myös  EU toistuvasti puuttunut, ja ne ovat myös esteenä maan pääsylle Schengen-alueeseen.

Lisäksi  bruttokansantuotteensa suhteen Romania kuuluu Euroopan matalatuloisimpien ja köyhimpien maiden joukkoon. Ainakin väitetään, että yli 20% kansalaisista elää kyöhyysrajan alapuolella. Nykyisin maassa harjoitetaaan myös esimerkiksi perheväkivaltaa, orpo- ja huostaanotettujen lasten epäinhimillistä kohtelua, poliisiväkivaltaa ja seksuaalista syrjintää.

Kaikkein pahimmassa ahdingossa ja ankarimman sorron kohteina elävät romanit. Sosialismin kaatumisen jälkeen varsinkin romaniväestön työttömyys on noussut, eikä maaseudun romanikylissä ole tapahtunut minkäänlaista olosuhteiden paranemista. Romanit kärsivät muutenkin yleisestä rasismista ja muusta sorrosta, varsinkin Romaniassa sekä muissa entisissä itäblokin maissa. Näistä asioista kerrotaan enemmän Istvan Poganyn kirjassa Romanien ahdinko ja ihmisoikeudet (Like.2005). Se kannattaa lukea ennen kuin tuomisemme viheliäisessä ulkokultaisuudesamme!!

Romaniassa elää valtion huostassa 82.000 lasta, joista 24.000 asuu lastenkodeissa. Nykyään varsinkin romanilapsia käytetään runsaati lapsityövoimana, minkä pitäisi olla kaikkien ihmisoikeuksien vastaista! Lisäksi kaduilla elää noin tuhat (mahdollisesti paljon enemmänkin) katulasta. Suuri ongelma on myös yleinen ihmiskauppa. Niinpä esimerkiksi vuonna 2003 saatiin selville 980 (sopii ehkä kysyä: selvitettäisiinkö enemmänkin, jos haluttaisiin?) juttua. Näistä suurin osa kohdentui nuoriin naisiin, mutta löytyi myös jopa alaikäisiä lapsia!

Joidenkin tietojen mukaan lähes puolet lapsista jää vaille syntymätodistusta, joka puuttuu monelta aikuiseltakin. Niinpä kaikki eivät pääse lainmukaisten peruspalvelujen kuten koulutuksen ja terveyshuollon piiriin. Myös työnsaanti on näin ollen joillekin kansalaisille äärimmäisen suuri haaste. Kun Ceaucescut aikoinaan tuomittiin, perusteina olivat esimerkiksi ihmisoikeudet! Nytkö ne ovat toteutuneet? Vai onko ne tarkoitettu vain harvoille ja valituille?

Viime aikoina työttömyysluvut ovat Romaniassa kokonaisuudessaan laskeneet. Tämä johtuu siitä, että monet aikuiset lähtevät paremman elämän toivossa ulkomaille. Seurauksena on ollut, että kymmenet tuhannet lapset jäävät sukulaisten huostaan. Myös suuri joukko lapsia jää aivan yksin ja heidän osansa on kaikkein ankein: he joutuvat viettämään yönsä viemäreissä, kellareissa sekä – ”onnekkaimmat” heistä – rautatieasemilla. Näissä olosuhteissa lukuisat sairaudet ja taudit pääsevät leviämään, esimerkiksi AIDS sekä monet keuhko- ja ihosairaudet.

Romanian toinen vakava ongelma liittyy huumausaineiden käytön runsastumiseen. Narkomaaneja löytyy nykyisin lähes kaikista suurimmista kaupungeista, erityisesti Bukarestista. Varsinkin kalleimpien ja vaarallisimpien huumeiden käyttö on viime aikoina kasvanut, vaikka se ei välttämättä näy jokapäiväisessä katukuvassa.

 

 

Perustietoa matkailijalle

Kokonaisuudesaan voidaan Romania kuitenkin luokitella turvalliseksi maaksi. Ainakin maan pääkaupungin keskustassa voi huoletta liikkua niin päivä- kuin yöaikaankin, jos pysyttelee valtaväylillä, joissa on muitakin ihmisiä. Silloinkin tulee käyttää maalaisjärkeä eli lompakkoa ei säilytetä takataskussa ja käsilaukkua on pidettävä jatkuvasti silmällä. Taskuvarkaita ja laukunsieppaajia on nimittäin Bukarestissakin, samoin kuin muissakin suurkaupungeissa.

Laitakaupungin kadut saattavat lisäksi olla levottomia pimeän tultua, samoin metroasemat, joten niitä on syytä välttää. Älä myöskään vaihda pimeästi rahaa kaduilla, sillä se on laitonta ja takaisin saamasi paikallisvaluutta saattaa olla vanhentunutta tai jopa väärennettyä. Lisäksi mahdolliselle valepoliilisille ei pidä näyttää henkilöpapereita vaan tulee pyytää edellämainittua näyttämään virkamerkkinsä sekä oma henkilötodistuksensa. Tämä yleensä auttaa ja huijari luovuttaa.

Ainakin Bukarestissa on kuitenkin olemassa valepoliisia paljon suurempikin turvallisuusriski: kulkukoirat. Esikaupunkialueita samoin kuin puistojakin tulee välttää myös päiväsaikaan. Vaikka kulkukoirat ovatkin enimmäkseen passiivia ja viihtyvät omissa oloissaan, poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi vuonna 2003 tai 2004 nämä raatelivat kuoliaaksi paikallisen naishenkilön. Vuosi tai pari myöhemmin eräs japanilainen turisti menehtyi koiranpuremaa seuranneeseen verenvuotoon. Älä siis missään tapauksessa rupea hieromaan tuttavuutta niiden kanssa, ja toisaalta älä näytä pelkoasi, jos satut niitä kohtaamaan. Edelleen puistoista kannattaa pysytellä poissa myös hämärän laskeuduttua, koska silloin niihin asettuvat paikalliset narkomaanit.

Nälkää ja janoa ei tarvitse Romaniassakaan (ainakaan turistin) kärsiä, jos vaan paikallinen anti maittaa. Romanialaisia ruokaerikoisuuksia ovat muunmuassa sarmale-nimiset viininlehtikääryleet, vahvasti maustettu kylmä sian- tai linnunlihasyltty piftia, lehmän vatsalaukkukeitto nimeltä burta sekä savustettu lampaan tai vuohen liha pastrama. Sibiu tunnetaan paikallisesta salamimakkarastaan. Mititei tarkoittaa pieniä, valkosipulilla maustettuja jauheliharullia. Ennen ateriaa saatetaan nauttia lasillinen zuicaa eli 50 %:sta luumuviinaa. Romaniasta löytyy nykyisin myös monia etnisiä ravintoloita, ja nirsoimmille on tarjolla jopa Mac Donalds, joten valinnanvaraa riittää.

Romaniassa, kuten muissakin balkanin- ja välimerenmaissa, juodaan yleisesti viiniä. Romanialaisia viinimerkkejä ovat esimerkiksi Feteasca Neagra -punaviini ja Val Duna (suom! Tonavan Laakso?), transilvanialainen Tarnava, dobrogeasta peräisin oleva Murfathar sekä moldavialainen valkoviini Gotnar. Olutvalikoimasta mainittakoon Ciucas, Misoreana, Silva ja Ursus, ja aina voi tilata pelkästään mineraalivettä (rom. apa minerala). Autoilijoiden onkin syytä tyytyä viimeksimainittuun, sillä rattijuopumuksen alaraja on Romaniassa 0,2 promillea, törkeän o,5, ja ulkomaalaisiin paikallinen poliisi suhtautuu ”kohtuulisen” ankarasti.

Tässä hieman infoa Romaniasta.

 

Kirjoittanut: Matti Nikama

 

Lähteet:

Autoillen Euroopassa (Autoliitto 2015)

Harjula, Mirko: Romanian Historia (2008)

Kiljunen, Kimmo: Maailman maat liput ja historia (into kustannus oy 2018)

Kinnunen, Anja: Romania- lomailijan opas (2007)

Lehtipuu, Markus, Sundström, Leif: Romania suomalainen matkaopas (2009)

Maailman tieto osa 8 (kirjayhtymä, Helsinki 1982)

Mitä missä milloin 1967

Mitä missä miloin 1969

Mitä missä milloin 1978

Mitä missä milloin 1989

Mitä missä milloin 2004

Mitä missä milloin 2011

Mitä missä milloin 2013

Mitä missä milloin 2016

Mitä missä milloin 2017

Mitä missä milloin 2018

Tuulilasi 3/1975

Wikipedia: Romania

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.