Lapsuudessani televisiossa oli vain kaksi kanavaa, ja lastenohjelmat olivat harvinaista herkkua. Videonauhureita ei vielä ollut, eikä vanhemmillani ollut aina edes televisiota. Mummulasta toki löytyi mustavalkoinen telkkari. Niinpä ensimmäinen näkemäni väritelevisio olikin suuri ihme. Koska muuta viihdettä ei ollut, kirjat olivat erittäin tärkeitä.
Onnekseni synnyin kotiin, jossa lukemista arvostettiin. Olin lapsena aina kärttämässä aikuisia lukemaan satuja. Toki minulle luettiin niin usein kun mahdollista, mutta aikuisilla oli kuitenkin aina aikuisten kiireet. Niinpä riemu oli suuri, kun pienenä ekaluokkalaisena tajusin, että osaan itse lukea. Siitä alkoi elämänmittainen rakkaus kirjoihin.
Maaseudulla kirjastoauto kävi koulun pihassa viikottain. Kaupunkiin muutettuamme kirjastoon pääsikin aina kun halusi. Tuntui kuin taivas olisi auennut. Olin arviolta kuudesluokkalainen, kun opettaja kantoi luokkaan isoja laatikollisia uusia nuortenkirjoja. Näitä kirjoja sai lukea tunnilla, jos muut työt olivat valmiita. Kirjoja sai myös lainata kotiin. Luku- ja kirjoitustaitoni kohenivat huomaamattani.
Viime vuosina on puhuttu paljon lasten ja nuorten hiipuvasta lukutaidosta. Etenkin monilla pojilla lukutaito on jo niin heikolla tasolla, että se haittaa jatko-opintoja. Niinpä olinkin järkyttynyt, kun kirjakaupassa työskennellessäni eräs ala-asteen opettaja kertoi, ettei ollut saanut budjetissa lainkaan rahaa kaunokirjallisuutta varten. Vanhempainyhdistys oli kerännyt tälle opettajalle rahaa pientä koulukirjastoa varten, mutta läheskään kaikilla luokilla tai kouluilla ei ole tätäkään mahdollisuutta.
On melkoisen tekopyhää valittaa lasten huonosta lukutaidosta, ellei kouluilla ole mahdollisuutta kannustaa lapsia kirjallisuuden ääreen. Lukemiseen nihkeästi suhtautuvat lapset ja nuoret tuskin lähtevät kirjastosta kirjoja etsimään. Huolella koottu pieni koulukirjasto kannustaisi varmasti paremmin kuin kunnallinen kirjasto, jonne pitäisi erikseen lähteä. Pienikin panostus koulujen omiin kirjastoihin varmasti maksaisi itsensä takaisin. Ilahduinkin kovasti, kun luin vuonna 2017 käynnistyneestä Lukuklaani-hankkeesta. Suomen Kulttuurirahasto sekä tekijänoikeusjärjestö Kopiosto lahjoittivat kouluille rahaa koulukirjastojen perustamista ja kehittämistä varten. Lisäksi kouluille lahjoitettiin erilaisia kirjapaketteja.
Syitä lukuharrastuksen hiipumiseen on varmasti useita, enkä ala niitä tässä pohtimaan. Internetin myötä omakin lukemiseni on vähentynyt. Lukuklaani-hanke on askel oikeaan suuntaan, mutta kertaluonteinen kampanja ei riitä. Kyllä meidän täytyy huolehtia siitä, että lapsilla ja nuorilla on jatkossakin mielenkiintoisia kirjoja helposti saatavilla. Kunnollinen koulukirjasto saattaa antaa lukemiseen nihkeästi suhtautuville lapsille ja nuorille kimmokkeen käyttää myös kunnallisia kirjastoja.
Lähteet:
Lukuklaani
Yle
Teksti: Sari Laitinen
Kuva: Lasse I Heliävirta
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?