Elämä veden alla ei ole helppoa saati vaaratonta. Maaeläimiin verrattuna veden alla elävillä otuksilla on avovedessä pulikoidessaan ensinnäkin yksi avoin ja turvaton suunta lisää josta vihollinen voi hyökätä – suoraan alta. Nopea ja armoton kuolema voi ajoittain tulla mistä tahansa suunnasta. Evoluutio on onneksi siunannut pinnan alla asustavia eläimiä toinen toistaan eriskummallisemmilla puolustusmekanismeilla ja taidoilla. Tämä lista keskittyy näistä kyvyistä oudoimpiin ja tuntemattomimpiin.
Cheerleader-ravun (Lybia edmondsoni) elävät nyrkkeilyhanskat
Tämä cheerleader- tai nyrkkeilijäravuksi kutsuttu laji kantaa usein saksissaan kahta merivuokkoa, jotka näyttävät cheerleaderien pom-pomeilta. Merivuokko on myrkyllinen polttiaiseläin, joten ravun toiminta ei ole sattumaa vaan taktikointia. Kyseessä on ravun ja polttiaiseläinten välinen nerokas symbioosi, jossa ravun matkaansa poimimat merivuokot pääsevät ravun mukana uusille apajille poimimaan ravintoa ja rapu taas käyttää näitä polttavia möllyköitä saksiensa jatkeina tainnuttamaan saaliseläimiä ja puolustautuakseen vihollisilta. Kumpikin laji hyötyy tästä yhteistyöstä: merivuokot pääsevät reissuun ja maksimoivat ravinnonsaantinsa ja ravun viholliset ja saaliit saavat kunnolla turpaansa!
Paniikkivaloa petokalan vatsassa käyttävä raakkuäyriäinen (Photeros annecohenae)
Bioluminesenssia hyödyntävät pienet äyriäislajit voivat tarvittaessa sytyttää itsensä kuin led-valon. Tämä voi olla erittäin tehokasta syvällä valtameren pimeydessä kumppania etsiessä tai varsinkin, jos on juuri tullut vaikkapa kardinaalikalan nielaisemaksi! Monet syvänmeren petokalat ovat läpinäkyviä, joten pedon vatsassa paniikkivalonsa sytyttävä pieni äyriäinen saa koko petokalan hehkumaan kuin majakka ja tekee äyriäisen sisuksiinsa hotkaisseesta pedosta maalitaulun tämän omille vihollisille. Äyriäisen hotkaisseet petokalat sylkäisevät tilanteen huomattuaan nopeasti äyriäisen ulos komean valoefektin saattelemana. Bioluminesenssia harjoittava äyriäinen hallitsee todellisen ja kohtalokkaan maalittamisen taidon.
Vesimelonin hajulla viholliset torjuva merietana
Melibe on merietanoiden sukuhaara, jota edustavilla yksilöillä on kyky puolustaa itseään erittämällä hajua joka saa lähes kaikki merietanan viholliset kavahtamaan ja poistumaan paikalta. Ja mikä onkaan niin paha haju joka saa verenhimoiset pedot ja valtameren selviytymistaisteluissa marinoituneet saalistuskoneet jättämään taistelukentän? No tietenkin vesimelonin haju! Voiko pahempaa katkua mikään luontokappale erittää kuin vesimelonin löyhkää? Ihan kaikkea eivät parkkiintuneet pedotkaan voi sietää!
Vihollisen naamalle kakkaava valas
Valtamerten armottomilla selviytymisareenoilla monet eläinlajit ja yksilöt vääntävät kunnon hätäkakat vaaran ja kuoleman uhatessa. Kääpiökaskelotti (Kogia Breviceps) ei kuitenkaan hukkaa ulostettaan. Uhattuna tämä valaslaji voi vääntää kunnon anaalisiirapit veteen ja evillään ja pyrstöllään ohjata omaa visvaista ripulikakkaansa vihollisen turpaa kohti. Tämän täsmäohjatun ja haisevan ulosteverhon turvin kääpiökaskelotti voi singahtaa karkuun ja samalla kätkeä pakoreittinsä, aiheuttaa pahennusta ja laskea vihollisen moraalia. Hyökkääjälle alentavinta on vielä se että tämä joutuu todellakin nielemään hyökkäyksen kohteelta silkkaa kakkaa.
Sisuskalunsa vihollisen naamalle pieraiseva merimakkara
Kyllä vain, hyökkäyksen kohteeksi joutunut merimakkara rutistaa omat sisälmyksensä anuksestaan vastustajan naamalle. Merimakkaran perärööristä pursuavat suolet ja muut elimet tarttuvat hyökkääjän naamaan ja ihoon ja kyseinen peliliike aiheuttaa ensinnäkin suurta hämmennystä. Peto saattaa luulla että merimakkara on kuollut ja keskittyy syömään hylättyjä elimiä itse elintenluovuttajan poistuessa taistelukentältä.
Joidenkin merimakkaralajien sisäelimet ovat vieläpä myrkyllisiä, joten tämä splatter-henkinen puolustusmenetelmä voi myös omalla kierolla tavallansa vahingoittaa vastustajaa. Vaikka tämä temppu vaikuttaakin äärimmäiseltä ja viimeiseltä selviytymiskeinolta niin sisälmysstuntti ei itse merimakkaraa vahingoita, vaan tämä kovis kasvattaa itselleen uudet sisäelimet parissa viikossa. “Sea cucumber has got a lot of guts”, voisi tähän englanniksi tokaista.
Limat vastustajan suuhun heittävä limanahkiainen
Kun hyökkääjän hampaat iskeytyvät limanahkiaisen nahkoihin, erittää näennäisesti avuttoman näköinen nahkiainen kunnon paksut ja riittoisat limalunssit suoraan vastustajan suuhun. Räkää turvaltaan ravisteleva ja nielustaan kakova vihollinen pakenee yleensä itse paikalta tai sitten kiinnittää huomionsa oman tilansa kohentamiseen limanahkiaisen vaihtaessa maisemaa. Tämän kohtaamisen herättämät mielikuvat voivat toviksi myös viedä pedon ruokahalun tai ainakin herättää kunnioitusta ulkoisesti vaatimattomalta näyttävää limanahkiaista kohtaan.
Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
Kuvitus: Miska, Anssi Reso
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?