Pinnanalaisilta tosielämän otuksilta löytyy niin yliluonnollisilta kuulostavia ominaisuuksia ja kykyjä, ettei edes halloweenina tarvitse turvautua fiktiivisiin tarinoihin vesihirviö Krakenista tai myyttisestä Loch Nessin hirviöstä luodakseen juhlapäivään sopivaa tunnelmaa. Edes sukupuuttoon kuolleen jättipetohai Megalodonin tai hirmuisen vesiliskon Mosasaurin palveluksia ei tarvita. Arkitodellisuuden eläimet omalta planeetaltamme ja tästä ajasta riittävät oikein hyvin kihelmöinnin aiheuttamiseen selkäpiissä.
Tappava saha kuonona!
Saharausku (Pristis Pectinata) on noin viisimetrinen kala, joka on varustettu pitkällä ja sahamaisella kuonolla. Saharausku voi heilutella tätä uloketta salamannopeasti puolelta toiselle tappaakseen ja viipaloidakseen saaliinsa. Joidenkin vanhempien eläinkirjojen mukaan saharauskun olisi nähty halkaisevan jopa suuren sian sahallaan! Saharauskun tappava kuono soveltuu myös saaliseläinten sähkökentän aistimiseen ja veden liikkeiden tunnistamiseen. Sahauloke on siis varsin monipuolinen työkalu. Matalikoilla väijyvää saharauskua tavataan Atlantin trooppisissa ja lauhkeissa osissa, Yhdysvaltain Atlantin puoleisella rannikolla ja Itä-Afrikassa.
Kyky nähdä oman kallonsa läpi!
Kiikarikala (Ophistoproctidae) on kalalaji jota tavataan kaikkien lämpimien ja lauhkeiden valtamerien syvistä vesistä. Meren pimeässä syvyydessä lymyävän Kiikarikalan kallo on läpinäkyvä ja kala pystyykin siis näkemään oman kallonsa läpi näkökentän maksimoimiseksi! Kiikarikalat elävät syvällä, joten evoluutio on muokannut kalan fysiikkaa niin, että se sen silmät suuntautuvat ylöspäin, jolloin se havaitsee todella heikosti näkyvää pinnasta kajastavaa valoa ja mahdollisia saaliseläimiä sitä vasten. Pohjaa vasten näkyy vain pimeyttä, joten sitä kohti ei ole niin hyödyllistä tiirailla, vaikka kiikarikala näkeekin hyvin lähes täydellisessä pimeydessä. Kiikarikaloilla on kasvojensa etuosassa silmiltä näyttävät pienet ulokkeet, jotka ulkomuodostaan päätellen toimivat hämäyksenä, koska todellisuudessa kala tarkkaileekin kohdetta oman päänsä lävitse. Syvänmeren kalaksi, jonka aivoitukset pystyy helposti ulkopuolelta näkemään, kiikarikala kykenee siis järjestämään yllättävän tuijotuskisan!
Naamioitunut tappamaan!
Indopasifisella merialueella voi päätyä vieraaksi kohtalokkaisiin naamiaisiin! Etenkin koralliriuttojen läheisyydessä viihtyvä velhokala (Synanceia Verrucosa) kykenee naamioitumaan huomiota herättämättömäksi kivenmurikaksi ja on vieläpä erittäin myrkyllinen. Velhokala kykenee muuttamaan väritystään myötäilläkseen ympäristönsä väritystä ja tekstuureja. Mukaillakseen vieläkin tehokkaammin pohjanmuotoja, velhokala saattaa kasata hiekkaa päällensä katoamistemppunsa viimeistelemiseksi. Velhokalan selässä olevat piikit erittävät voimakasta proteiinipohjaista myrkkyä, ja kalaan koskemista tai päälle astumista tuleekin välttää äärimmäisen kivuliaan kuoleman uhalla.
Ääriolosuhteissa elävä putkimato, joka ei syö tai kakkaa!
Tyynen valtameren syvyyksissä, mustiksi savuttajiksi kutsuttujen erittäin kuumien lähteiden lähettyvillä elää sitkeä selviytyjä nimeltään galapagoksenpartamato (Riftia Pachyptila). Näissä ihmismielen painajaisia jäljittelevissä olosuhteissa selviytyminen vaatii ainutlaatuista sopeutumista, ja tällä putkimadolla on homma hallussaan. Madon valkoisen putken ulkopuolelle työntyvällä kiduksella eläin kerää merivedestä happea, hiilidioksidia ja rikkivetyä. Kaikki madon tarvitsema ravinto syntyy madon sisällä elävien rikkibakteerien toimesta näiden käyttäessä energianlähteenään rikkivedyn hapettamista. Tämän prosessin mahdollistavat madon keräämät ainekset. Galapagoksenpartamato vieläpä kasvaa nopeasti ja lisääntyy tehokkaasti, mikä viimeistelee vaikutelman ääriolosuhteiden voitokkaasta selviytyjästä.
Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
