Pintaa syvemmältä osa 4

binary comment

Seepia – salakavala siittäjä

Seepia on mustekalalaji joka kuuluu seepioiden lahkoon. Seepiaan ja tämän häikäilemättömiin parittelukuvioihin voi törmätä Pohjois-Atlantin alueella. Jos monen vesieläinlajin pinnan alle kätkeytyvät eroottiset edesottamukset saavat kainomman puoleisen ihmiseläimen posket punoittamaan, niin seepian neuvokkuus saa monet kanta-astujat vieläpä huokaisemaan kateudesta.

Kun kookas seepiauros keräilee naaraita haaremiinsa, pienet ja vaatimattomat seepiaurokset ovat helposti vaarassa jäädä suvunjatkamisrituaalien ulkopuolelle. Mutta kun ei ole siunattu lihaksilla, on turvauduttava aivoihin. Evoluutio on suonut pienille seepiauroksille kunnon annoksen strategista ajattelua, kyvykkyyttä ja silkkaa pokkaa. Pieni uros nimittäin soluttautuu paljon suuremman alfa-uroksen haaremiin tekeytymällä naaraaksi!

Seepia pystyy käyttämään ihoaan kuin videonäyttöä. Sillä on kyky sulautua kameleonttimaisesti ympäristönsä väritykseen ja kuvioihin. Laji pystyy myös tekeytymään lähes näkymättömäksi avoveden sinertävää taustaa vasten. Tämän lisäksi Seepia voi heijastaa ihollaan kuvioita ja animoituja viestejä lajitoveriensa tulkittavaksi.

Kun pieni seepiauros haluaa osingoille alfan luolaansa houkuttelemista lukuisista naaraista, hän viestittää ihollaan olevansa itsekin naaras lunastaakseen sisäänpääsyn alfan rakkauden grottoon. Iso ja vahva uros ei koskaan päästäisi toista urosta lähelle haaremiansa. Alfa ei kuitenkaan epäile pienikokoista ja oikeita signaaleja antavaa tulokasta urokseksi.

Jos alfa-uros yrittää lähennellä haareminsa uudeksi tulokkaaksi luulemaansa urosta, tämä torjuu alfan kosiskelut viestimällä ihonsa kuvioinneilla potevansa orastavaa päänsärkyä. Ilmaistuaan alfalle väliaikaisen haluttomuutensa petipuuhiin, pieni seepiauros hivuttautuu vaivihkaa tekemään tuttavuutta luolan naaraiden kanssa.

Sankarimme saattaa jopa asettua alfan ja tämän naaraiden väliin ja toteuttaa tempun joka vaatii todellista taitoa ja kehonhallintaa. Pieni seepiauros voi nimittäin heijastaa alfalle näkyvällä kyljellään päänsärkyviestiä ja samanaikaisesti toisella naaraille päin näkyvällä kyljellään se voi viestiä olevansa kiinnostunut parittelemaan näiden kanssa! Näin seepiauros voi yhtaikaa torjua alfan ehdotteluja ja kosiskella haaremin naaraita.

Ja jos alfa-uroksen haaremiin pelottomasti soluttautuneen seepiauroksen kosintasignaaleihin vastataan myöntävästi, saattaa tämä pieni uros paritella jopa kaikkien luolan naaraiden kanssa suoraan alfa-uroksen silmien edessä. Hölmistynyt alfa kokee jatkuvaa torjuntaa yhdeltä haareminsa jäsenistä, joka samaan aikaan viihtyy epäilyttävän hyvin muiden naaraiden kanssa. Ja näin alfan naaraat päätyvät synnyttämään kummankin näiden uroksen jälkeläisiä. Osa jälkikasvusta on varmasti isokokoisia ja lihaksikkaita ja osa pienempiä, mutta ovelia ja viekkaita seepia-agentteja!

Teksti: Vesa-Heikki Hietanen

Kuva: Wikipedia

0 0 votes
Article Rating
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments