Tiber-joen suulla, 30 kilometrin päässä Roomasta sijaitseva Ostia, oli ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina vilkas satamakaupunki. Sinne saapui lukematon määrä kauppa-aluksia imperiumin eri osista tyydyttämään pääkaupungin loputonta kysyntää. Kukoistuksensa päivinä Ostia oli 50 000 asukkaan monikulttuurinen yhteisö, jossa valtakunnan lukuisat uskonnot, väestöryhmät ja kulttuurit elivät rinnakkain ja sekoittuivat. Museokeskus Vapriikin vaihtuvana näyttelynä esiteltävä ”Ostia, portti Roomaan” vie vierailijan matkalle kahden vuosituhannen päähän menneisyyteen. Myös Nauhalaisen toimitus osallistui tuolle matkalle. Mitä toimittajille jäi reissusta käteen?

Janne: Ostia-postia
Antiikin Rooma on kieltämättä yksi suosituimpia historian ajankohtia ja -paikkoja, ja Ostia on yksi parhaiten säilyneitä arkeologisia alueita kyseiseltä ajalta. Tässä näyttelyssä korostui hyvin kontrasti antiikin maailman vanhanaikaisuuden ja Rooman kulttuurin ja teknologian yllättävän moderniuden välillä. Yhtäällä saattoi nähdä jopa shokeeraavan nykyaikaiselta näyttävän vesiputken, mutta toisaalla sai nähdä roikkumassa fallos-amuletteja, joiden oli tarkoitus karkoittaa tauteja.
Tuon ajan polyteismi näkyy monissa jumalkuvissa ja -patsaissa, joihin otettiin hyvin liberaalisti mukaan mitä tahansa muiden kulttuurien jumalia. Ostian asema merkittävänä satamakaupunkina näkyi kaikessa. Taide kuvasi lähes yhdenmukaisesti merta, laivoja ja kaupankäyntiä. Elintilat olivat huippuluokkaa ja liiketilat moninaiset. Orjia oli luonnollisesti hyvin paljon, mutta toisaalta heillä olivat hyvät mahdollisuudet vapautua ja tulla itse menestyneiksi liikemiehiksi.
Helposti suositeltava näyttely kaikille aikakaudesta kiinnostuneille.

Bea: Tie Roomaan
Tuo Roomalaisten ensimmäinen siirtokunta syntyi arkeologisten tutkimusten mukaan 300 eaa Tiber-joen suulle. Itseasiassa ostia tarkoittaa suoraan suomennettuna joensuu. Ostialaiset olivat sivistyksen edelläkävijöitä. Oli vesiputkia, kylpylöitä ja teatteria, lääkärin työvälineitä ja monia jumalia jotka rytmittivät ostialaisten arkea. Ostia oli myös sijaintinsa vuoksi hyvä kauppapaikka, jossa lastattiin kauppalaivoja Roomaan. Tuohon aikaan oli jo käytössä maksuvälineenä kolikoita. Niin keisarien kuin tavan kansalaisten ajankuluksi pelattiin esimerkiksi erilaisia noppapelejä ja uhkapelejä rahasta. Musiikkia soitettiin esimerkiksi luusta kaiverretuilla huiluilla.

Sami: Ostian arki
Vapriikin Ostia-näyttely onnistui maalailemaan hyvin arkisen kuvan muinaisen Rooman ajasta. Näytteillä olleet esineet – työkalut, astiat, lelut – avasivat näkymää menneeseen aikakauteen, josta päällimmäisenä on perinteisesti esitelty Rooman sotilasmahtina tunnettua puolta. Ruohonjuuritason arkeen oli virkistävää saada konkreettinen katsaus näyttelyn tarjoamien esineiden ja infotaulujen kautta.
Näyttelyn esillepano oli enimmäkseen hyvä ja toimiva, mutta muutaman vitriinin kohdalla näyttelyesineet oli nurmeroitu todella sekavasti. Ehkä joku näyttelyn järjestäjistä oli luullut olevansa suurikin koomikko. Mutta jokatapauksessa Ostia-näyttely oli ehdottomasti näkemisen arvoinen jokaiselle historiasta ja muinaisen Rooman ajasta kiinnostuneille.

Pekka: Ostimaani vai mikä lie -näyttely
Ihan siisti. Paljo kaikkea vanhaa krääsää.
”Ostia, portti Roomaan” -näyttely on nähtävissä Museokeskus Vapriikissa Tampereella 10.5.2020 asti.
Alla kuvagalleria. Klikkaa kuviin saadaksesi ne isommiksi.
Koonnut: Jesse Laitinen
Kuvat: Nauhalainen
mielenkiintoinen artikkeli, kiitos!