Niksinauhalainen

Tervetuloa uuden ja toivottavasti säännöllisen epäsäännöllisesti julkaistavan palstan tai nurkkauksen pariin. Kaikkihan tietävät, mitä niksit ovat, joten suuremmitta puheitta asiaan.

1. Häiritseekö ampiaiset parvekkeella tai terassilla ? Ryttää suodatinpussi toisen sisään ja muotoile palloksi.Laita valepesä roikkumaan.Ampiaiset ei enää häiritse. -SoileR

2. Kaipaako mattosi raikastusta ja huoneilma parannustaa? Sirottele illalla matoille ruokasoodaa.Anna vaikuttaa yön yli.Imuroi sooda pois. Jo matot tuoksuu raikkaalle ja kuin juuri pestyille. -SoileR

3. Haiseeko keittiösi viemäri pahalle? Laita poistoaukon kohdalle reilusti ruokasoodaa ja kaada päälle reilu loraus etikkaa varovasti. Ja kohta pöhisee putkisto ja hajut raikastuu. Kaada n. Puolen tunnin kuluttua kiehuvaa vettä perään runsaasti. -Matti R (ps. niksin tekoa kuvatessa taloudestamme oli loppunut halpa S-kauppojen myymä X-tra -väkiviinaetikka, jouduin käyttämään punaviinietikkaa tilalla, mutta sekin toki ajaa asian. Käytämme etikkaa monessa paikkaa.)

4. Kun vaihdat pölypussin imuriin niin ime ensimmäisenä sisään esimerkiksi vanilliinisokeria, kahvia, anista tai muuta vastaavaa voimakkaantuoksuista maustekaapista löytyvää ainetta. Ei tarvitse ostaa kalliita raikastimia kaupoista ja imurointi muuttuu jälleen iloksi kun hyvä haju seuraa perässä! -Matti R

5. Liedeltä lähtee myös keittolevyt ja reunukset puhtaaksi kovalla palasokerilla (esim. Sirkku) pyyhkien. Muista kostuttaa sokeri pienellä vesimäärällä. -Jenni

6. Murskaa konetiskiaine tabletti tai käytä jauhemaista ja hiero sillä lavuaarit.Johan lähtee kaikki mönjät sekä värjäytymät ja tulee tiskialtaat kirkkaiksi. -SoileR

7. Jos peset tyynyjä (tai vaikka talvitakkia), laita tennispallo mukaan koneeseen pyörimään.Se pitää tyynyt ja untuvatakit kuohkeina. -SoileR

8. Kokoelma valkosipulinkuorintaniksejä: Valkosipulin kynttä kannattaa painaa vähän veitsellä/puukolla, niin kuoret irtoaa helpommin. Valkosipulinkynnet voi myös laittaa hetkeksi vesikippoon niin kuoret irtoaa. Laita kynnet lasipurkkiin ja ravistele purkkia; tämän jälkeen kuoret irtoavat hyvin. -Terhi M -SoileR -Jenni

9. Työttömänä tai kuntouttavassa rahat ovat aina tiukilla ja usein loppu tyystin. Nyt on luonto pullollaan lisuketta velliin. Mustikoita on kypsynyt ja osa vielä odottaa kypsymistä. Puolukoiden aika tulee myöhemmin, mutta hyvää kannattaa odottaa. Rohkeasti vähän sivummalle pääteistä metsään ja ämpäri täyteen terveellistä ja puhdasta syötävää. Saattaa näillä leveysasteilla törmätä suoalueella myös hillaan! -Matti R

Kiitos kaikille niksejään jakaneille!

-Koonnut ja kuvia muokkaillut Matti R
-kuvien © Nauhalainen ellei kuvassa toisin mainita

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa