Mikäpä kuvaisikaan joulua paremmin kuin otsikko? Joulu on yhtä sekameteliä, rusinaa, aprikoosia, riisipuuroa jatkuvaa ”jokopukkituleeta”, kinkkua, savulohta, graavilohta, silliä ja silakkaa, rosollia, limppua, läskiä, sikaa, lanttulootaa, lipevää kalaa, kotikaljaa, kynttilöitä.
Joulu sanana ja sen etymologia
Wikipedia kertoo seuraavasti joulusta:
”Joulu on vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva juhla. — Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi. — Joulun vietto alkaa Suomessa jo jouluaattona (24. joulukuuta), mutta joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä.
Suomen kielen sanat joulu ja juhla ovat ruotsalaisia tai skandinaavisia lainasanoja. Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä. Joulussa ovat yhdistyneet kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla sekä Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäis- ja keskitalven juhla (yule), Suomessa vanha vuodenvaihteenjuhla kekri.”
Itselleni tulee hieman yllätyksenä (anteeksi maalaisuuteni), että joulu sanana ei alunperin ole tarkoittanut suomenkielessä nykyisenä tunnettavaa kristillistä joulujuhlaa: ”Se [joulu] on rautakautinen lainasana muinaisskandinaavisista kielistä noin 500–650-luvuilta ja samaa perua kuin norjan, tanskan ja ruotsin kielen jul ja viron jõulud. Muinaispohjoismainen sana joululle oli jól, mikä on käytössä vielä islannissa. Joidenkin kielentutkijoiden mukaan se tarkoitti käännöstä tai uudelleensyntymistä. Alun perin sana joulu on tarkoittanut keskitalven pakanallista juhlaa, ja sen kanssa samaa kantaa on jo aiemmin germaanisista kielistä tullut sana juhla. Nykyään sana kuitenkin viittaa kristilliseen juhlaan.”
Näin kertoo Wikipedia, ja kertoopa se senkin, että esimerkiksi englanninkielinen sana Christmas tarkoittaa ”Kristuksen messu” ja Saksan Weihnachten ”pyhiä öitä”. Espanjan latinasta sovellettu sana Navidad on myös hyvin uskonnollinen nimitys joululle, latinaksi joulu on Dies Natalis Domini ”Herran syntymäpäivä”.
Se onko joulu uskonnollinen juhla ja haluaako sitä sellaisena viettää, on toki jokaisen oma asia. Monet yhdistelevät sujuvasti pakanallisia ja uskonnollisia piirteitä joulusta, kuka mitenkin katsoo itselleen sopivaksi. Lähinnä mielenkiinnosta tutkin joulu-sanan etymologiaa siis ja toivon, että siitä joku muukin sai pohtimisen aihetta.
Takaisin asiaan
Aatonaattona olen ottanut tavakseni tuoksutella uunissa paistettua kinkkua, kinkku uuniin heti aamusta niin pääsee yöksi nukkumaan. Samalla on yksi tai itseasiassa useampi työvaihe aattoaamusta pois, ei tarvitse roiskutella rasvoja eikä kuoria kamaraa ja folioida tarjoiluastiaa. Kinkku onkin jo valmiiksi jäähdytetty ja valmiina iltapäivän ruokapöytään, tiskipöytäkin kiiltää rasvattomana.
Ensimmäiseen kappaleeseen palatakseni minulle se suurin juhlapäivä on juurikin se 24.12, silloin kaikki on jälleen uutta ja jännittävää, kuin kokematonta hapuilua teinirakkaudessa. Silloin suurin osa on tehty ja stressi toivottavasti lauennut. Päivän voi aloittaa Pukin kuumalla linjalla ja riisipuurolla kanelisokerin kera, ja suotakoon se sekametelisoppakin sitä halajaville. Ja jos nyt vielä joku vuonna 2020 ihmettelee mitä on sekametelisoppa niin se on kuivatuista hedelmistä keitettyä kiisseliä, tyypillisesti esimerkiksi luumuja, aprikoosia ja päärynää.
Aattoaamuna iskee se uutuuden mutta samalla tuttuuden ja nostalgian tunne, jota on mahdotonta tavoittaa minään muuna päivänä vuodessa. Silloin tuoksuu haudutettu puuro ja kaneli pitkästä aikaa, silloin on kori täynnä suklaakonvehtia ja lupa napostella, vaikka hampaat ei tykkää (mutta täytyyhän hammaslääkäreilläkin töitä olla..) Silloin ei ole maksamatonta laskupinoa tietokonepöydällä (paitsi että todennäköisesti on, sen vain unohtaa), ei huolta huomisesta, silloin on vain tämä hetki ja odotus tulevasta. Silloin on todennäköisesti siistiä ja kuusi tuoksuu, ja jos ei ole eikä tuoksu niin sulje silmäsi ja kuvittele niin. Silloin katsellaan, ihmetellään ja odotellaan joulurauhaa julistettavaksi.
No, mutta sepä olisi kiva jos edellisen pumpulikappaleen olotilan voisi tavoittaa edes osittain jouluna, edes aattona, jolloin nyt oikeasti ei pitäisi olla mihinkään kiire ja Saarioisetkin on vain lämmitystä vaille valmiina. Ehkäpä haluan herätellä itseäni ja myös sinua lukija miettimään mistä pienistä asioista joulu koostuu ja jos yksi pieni asia puuttuu (vaikka rosolli joulupöydästä unohtui kauppaan), niin onhan siinä sen seitsemää sorttia tilalla, eikä joulu ole pilalla. Jos livekala hajoaa atomeiksi kattilassa niin hei, syödäänhän sitä kaurahiutaleitakin, eikä livekalassa sitäpaitsi ole mitään muuta syötävää kuin se valkokastike, joten koko livekalan voisi oikeastaan jättää pois ja tarjota pelkkää valkokastiketta ja pippuria, namm. Livekalahan tosin kuitenkin on fennoskandinen herkku ja Norjassa suurinta huutoa huippuravintoloissa joulun alla. Tosin luettuani norjalaiseen tapaan valmistetun lipeäkalan reseptin, rupesi tekemään mieli kokeilla sitä itsekin. Se nimittäin tarjoillaan pekonin kera.
Oletettavasti saunan ja syömisen jälkeen alkaa joulupukin odotus, siis ainakin lapsiperheissä. Miksei Suomessakin joulupukki voisi olla pukki, joka savupiipusta yöllä sujahtaa syömään keksinsä ja juomaan maitonsa ja samalla täyttää kuusenalusen ja joulusukat. Olenkin aina ihmetellyt miten se amerikkalainen pukki säilyy puhtoisen punanuttuisena ja valkopartaisena käytyään miljoonissa kodeissa ja laskeuduttuaan nokista piippua alas; pajalla lie tiedetontut kehittäneet jonkun supernano-pinnoitteen joka toimii teflonin tavoin, lika vaan liukuu pois. Mutta ei, totta kai Suomessa pukin pitää tulla oven taakse kolkuttelemaan ja kauhealla hässäkällä täytyy itse etsiä kaikki vaatehuoneen piilopaikat joihin on säkkejä piilottanut, roudata ne ”huomaamatta” oven taakse ja sydän sykyttäen odottaa ettei kukaan varasta niitä ennenkuin pukki 5 minuutin päästä tulee…jos tulee, yleensä ei sillä edellisessä perheessä lapset ovat innostuneet laulamaan vielä yhden Petteri Punakuonon ja eihän sitä oikean pukin sovi pahoittaa lasten mieltä lähtemällä kesken kaiken pois; ja vanhemmat haluavat saada kaiken vastineen isoille seteleilleen, jotka kohta sujahtavat rintataskusta pukin kouraan, vaivihkaa oven raossa kun lapset vilkuttaa ja vielä vaan jatkaa lauluaan.
Puh, siinähän se, joulun pahin osuus ohi, sietämätön mattoihin kieriminen sekä levoton jokottelu ja ikkunasta tuijotus on ohi. Tosin tänä vuonna lohtua tuonee se, että koronalla voi asiallisesti pienellekin lapselle perustella miksi pukki tänä vuonna laskeutuukin piipusta takkaan (lähiön vuokrakerrostalossa) eikä lapsi edes ihmettele ettei meillä mitään takkoja ole. Mutta joulun taika se vasta taikaa onkin ja pukki varmasti hoitaa hommansa, enemmän ja vähemmän salaisesti sujauttaa lahjat kuusen alle ja ”takan reunan joulusukkiin”.
Niin joulua kuten elämää ylipäätään ei tulisi ottaa liian vakavasti. Sitä tässä kai olen yrittänyt sanoa, vaikka alku menikin kielitieteilyn parissa. Loppuillasta saa nauttia lahjapaperisilpusta ympäriinsä, homejuustosta piparien kanssa ja herkullisesta glögistä. Kunnes yksi lapsista tulee kiukutellen huoneestaan pois ja toteaa tämän lahjan olevan ihan tyhmä eikä ole sitä edes toivonut. Mielenosoituksellisesti paiskaa lahjan lattiaan ja perässään oven kiinni, hauskaa joulua, lisää glögiä.
Teksti: Matti R.
Kuvat: Pixabay
