Mainittakoon heti alkuun, ettei artikkelin kirjoittaja koe minkäänlaista vihaa joulua tai joulubiisejä kohtaan, vaikkei mikään suurin fanittaja olekaan. Artikkeli on tehty huumoripohjalta, joten pitäkäähän ne vihertävät palkokasvit poissa karvaisista räkärei’istänne, eikös juu? 😉
Joulukuu on keskuudessamme, ja kuten kuun nimi myös hieman vinkkiä antaa, on joulukin aivan pian taas kohdillaan. Tämän vuosittaisen kapitalismin ja ylenkulutuksen teemakuukauden mukana saapuvat keskuuteemme myös nuo iki-ihanat ja eivät missään nimessä ylikäytetyt rallatukset, joiden tahdissa nousuun saa takuuvarmasti sekä verenpaineen että v-käyrän: joululaulut. Näitä aivojen syrjäisimpiin kolkkiin asti syöpyviä infernaalisia renkutuksia kaikuu koko kuukauden ajan kuin päättymättömältä kasetilta. Vielä seuraavana kesänäkin päässä soivia, tekopirteitä rallatuksia ei pääse pakoon kuin neljän seinän sisälle linnoittautumalla, jos silloinkaan/sielläkään.
Tarpeeksi siedätyshoitoa läpi käyneen kokeneemman kuuntelijan kuuloelinten läpi nämä kipaleet voivat valua ilman sen suurempia komplikaatioita. Tarkemmin näitä teoksia tutkiskellessa saattaa kuitenkin terävämmän tarkkailijan korvissa särähtää, sillä joulubiiseistä löytyy kiitettäviä määriä omituisia epäkohtia ja mielenkiintoista materiaalia.
Uhrit ovat valikoituneet kirjoittajan yksimielisen raadin toimesta. Eiköhän siis lähdetä tutkimaan, mikä näissä tuotoksissa oikein mättää.
Hei, tonttu-ukot, hyppikää (Hej tomtegubbar)
Tämä alunperin svenska folketin juomalauluna käyttämä rallatus muuntautui ajan saatossa joululauluksi. Sanontaa ”lyhyestä virsi kaunis” kuullaan usein käyttävän tätä biisiä kuvattaessa. Jos tosin lähdetään asiaa kirjaimellisesti tutkimaan, ei tästä teoksesta kovin helpolla ainakaan kaunista saa.
”Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkaihin aika!
Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkaihin aika!
Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää…”
…ja tätä sitten toistellaan niin kauan, kuin vain hermoja riittää.
Biisin historian tuntiessa ei lyriikoissa sinänsä ole mitään sen suurempaa ihmeteltävää; hyppivillä tonttu-ukoilla viitataan luultavasti kiitettävästi päihtyneisiin kanssanautiskelijoihin, samalla kuitenkin todeten sen faktan, ettei mikään (varsinkaan hauskat asiat) kestä ikuisesti. Homma tosin lahoaa käsiin, kun tätä teosta laulatetaan lapsilla. Tuskin ne mukulat kovinkaan usein lähtevät lyriikoita sen tarkemmin analysoimaan, mutta onko siltikään kovinkaan soveliasta lähteä kesken yhtä vuoden iloisinta ja yhteisöllisintä juhlaa muistuttamaan muita juhlapöydän ääressä istuvia, että hei, loppujen lopuksi kaikki on enemmän tai vähemmän persuuksista, ja kaikilta lähtee joskus taju sen viimeisen kerran? Kiitettävää pessimististä realismia tosin.
Porsaita äidin (Mors grisar)
Myös tämän mestariteoksen takana ovat rakkaat länsinaapurimme – tack så mycket tästäkin, Ruotsi.
”Porsaita äidin oomme kaikki
oomme kaikki, oomme kaikki.
Porsaita äidin oomme kaikki,
oomme kaikki, kaikki.
Sinä ja minä,
sinä ja minä.”
Kyseinen kipale kiteyttää kätevän näppärästi koko nykyaikaisen länsimaalaisen joulun: syödään ja kulutetaan niin paljon kuin vain lompakko ja vyö antavat periksi. Laulussa tosin ilmenee ikävää yleistämistä, totuuden ollessa kuitenkin se, ettei kaikilla ole halua ja/tai varaa tukehduttaa itseään ruualla näiden porsastelujuhlien aikaan. Tämän vuoksi lieneekin pienoinen ihme, ettei tätä hoilotusta ole vielä kielletty tasa-arvon nimissä.
Tämä jo muutaman vuosisadan verran elämää nähnyt biisi kantaa siis alun perin nimeä Mors grisar, joka viittaa ”äidin hemmoteltuihin lapsiin”, ja jos Wikipediaan on uskominen, nykyään myös miessukupuoleen. Tässähän saattaisi siis olla materiaalia mieslasten teemabiisiksi!
Last Christmas
Jos kaikkien joulubiisien joukosta pitäisi nimetä se yksi, jonka tunnettavuus kohoaa ylitse muiden ja raastaa ihmispoloisten korvakäytäviä astetta enemmän kuin muut laulut, olisi tämä Wham!-yhtyeen 1984 joulujulkaisu yksi erittäin sopiva kandidaatti. Tätä et pakoon pääse, ja jos toisin väität, valehtelet.
Alunperin englanninkielinen, mutta täytyihän tämäkin mennä aikanaan suomeksi kääntämään, luultavasti puolipakosta. Tätä Joulusydän-nimistä syntiä emme kuitenkaan tällä kertaa sorki, vaan alkuperäisen version kertosäettä.
”Last Christmas, I gave you my heart
But the very next day you gave it away (You gave it away)
This year, to save me from tears
I’ll give it to someone special (Special)”
Elinluovutus? Aivan ilmiselvä elinluovutus, eikö?
Näistä sanoituksista voidaan tulkita, että biisin tarinankertojana toimiva henkilö lahjoitti toiselle sydämensä viime jouluna. Kyseinen lahjoituksen kohteena toimiva kaveri tosin vaikuttaisi olevan enemmän tai vähemmän mulkvisti (tai vain yksinkertaisesti pimeiden markkinoiden elinmyyjä, joka tarvitsi fyrkkaa pikapuoliin) ja luovutti pumpun eteenpäin jo seuraavana päivänä. Lahjoittaja pettyi, otti opikseen, ja päätti seuraavana jouluna antaa yhden monista sydämistään jollekulle ”spesiaalille”, paljastaen samalla myös itsensä elintenvälittäjäksi. Ei kovinkaan jouluinen aihe.
Veikkaisin myös, että kardiologit (sydänlääkärit) vääntävät tästä kipaleesta kuivaa, puoli-pakotettua ja turhan helppoa läppää.
On hanget, korkeat nietokset
Tässä Jean Sibeliuksen 1900-luvun taitteessa tuottamasta joululaulusta ei hyvää sanomaa puutu: iso osa rallatuksesta kuluu kannustaessa kansaa laulamaan, ja sen myötä hilpeästi ylistämään joulun rauhaa. Tuskin tosin osasivat aikanaan aavistaa, että ensimmäinen säkeistö tulisi tulevaisuudessa olemaan mahdollisesti kyseenalainen.
”On hanget korkeat, nietokset,
vaan joulu, joulu on meillä!
On kylmät, paukkuvat pakkaset
ja tuimat Pohjolan tuuloset,
vaan joulu, joulu on meillä.”
Noina aikoina lienee ollut turvallista olettaa, että vuodenvaihteen tiimoilla lunta löytyy aina vähintään leukaan asti, celsius-asteiden matalaa tasoa täydentävät epämiellyttäviin paikkoihin muodostuvat jääpuikot, ja vimmakat puhurit puhaltavat kumoon nekin, jotka ovat olleet aina ruoka-aikaan paikalla. Nykyää tosin, kuten varmasti tiedättekin, voi tilanne olla hyvinkin toinen: jouluaattona ikkunasta ulos vilkaistessa voi maisema muistuttaa synkän syksyistä, eikä lumestakaan ole takuuta.
Edellämainittujen seikkojen vuoksi kyseisen laulun esityskelpoisuus voisikin periaatteessa olla tapauskohtaista: jos lunta sattuu ilmaantumaan, nou hätä! Jos toisin, ei tätäkään viisua suotaisi hoilotettavan. Unholaan teos vaipuisikin näppärästi samoihin aikoihin, kun lunta ei enää muualta löytyisikään kuin museosta, lasten epäillessä vanhempiensa kertomuksia tästä valkeasta ihmeellisyydestä.
We Wish You A Merry Christmas (Hyvän joulun toivotus)
Perinteinen joulunajan kappale, joka näki päivänvalon jo 1500-luvulla. Mikäli ylivaltias Googleen voi luottaa, kyseessä lienee eräs maailman joustavimmista joulukappaleista: erilaisia versioita löytyy enemmän kuin työttömiä ämpärin jonottajia, ja ilmeisesti ei myöskään ole syntiä vaihdella säkeistöjen järjestystä. Suomenkielinen käännösversio tosin ei tarjoa yhtä mittavaa improvisaation skaalaa, vaan tyytyy kiusallisenkin kliseiseen ”jouluna on kivaa, juhlitaan, hyvät joulut” -ratkaisuun.
Alkuperäiset englanninkieliset versiot avaavat biisin alkuperäistä tarkoitusta. Muutaman otteen tiivistys alla.
”Good tidings we bring
To you and your kin;
We wish you a merry Christmas
And a happy New Year!
Oh, bring us some figgy pudding,
Oh, bring us some figgy pudding,
Oh, bring us some figgy pudding,
And bring it right here.
Good tidings we bring
To you and your kin;
We wish you a merry Christmas
And a happy New Year!
We won’t go until we’ve got some
We won’t go until we’ve got some
We won’t go until we’ve got some
So bring some out here
Good tidings we bring”
…
Laulajat siis kiersivät ovelta ovelle ja hoilottivat, yleensä samalla ruoka- ja/tai rahapalkkaa kuuntelijoilta toivoen. Köyhemmille perheille tämä lahjukset saattoivatkin olla elintärkeitä. Lyriikoiden perusteella voisi tosin veikata, että osa näistä kuoroista vetivät homman överiksi; erittäin spesifejä ruokalajeja ollaan haluttu ja kylmän viileästi sen ohella todettu, että tässähän lauletaan vaikka koko yö, jos eivät vaatimukset täyty. Lienee ollut vaivaannuttavaa kutsua virkavalta paikalle näiden sankareiden takia… toki siis olettaen, ettei ketutuksen myötä oman käden oikeus ehtinyt ensin.
I Saw Mommy Kissing Santa Claus (Kun Joulupukki suukon sai)
Ja viimeisenä, muttei lähellekään vähäisimpänä, käsitellään tämä Englannin herkkupala vuodelta 1952! Alkuperäinen nimi I Saw Mommy Kissing Santa Claus (eli kutakuinkin ”Näin äidin suutelevan Joulupukkia”) ei aivan taipunut suomenkielisen version viralliseksi nimeksi, mutta sanoma kuitenkin säilyi samana; perheen muksu päättää lähteä jouluhurmoksessaan keskellä yötä seikkailemaan ympäri huushollia, ja vastaan tulee näky, joka saattoi traumatisoida tämän tulevaisuuden toivon lopullisesti.
”Voi, kun hassua mä nähdä sain
äsken kun mä karamellin hain.
Mä hiivin saliin päin
oven rakoon salaa jäin
kun äidin kanssa joulupukin
juttelevan näin.
Ja kuinka hassusti se sattuikaan
joulupukin partaan valkeaan.
Voi, mikä nauru syntyiskään
jos isi sais tietää tään
että joulupukki suukon sai.”
Lapsen näkökulmastahan tilanne voisikin olla huvittava, mutta varttuneemmalle tässä on kasassa kunnon draaman ainekset. Mikäs sen jouluisempaa kuin isä, joka on häipynyt paikalta näppärästi juuri jouluna, ja äiti, jolla on salasuhde joulupukin olemusta hetkellisesti lainanneen henkilön kanssa. Voidaan toki olettaa, että Joulupukin parran takaa löytyy laulussa mainitun lapsen isä, mutta kyseessä on kuitenkin vain yksi tämän planeetan monesta miljardista henkilöstä. Lyriikatkaan eivät tilannetta sen enempää avaa, joten voimme vain arvailla.
Arvailun varaan ei kuitenkaan tarvitse jättää sitä, mitä tämä laulun lapsi oppii tilanteesta: pettäminen on aivan fine, ja suorastaan naurun arvoinen suoritus.
Siinä taisikin jo olla riittävästi joulukipaleiden teurastusta yhdelle päivälle. Materiaalia olisi toki vielä löytynyt kuten naapurin Pekalla Fairya, mutta lieneekin parasta lopettaa ajoissa, ennen kuin homma karkaa kokonaan lapasesta.
Joulubiisien viihdearvo on yllättävänkin korkea, kunhan vain muistaa pitää korvansa höröllä ja mielensä riittävän häiriintyneenä ja/tai likaisena. Allekirjoittanut suosittelee lämpimästi!
Teksti: Nico Kallio
Kuvat: Pixabay
