Sosiaalisestivammainen kohtaa feissarin

Päänsisäistä ajatustenvirtaa sensuroimattomana.

Kuva: Pixabay

Voihan pirulainen feissari. Kävele suoraan ja katso poispäin, kävele suoraan ja katso poispäin. Jos kuitenkin vilkaisen, ihan varovasti vain, olenko jo turvassa. Hemmetti, katseet kohtasivat ja tuo ihmisen irvikuva tietää sen. Nyt se lähestyy, se lähestyy, minun on käveltävä nopeammin. “Hei, kiinnostaisiko teitä auttaa pelastamaan maailman lapset…” Voi pukin störbä se puhui. Mikäli kävelen ohi tai vastaan kieltävästi, annan vaikutelma, että haluaisin tapattaa kaikki maailman lapset.

Miksi tuollaisen ammatin pitää olla edes olemassa? Eikö tuota voisi kieltää lailla? Puhelinmyyjien, feissarien ja vastaavien tuputtajien paikka helvetissä on hädin tuskin lasten paloittelusurmaajien yläpuolella. Olisivat vain työttömiä ja jättäisivät kaltaiseni introvertit rauhaan! On hauskempaa vetää metrin viiva jauhettua naga morichia nenään, kuin tulla näiden “ihmisten” ahdistelemiksi.

Miksi pysähdyin? Olisi pitänyt vain kävellä ohi! Nyt vasta friikiltä vaikutankin, jos jatkan kävelemistä, vaikka juuri pysähdyin. Mitä vastaan? Eih, miksi suustani tuli ulos “Kai”? Nyt on pakko kuunnella saarna, vaikka en todellakaan ole lahjoittamassa rahaa. Tässäkö on neljän miljardin vuoden evoluution sekä modernin teknologisen kehityksen tulos? Jos ihmiskunnan tila on tämä, niin ehkä on todellakin parempi olla auttamatta noita lapsia?

Saarna päättyi vihdoin. En edes kuunnellut kunnolla, sillä asia kiinnosti kuin mykkien laulukilpailu. Seuraavaksi alkaa rahan ruinaaminen. “Joten kiinnostaisiko teitä auttaa…” Mitenhän onnistuisin tästä nyt kohteliaasti luikertelemaan ulos? Selitän jotain epämääräistä toimeentulotuella elämisestä. Valitettavasti se ei riittänyt. “Voisit kuitenkin varmaan lahjoittaa ihan vähän”. Kuulen, kuinka aivosoluni tekevät itsemurhia. Ihan niin kuin hän ei ole jo tajunnut, että en ole lahjoittamassa. Voisit varmaan lahjoittaa itsesi Turun koe-eläinyksikölle. Totean pystymättömyyteni, toivotan hyvät päivän jatkot – vaikka me molemmat tiedämme, että en tarkoita sitä – ja kävelen pois. Siinä meni taas useampi minuutti elämästäni, joita en enää koskaan saa takaisin.

– E

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa