Muinaiselle Suomen kansalle metsä oli pyhä paikka. Se antoi suojan ja ruuan, mutta oli myös vaarallinen niille, jotka eivät sitä osanneet kunnioittaa. Metsässä liikkuessaan muinaiset suomalaiset pyysivät suojelusta Tapiolan hallitsijoilta. Yksi metsien arvostetuimmista ja rakastetuimmista suojelijoista oli Mielikki – Tapiolan kultainen emäntä.
Mielikki oli muinaisille suomalaisille vaikutusvaltainen metsän henki. Hänet tunnettiin Tapiolan kultaisena emäntänä ja hän oli metsien kuninkaan, Tapion, vaimo. Mielikki oli arvostettu metsien lempeä kuningatar, jota metsämiehet mielistelivät loitsuin ja runoin metsälle lähtiessään. Mielikki antoi jokaiselle osansa metsän antimista ja muinaiset suomalaiset halusivatkin pysyä rakastetun jumalattaren suosiossa metsästysonnen takaamiseksi.
Lemminkäinen anoo Mielikin suojelusta. Kalevala, 14. runo. Metsä oli muinaisille suomalaisille aarreaitta, jonka rikkauksiin pääsi käsiksi vain sen hallitsijoiden suosioon hakeutumalla.
Mielikki tunnettiin myös parantajana; hän hoiti metsäneläinten haavat, olivatpa ne sitten metsämiesten ansojen tai petojen aikaansaamia. Mielikki myös arvosti metsän kauneutta ja hänen tehtävänään olikin metsän hoitaminen ja koristelu. Mielikin ansiosta Tapiolan valtakunta oli alati muuttuva ja metsään lähtevä sai olla varuillaan, ettei eksynyt kulkemansa polun äkkiä kadotessa Mielikin siivotessa Tapion kanssa hallitsemaansa valtakuntaa.
Mielikki koristelemassa ja hoitamassa Tapiolan valtakuntaa kultaisessa peuran taljassa. Mielikki oli ennen kaikkea parantaja, joka hoivasi ja varjeli metsää suojelevan äidin tavoin.
Teksti ja kuvat: Sami Olkkonen
Lähteet: Suomalainen mytologia (Martti Haavio, 1967, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura), Suomalaiset taruolennot (Eero Ojanen, Sirkku Linnea, 2017, Minerva Kustannus), suomalaisiakansanperinteita.blogspot.com, taivaannaula.org, runosto.net
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?