3.5. vietettiin kansainvälistä sananvapauden päivää. Suomi sijoittui hienosti kakkoseksi Norjan jälkeen. Huhtikuun oikeuskäsittely Junes Lokka vs. Johanna Vehkoo ei vielä vaikuttanut sijoitukseen eikä välttämättä tule ensi vuonnakaan vaikuttamaan.
Johanna Vehkoo on suomalainen toimittaja. Valheenpaljastaja-blogin kirjoittamisen Yleisradiolle lisäksi hän on julkaissut tietokirjoja internetistä, eriarvoisesta Suomesta ja muutoksista journalismissa. Yhteiskunnan avoimuuden edistämisestä hänelle myönnettiin 2016 Jääraappa palkinto. Tässä helmikuussa sananvapauspalkinnon saanut 43-vuotias Vehkoo kuuluu myös feministiseen Ajatushautomo Hattuun.
Junes Lokka on taas Marokossa -79 syntynyt maahanmuuttokriittinen oululainen kaupunginvaltuutettu. Youtuben videopätkät ovat vahvoista mielipiteistään ja valtamediaa vastaan hyökkäävyydestään tunnettuja. Varsinkin Oulun käräjäoikeudessa käydyn kunnianloukkausoikeudenkäynnin jälkeen. Lokasta tuli kaupunginvaltuutettu -17, erinäisten säätöjen jälkeen. Edustamansa ASYL-yhteislista suljettiin pois ryhmäneuvotteluista huonon käytöksen ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi. 2013 uutiskynnyksen jollain tavoin ylitti nettivideo: ”Ylen joku huora soitti 2.11”. Lokka on tuomittu hampunviljelystä ja hallussapidosta vuonna 2016. Hovioikeus kumosi tuomion seuraavana vuonna ja palautti asian Oulun käräjäoikeudelle, joka tuomitsi Lokan huumausainerikoksesta. Muutoinkin Lokka on kunnostautunut oikeussaleissa mm. kuvaamalla insestioikeudenkäyntiä vuonna 2016 ja julkistamalla tämän netissä. Viime vuonna hän sai tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi alkuvuonna Lokan epäillyistä rikoksista tehtiin useita syyttämättäjättämispäätöksiä. Edelleen huhtikuussa syytteet Lokkaa vastaan on nostettu kahdesta kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja neljästä kunnianloukkauksesta. Vaalien läheisyys lienee syynä aktiivisuuden nousuun. Lokka on myös ehdokkaana eurovaaleissa.
Ennen eduskuntavaaleja käyty kunnianloukkaussyyte ja oikeudenkäynti sattuu hyvään saumaan. Ainakin Lokan kannalta ajoitus on kohdillaan, mahdollisimman suuren julkisuuden saamiseksi. Toimittaja Vehkoo tuomittiin sakkoihin ja korvaukseen Lokan kärsimyksistä. Oikeudenkäyntikulut olivatkin lähes kymppitonnin.
Koko hässäkän ongelmallisuutta lisää moni asia. Mm. Vehkoon jäsenyys Julkisen Sanan Neuvostossa on hieman hankala tuomion saaneena. Lokan oma rääväsuisuus ja iholle tulo on erittäin provosoivaa julkisuushakuisuutta. Tämä kohdistuu usein varsinkin naisiin ja toimittajiin. Mutta oikeuttaako tarkoitushakuinen uhriutuminen isoon oikeudenkäyntiin. Entä oliko Oulun käräjäoikeuden asema ennaltasuunniteltu? Onko pakko yleiseen sirkukseen? Olisiko syyttämättäjättäminen ollut oikeampi vaihtoehto? Kaivataanko asiassa ennakkotapausta vastaisuuden varalle?
Odotamme innolla jatkoa näytelmään mahdollisesti Rovaniemen Hovioikeudessa. Mahtaako seuraava oikeusaste miettiä asiaa pidemmälle? Eurovaalien jälkeen. Toivottavasti jäävät ilman paikkaa, sekä Lokka, että koko Asyl. Toivottavasti tilanne rauhoittuu muutenkin Oulun suunnalla. Rauhallista kesänodotusta kaikille, asuin- ja syntymäpaikasta riippumatta!
Tero
Lähteet: Asianomaisten,heidän kumppanien ja edustamien Järjestöjen Facebook-sivut ja -julkaisut, Wikipedia, Iltasanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat, Aamulehti, pilapiirtäjä Ville Ranta ja Oulun käräjäoikeus.
Muutamia linkkejä asian tiimoilta ja eri puolilta:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006075840.html https://www.msn.com/fi-fi/news/other/ivan-puopolon-kolumni-jussi-halla-aho-ja-johanna-vehkoo-osoittavat-ett-c3-a4-sananvapaus-on-helppo-pit-c3-a4-c3-a4-itsell-c3-a4-mutta-vaikeaa-antaa-muille/ar-BBW7EFl
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006069301.html
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006068165.html
Sananvapauteen kuuluu myös sananvastuu.