Tamperelaista punk-väkeä hemmotellaan alan tapahtumilla näyttävästi. Maailmallakin tunnettu Puntala-rock ei enää ole ainoa Pirkanmaan isompi punk-happening. Kesäkuun alkupäivinä järjestettiin Punkfest-niminen kaksipäiväinen alan tapahtuma, joka oli siirretty sisätiloihin Lielahden Kuivaamolle. Esiintyjiä tänne oli haalittu aina Japanista asti. Kattaus piti sisällään melodisempaa punkrokkia sekä hardcore-mättöä. Yleisöä varovaisen arvion mukaan oli noin 500 henkeä, ali tai yli. Leppoisissa kesäpäivän tunnelmissa pihalle oli kerääntynyt irokeesi-pulttitakkijengiä kiitettävästi nauttimaan auringosta, toisistaan ja virvokkeista.
Sisätiloihin saavuttuani Turkulainen Kohti Tuhoa oli vallannut pikkulavan. Kyseessä on ankaraa crusthardcore-pohjaista mättöä naislauluenergialla. Kokoonpano on tämän genren ehdoton ykkösnimi, jonka jokainen biisi vetää niin sanotusti turpaan! Yleisökin oli ilmeisesti huomannut tämän lavan edustalla vallinneen mylläkän perusteella. Laulaja Helenan karisma tekee loppusilauksen sopalle eikä armoa tule saati anneta. Muuta ei voi sanoa kuin IHANAA!
Lapin Helvetti päälavalla heitti hieman metallisempaa junttausta. Tämä ei niin vakuuttanut, joten kaunis ulkoilma houkutteli enemmän.
Kuivaamon tiloista löytyy Suomen skeittareiden ylpeilyn aihe, eli valtavan kokoinen skeittipooli, jonka ylätasanteelle oli värkätty esiintymislava. Lavalla meuhkaava Generals, niminen orkesteri heitti vanhan koulukunnan brittihardcorea, rullalautailijoiden vetäessä samaan aikaan rallia poolissa. Hauska meininki ja ideana loistava formaatti: punkkia ja skeittausta yhdellä iskulla.
Viron ylpeys JMKE heitti perusvarman setin, jossa kuultiin bändin debyyttilevyn hittejä samoin kuin muita tuotoksia vuosien varrelta. Huomio kiinnittyi basistin työskentelyyn, joissa oli hienoja kuvioita tarkalla kädellä soitettuna. Yleisö oli riehakkaasti mukana. Kitaristi-laulaja Villu Tammen komea kokonaamaparta sai herran näyttämään suurelta filosofilta – ja sitähän mies tavallaan onkin. Hienoja tekstejä!
Sitten vaihtui kieli bristoliksi, kun brittien meluhardcoren vielä toistaiseksi elävät legendat Disorder, hämmensi vanhoilla ”noise”-hiteillään. Muutama biisi kuulosti hieman sinnepäin PARHAIMMILLAAN! Muuten oli kyse enemmänkin ”noise-not music” -egon ylläpitämisestä. Varsinkin nuoremmilla tuntui olevan tälle ymmärrystä. Itselleni tilaisuus oli lähinnä tivoliesitys. Noin vuosi sitten näin samaisen ryhmän ja silloin kyseessä oli SIRKUS! Eli vuodessa on jo opittu soittamaan hieman vähemmän väärin. Hieno suoritus viisikymppisiltä – EN ARVOSTA!
Lauantai piti taas sisällään auringonpaistetta ja lämpöä, joten Kuivaamon piha oli oiva paikka odotella tulevaa päivää. Päivän eka täky Juggling Jugulars remelsi päälavalla varmalla otteella. Pienempi tila olisi ollut bändille omiaan, sillä väljä tila ei tämäntyyliseen meininkiin ole paras mahdollinen. Peruskova JJ-keikka silti.
Ja mitäpä olisi punk-keikka ilman pöytäjalkapallo- eli kicker-turnausta? Tämä ei ollut sellainen, joten muutakin actionia oli tarjolla: mm. Punk-visa, jonka vakuuttavasti kähisi bileiden järjestäjä, 24 h punkpäivystystä ylläpitävä ja Kämäset Levyt -pienlevyjakelimon Jukka Nakari, joka oli yhdessä laatinut kysymykset Hiljaiset Levyt -lafkan Jukka Junttilan kanssa. Hauskaa vaihtelua ja taukoa räimeeseen.
Klimax oli seuraava porukka, jota tuli seurattua pikkulavalla. Yhtye on aloittanut jo 80-luvun alussa, ja sen aikakauden tekeleitä pääasiassa kuultiin ja hyvältä ne kuulostivatkin. Kyseessä on tiukasti vedettyä punkkia hyvillä sanoituksilla. Yhtye on ollut vuosikausia telakalla ja ilmeisesti aktivoitunut, koska uusi älppäri on juuri putkahtanut ulos.
Ulkona oli liian hieno ilma, joten Vivisektio oli seuraava yhtye, jonka keikkaan tuli enemmän keskityttyä. Hardcorepunk oli homman nimenä, ja viimeistään keikan puolivälissä bändi otti sokan lopullisesti irti. Turboahdettu porotokka-hardcore lävisti kuuntelijan linkoustaajuuksille! Bändissä oli aiemmin ollut sekä mies että naislaulu. Nykyisin homma hoituu girlpower-meiningillä, joka itseasiassa toimii paremmin.
Aika oli hieman kortilla, joten seuraavaksi tuli todistettua hämmentävää Vanishing-nimistä japanilaisorkesteria, joiden ulkoinen habitus olisi pistänyt heavykansankin kateelliseksi. Bändi oli sekoitus Motörhead-tyylisestä rock-paahdosta perusheviin, mitä onneksi ei paljon kuultu. Loppuun oli valittu pari coveria ja ANWL-yhtyeen Metallicankin surkeasti koveroima ”So what” -hitti sai arvoisensa käsittelyn ryhmän toimesta. Tällä poppoolla homma toimi kuin Lada pakkasella! Festareiden hyvän tuulen viihdepaketti.
Espanjan lämmöstä Suomen suveen saapunut melodinen punk-ryhmä Accidente oli seuraava, jonka keikkaa tuli jonkun verran seurattua päälavalla. Ryhmällä oli tarjolla letkeää meininkiä ja tiukkaa yhteensoittoa naislaululla.
SUMMASUMMARUM, laajan kattauksen ja yleisen perheidyllin vuoksi jäi paljon esiintyjiä näkemätttä, vaan hyvä yleisfiilis korvasi tämän. Pientä miinusta annan mm. narikkamaksusta, jonka olisi luullut sisältyvän hintaan; liput kun olivat sen verran arvokkaita punk-tapahtumaan. Toki pitää ottaa huomioon paikan vuokra, esiintyjien matkakorvaukset sun muu, joista kummasti kertyy isompi menoerä. Hämmentävää oli yhden järjestysmiehen puoliagressiivinen sekoilu, jota vahingossa pariin otteeseen syrjäsilmällä jouduin todistamaan. Mikäköhän oli lopullinen saldo? Muuten oli turvallinen ja rauhallinen ilmapiiri. Eli ei ole liioiteltua sanoa, että viitisensataa punkorientoitunutta ihmistä käyttäytyy paremmin kuin yksi SELVÄ järjestysmies. HIENOA! Loppurutinoista huolimatta oli hieno viikonloppu!
Teksti ja kuvat: Arto Toikkanen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?