Nuukailijan jouluvinkkejä

Mistä säästää kun rahat ovat vähissä?

Taas on se aika vuodesta, kun saa heittää hyvästit euroille. Viisas alkaa jouluvalmistelunsa hyvissä ajoin. Näin toimien säästyy myös ylimääräiseltä stressiltä. Mistä pystyy pihistämään, jos tulot ovat pienet ja joulu on taiottava?

Ensimmäisenä listalla on ruoka. Tee ostoslista, näin vältyt heräteostoksilta. Inventoi kodin kaapit. Mieti, mitä tuotteita kannattaa ostaa kaupasta, ja mitä saat edullisemmin suoraan tuottajilta esimerkiksi ruokapiireistä. Mikäli kutsuja sukuloimaan ei ole tipahdellut, on otettava kauha kauniiseen käteen. Tässä kohtaa kannattaa lyödä parin ystävän kanssa viisaat päät ja kädet yhteen ja jakaa työläimpien ruokien, vaikkapa laatikoiden teko. Yhdelle peruna, toiselle porkkana ja kolmannelle lanttu. Kätevä emäntä tai isäntä voi ajan ja jaksamisen puitteissa tehdä myös reilumman määrän tuttaville myyntiin saaden näin samalla hieman vaivanpalkkaa. Kyllä omatekoinen laatikko aina Saarioisten mammojen einekset voittaa.

Mikäli ruoanlaitto ei innosta tai aika on kortilla, voi jouluruokien ostamisen jättää jouluaattoaamulle. Niin useana vuonna on nähty, että aina niitä ylimääräisiä laatikoita, rosolleja ja juustoja on reippaat määrät myynnissä jopa puoleen hintaan. Valitettavan monissa perheissä haalitaan ruokaa yli tarpeiden, ja pyhien jälkeen biojäteastia pursuaa yli äyräiden. Laskemalla montako henkeä on syömässä ja kuinka monena päivänä, pystyy varautumaan sopivalla määrällä ruokaa, eikä hävikkiä synny.

Entäpä joulukoristeet? Netti on pullollaan vinkkejä edullisiin askarteluihin. Kirpputoreilta löytää muutamilla senteillä askartelutarvikkeita. Facebookin kirpputoriryhmissä on joulufriikkejä, jotka uusivat vuosittain koko sisustusarsenaalinsa verhoja ja pöytäliinoja myöden. Myynnissä on kaikkea lyhdyistä joulukuusiin. Ystävää voi ilahduttaa vaikkapa kävyistä tehdyllä hyasintilla, Kotilieden nettisivulta löytyy tähän ohje. Joulukuusta ei välttämättä tarvita, metsästä löytää tuulen viskomia kuusenoksia. Nämä kun laittaa vaasiin ja koristelee, niin siinäpä sitä tuoksua ja tunnelmaa.

Sitten se suurin menoerä: lahjat. Lasten juhlan ollessa kyseessä lapset myös lahjansa ansaitsevat. Aikuisten välistä lahjanvaihtoa (mikäli se ylipäätään on välttämätöntä) voi toteuttaa myös ei-materiaalisesti. Mitäpä jos antaisit jotakin itsestäsi, aikaa ja osaamista? Kaunis omatekoinen kortti, jossa kirjallisesti lupaudut lastenvahdiksi, ilahduttaa varmasti pienten lasten vanhempia. Iäkäs mummo arvostaa kotisiivousta ja asiointiapua. Kumppania voi hemmotella hieronnalla.

Entäpä mikä neuvoksi, jos on totaalisen aukinainen takamus? Tampereen ev.lut. seurakuntien diakoniatyöstä voi pyytää jouluruokakassin kuten myös lapselle lahjan. Pelastusarmeija jakaa jouluavustuksia vähävaraisille perheille.

Jos joulun jäljiltä jäi rahaa, kannattaa lähteä tuhlaamaan ne alennusmyynteihin. Paketointitarpeet, jouluvalot ja -koristeet ovat heti pyhien jälkeen alennuksessa. Iänikuisesti lämmittäviä Ainoja ja Reinoja, pörrösukkia ja elukkatohveleita löytää -50 %:n tarjoushintaan. Onpa sitten ensi jouluksi jotain hoidettu valmiiksi.

 

Teksti: Petra
Kuvat: Internetin ihmeellinen maailma

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.