Nauhalainen vs. Karmivan karnevaalin koettelemukset

Kauhua ja kummajaisia

Elävät kuolleet nousivat keskuuteemme. (Teijo Salosen kameran antia)

Näsinneula ja sen juuressa majaileva Särkänniemi nousivat lokakuun puolimatkan (12.-13. & 15.-19. 10.) piristykseksi valloittavaan valokeilaan Karmivan karnevaalin myötä. Kolmatta kertaa järjestetty ”syksyn huvinpuistattavimmaksi tapahtumaksi” tituleerattu tapahtuma sai tänä vuonna myös Nauhalaisen runsaspäisen joukon vieraakseen karnevaali- kulttuuria ja iltativolitunnelmaa tutkiskelemaan.

Ensimmäisen hämmennys nousi pintaan jo nopeasti, kun toimittajamme ryhtyi mietiskelemään muutoksen tuulia.

Viime kerrasta taitaa olla jo yli kymmenen vuotta. Kaikki näyttää erilaiselta. Silloin kun minä olin nuori, tuossa oli vielä Aikamatto… ja tuossa Hurricane. Paskat zombeista; todellinen kauhu syntyy kaiken katoavaisuudesta. Tutut huvilaitteet ovat kadonneet kuin lapsuuteni huolettomat kesät. Olivatkohan ne edes todellisia. Tukkijoki ja Tornado ovat paikallaan, mutta eivät liiku. Liikunko minäkään enää? Possujunan ja Leppäkertut ilmestyvät pimeydestä kuin menneisyyden nostalgiset haamut. Ne ovat aikuisilta kiellettyjä – kiellettyä on myös lapsuuteen palaaminen. Muuttuneen puiston keskellä Troika vilkuttaa valojaan; laitteista vanhin pyörittää kolmea raajaansa kuin aikaa ja muutosta uhmaten. Kauankohan se vielä kestää? Kauanko minä kestän? Onneksi ei sada…
– Jesse Laitinen

Huvilaitteiden pyöritys jäi tältä joukkiolta sivurooliin, huomion keskittyessä enemmän alueen visuaaliseen antiin. Tarjontaa löytyi meille observoinnin mestareille jo heti kättelyssä, kun porukkamme valui estraadin ääreen ihastelemaan tulitaiteilija Fire Ladyn ja hänen assistenttinsa taidokkaita temppuiluja. Eikös siinä alkanut jo ikivihreä ”Ring of Fire” soimaan päässä itse kullakin…

Purppura painajainen. (kuvaajana Teijo Salonen)

Toimittajille luontaiset haukankatseemme kääntyivät seuraavaksi kohti alueen itälaidassa mukaansatempaavasti hohkaavaa Zombie Zonea. Omaa tarinaansa elävät zombiet esiintyivät pitkin iltaa, osan zombieista kuljeskellen ympäri aluetta vieraita mulkoillen. Illan edetessä ja pimeyden laskutuessa kääntyivät zombiet tasaisesti aggressiivisemmiksi, ja lienee selvää, ettei uhreilta voitu välttyä…tai meidän tapauksessamme yhdeltä uhrilta.

Osa Nauhalaisen toimituksesta lähti urheasti kohti Särkänniemen retkeä. Itse kuuluin myös heihin. Urheaksi en tosin voi itseäni enää kokemuksen jälkeen sanoa; ilta muuttui hyvin äkisti pelottavaksi – ainakin minulle. Ryhmämme päätös oli alkuun kulkea alue läpi, jotta saisimme käsityksen siitä, missä mitäkin oikein oli. Alue oli koristeltu kaikin puolin hämyiseksi ja tunnelmaan sopivaksi. Istuipa penkeillä yksinäisiä huppupäisiä ’’kavereitakin’’. Hautausmaaksi nimetty alue oli itselleni varsinainen koetus. Vastaan talsiva, omituisesti pukeutunut zombie kun otti minut silmätikukseen huomattuaan pelkoni. Zombie oli lisäksi kovin taitava, kun onnistui löytämään minut uudelleen parikin kertaa, vaikka ensimmäisen pakojuoksun (jonka tein kiljuen) jälkeen piilottelinkin toverieni selkien takana. MÖRRRRRHHH!
– Jenni Salonen

Toimittajakollega pelastettiin zombien syleilyltä, ja ryhmä siirtyi tarkastelemaan pikkuväelle suunnattua Angry Birds Landia, joka oli myös luonnollisesti saanut teeman mukaisen olemuspäivityksen. Elämää nähneille Nauhalaisille eivät nämä mukuloiden aktiviteetit aiheuttaneet sen suurempia riemunkiljahduksia, mutta toteutus oli selvästi hoidettu ajatuksella; alueen kauhuelementit olivat kiitettävän hillittyjä ja pidetty selvästi erillään vanhemmalle väelle suunnatuista kävelevistä elävistä kuolleista sun muista pelokkeista. Tavanomaisen laitteiden pyörityksen lisäksi oli tulevaisuuden toivoille tarjolla mm. kasvomaalauksia, luurankotanssijoiden esityksiä ja paholaiskumiankkojen kalastelua Ankkalammesta.

Karmivan karnevaalin karmiva karuselli. (Teijo Salosen otos)

Matkamme jatkui pohjoisrantaa pitkin Järvikarusellin ja Taikarannan valaistusten ohi kohti karnevaalin uusinta tuttavuutta, K16-leimalla varustettua Creeps-kauhulabyrinttiä. Slaagin uhka leijui ilmassa; tätä tosin pelkäämättä saimme muutaman toimittajistamme uhrautumaan tutkivan journalismin nimissä. Itse kokemus tosin päätyi vaikuttamaan vaisulta.

Karmivan karnevaalin labyrintti oli hienoinen pettymys. Kuvauksen perusteella luulin, että tarkoitus olisi säntäillä hyökkääviä zombeja karkuun. Todellisuudessa päädyimme pimeään tilaan harhailemaan. Välillä lattiassa välähteli valoja, jotta näin, mihin suuntaan tulee kulkea. Labyrintti oli kuljettu loppuun muutamassa minuutissa, eikä näyttelijöitä tullut vastaan kuin kolme matkan varrella.

Ikäraja K16 tuntuu hieman ylimitoitetulta. Pelottavinta labyrintissä oli notkuva ritilälattia, jossa välillä välähteli valoja, joita seuraamalla pääsi etenemään. Pimeässä pelkäsin kaatuvani. Koska huomioni oli keskittynyt pystyssä pysymiseen, en osannut nauttia näyttelijöiden esityksistä. Tosin yksi kiljaisu pääsi, kun pimeässä jokin pitkäkyntinen olento tarrasi takistani kiinni ja hieman ravisteli minua.

10 euron pääsymaksu tuntuu kohtuuttomalta labyrintin todelliseen sisältöön verrattuna. En kadu käyntiäni labyrintissä, mutta tuskin enää toiste maksan tällaisia hintoja muutaman minuutin huvista.
– Sari Laitinen

Labyrinttiin tuli astuttua aika pitkälti ilman odotuksia; kyseessähän oli kuitenkin koko perheen tapahtumassa pidettävä pelkoaktiviteetti, joten pahinta mahdollista materiaalia ei tietenkään sopinut odottaa. Mielenkiinnosta halusin kuitenkin tämän uutuuden todistaa, ja niinhän siinä sitten pääsikin käymään, että enemmän siellä pimeässä tuli naureskeltua kuin pelättyä.

Pimeässä tunnelissa lattian merkkivaloja seuraillessa ja varmasti jonkun mielestä ahdistavan kovia itikanääniä ja matalia sydämentykytyksiä kuunnellessa pyöri mielessä vain odotus siitä, milloin ensimmäinen riivattu perkele hyppää nurkan takaa. Taisi mennä päälle minuutti ennen kun alkoi tapahtua; ensimmäinen kohtaaminen tapahtui jokseenkin peruspultsarilta vaikuttavan kaverin kanssa, jonka lausahduksista sai enemmänkin ärsyttävän kuin pelottavan fiiliksen. Tunnelissa vaeltavan kolmikon ehdoton helmi oli toisena vuoroon päässyt, monikymmensenttisen pitkillä kynsillään ja äreällä örinällä varusteltu hyypiö, joka pääsi rehellisesti yllättämään varjoista luiskahtamalla. Nopean kammottelun jälkeen hahmo livahti takaisin varjoihin, yhtä nopeasti kuin oli hetki sitten ilmestynytkin. Aivan loppumetreillä iski kolmikon viimeinen, ja tällä kertaa valitettavasti vähäisin, yksilö; en tiedä, oliko tarkoituksena vain stalkata varjoista ja hieman kynsiä vilautella, vai yllättyikö näyttelijä enemmän minusta kuin minä hänestä.

Tasaisen rauhallisella kävelyvauhdilla suoritukseen meni kokonaisuudessa noin 3-4 minuuttia, ja kyllähän tuon näkemisestä jotain voisi maksaakin; 10€ ilman ranneketta matkaavalle tuntuu kuitenkin aivan liian paljolta, rannekkeen tai kausikortin omaavat pulittavat 5€ per naama. Otetaan toki huomioon, että kyseessä oli uutuusdistraktio, eikä se puiston ylläpitäminen/tapahtumien järjestäminen tietenkään ilmaista touhua ole. Muutaman euron tuosta kehtaa pulittaa, mutta jos sisällön vähyyden olisi tietänyt etukäteen, olisin luultavasti harkinnut enemmänkin kuin kahdesti.

Hintaa lukuunottamatta täytyy kuitenkin antaa Särkälle tästä labyrintistä myös kehuja kotiin. Kauhuelementteihin vahvemmin reagoiville kanssatallustajille oli kyseessä varmasti jännittävä kokemus; kyllähän siinä jonottaessa sai pimeydestä kaikuvia kiljaisuja kuunnella. Karnevaalin ensimmäiseksi kauhulabyrintiksi tämä ei suinkaan ollut hullumpi tuotos. Pohjusta on rakennettu, tästä on hyvä parantaa ensi syksynä.
– Nico Kallio

Pimeän hirviötunnelin kynsistä selvisi hengissä ulos koko sakki, mutta harmiksemme huomasimme, että kollegamme olivat mystisesti hävinneet. Selvisi kuitenkin piakkoin, etteivät toimittajat olleet kuitenkaan joutuneet elävien kuolleiden ruuaksi, vaan yksinkertaisesti laittaneet pillit pussiin siltä päivää. Seurasimme esimerkkiä.

Verkkolehden grafiikka-ammattilaiset keskittyivät luonnollisesti puitteisiin, ja kommentoivat illan näyttävyyttä seuraavasti:

Olin hieman pettynyt tuohon Karmivaan karnevaaliin. Oletin, että kyseessä olisi jokin suuremmat puitteet omaava tapahtuma, sillä onhan kyseessä Ameriikasta meille rantautunut iso lokakuun juhla. Olisin toivonut Särkänniemen alueelle halloweenlavastusta ja muuta rekvisiittaa paljon enemmän. Tarkoitan isompia lavasteita, paremmin ohjattua sisältöä ja kaikkea aiheeseen liittyvää roinaa enemmän. Karnevaalista jäi aika perusvisiitin tapainen fiilis Särkänniemeen. Tapahtuman esite antoi minulle mielikuvan, että nyt tapahtuu jotakin todella suurta. En tiedä kuinka monta vuotta karnevaalia on järjestetty ja itse osallistuinkin tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Toivon, että se tulee kasvamaan mahtavammaksi showksi tulevien vuosien aikana. Olihan siinä toki yritystä.
– Krister Anttila

Kokemuksena mahtava nähdä hyvä vanha Särkänniemi pimeään aikaan. Alueella tuoksui ensimmäisenä nenään pizzan ja hajupommin yhdistelmä. Tätä tuoksua en ole kaivannut. Lapset selkeästi nauttivat pelonsekaisesta tunnelmasta. Paikkaan oli selkeästi nähty vaivaa, mutta en ollut varma oliko kokemus tehty itselleni vaiko nuoremmalle väelle. Joka tapauksessa ensimmäinen kokemukseni Halloweenista olisi voinut olla huonompikin.”
– Reeta Lahtinen

Iskuryhmämme ulkopuolella kävi myös pari perheellistä toimittajaa tutkiskelemaan tapahtumaa omien jälkikasvujensa kanssa. Lompakoiden rääkkäykseltä ei voitu välttyä, mutta yleiset mielipiteet tapahtumasta yhtenevät kollegoiden kanssa.

Vierailin Särkänniemen Karmivassa Karnevaalissa pyhäinpäivän aikaan 6 vuotta täyttävän Santtu-poikani kanssa. Kävin hakemassa pojan suoraan eskarista – tai varhaiskasvatuksen iltapäivätoiminnasta eskarin ollessa syyslomalla – ja matkasimme kohti niemeä. Ostin poitsulleni sisäänpääsylipun ja meille molemmille yhden laitelipun, koska reissu tulisi oman heltymiseni ja poikani ympäripuhumistaidon tuntien syömisineen ja juomisineen kuitenkin maksamaan. Heti sisäänpäästyämme saavuimme Zombie Zone -alueelle, joka oli täynnä mitä eriskummallisempia luurangon ja zombien näköisiä hybridejä ja hienoja lavasteita, kuten kolaroituja autoja, huppupäisinä kököttäviä massamuotein valettuja eri kokoisia kummitushahmoja ja hieman vulgääriltä vaikuttava ihmislihamylly, joka komeili Zombie Zonen keskeisimmällä paikalla.

Santtu kohtasi kummituksen. (kuvan nappasi Anni-Maaria Moberg)

Vielä ei ollut pimeää, kun ohitimme tämän hurjan alueen, emmekä siis törmänneet ”eläviin” zombeihin, jotka aloittivat alueella liikuskelun pimeän tullen kuudelta. Pientä eskarilaista kuitenkin jännitti, josko zombiet sittenkin putkahtaisivat esiin jonkin kulman takaa tai vaikkapa tasatunnein esiintyneen samba-kulkueen äänekkään seurueen seasta. Vakuutin pojalleni meidän olevan täysin turvassa, ja ohjasin meidät kotiin lähtiessämme zombie-alueen ohi huvipuiston toiselta puolen kiertäen. Poikani lempilaite Viikinki-laiva ei valitettavasti ollut karmivassa käytössä, vaikka yllättävän moni muu huvipuistolaite auki olikin. Ehdotin lapselle korvaavaksi laitekäynniksi Troikkaa, mutta päädyimmekin käymään Majakassa, jonka vatsanpohjaa kipristelevä ylöspäin suuntaatuva liike oli pikkumieheni mieleen. Ajallisesti pisimpään viihdyimme ehkä kuitenkin Angry Birds Landin leikkipuistoalueella, jonka kiipeilytelineet ovat usein pikkuväen suosiossa. Leikkipuistossa seikkaillessa ei ajoittainen tihkusade menoa haitannut, mutta sain kuin sainkin pojan houkuteltua kovimman sateen ajaksi sisälle kuumalle vaahtokarkkikaakaolle. Ostin Santulle pelipaketin, johon kuului 5 valinnaista peliä pelipisteellä. Näistä pojan ehdoton suosikki oli narunveto, jossa palkintona oli  teemaan kuuluvasti Halloween-aiheisia pikkupalkintoja. Karmiva Karnevaali -päivämme päättyi Riemu-ravintolan buffetiin, jossa äiti sai kyllä vatsansa täyteen, mutta väsymys otti pikkueskarilaisesta otteen, jonka vatsaan ei lihapullat ja kermaperunat enää karkin ja mehun sekaan juuri mahtuneet.
– Anni-Maaria Moberg

Syyslomaviikko, krooninen rahan liukkaus omista käsistä, kolme eri-ikäistä poikalasta tekemisen puutteessa. Epäilyttävästä yhtälöstä huolimatta mietin, mahtaisikohan onnistua kaikille yhteinen hauska iltapäivä, teemana Särkänniemen Karmiva karnevaali. Venyyköhän tämäkin amerikkalainen hapatus alkamaan pian jo juhannuksena. Syyslomaviikolla lähinnä  tiistaiksi luvattu kohtuullista keliä. Jopa täysikuu voisi näyttäytyä teemaan sopivana. Zombit liikkuvat tunnetusti vähemmän sateella.  Näin aikataulun esitelin jälkikasvulle myös omaa mukavuuttani ajatellen.

Väriloistoa pimeyden laidalla. (kameran takana Tero Risku)

Ajankohta ja totuus on aina toisenlainen. Ipanoista kaksi keksivät muuta ja parempaa tekemistä, taivas oli melkein pilvessä ilman kuutamoa, porukkaa oli runsaasti lähes tungokseksi asti ja kaikenlisäksi Tornado oli jo uinahtanut talviunille.  Kaksi aikuista, nyt vain  yhdeksänvuotias seurana, muutti suunnitelmia, jolloin esimerkiksi labyrintti ikärajoineen ja lisämaksuineen jäi ohjelmasta. Naam, lompakko kiittää. Pakolliset kaakaot vaahtokarkeilla, kahvit kyllä ilman ja pari laitetta, siinä kolmisen tuntia meni kivasti.  Koko niemeke on toisenlainen pimeällä. Valot muuttivat ihanasti maiseman ihanasti ja varsinkin tunnelman tyyliksi enemmän eurooppalainen tai amerikkalainen. Piristävää, ehdottomasti, oikein kiva kokemus huolimatta ennakko-odotuksista kalliina ja turhana höpötyksenä. Käytössä olleiden laitteiden vähyys kyllä ruuhkautti jonoja suosituimpiin vemputtimiin. Vilua valittaen, mutta hieman hyppelehtien poistuimme kotiin päin.
– Tero

Loppukuu vierii vääjäämättä niskaamme, ja karnevaali on tullut päätökseensä; valot sammuivat, laitteet pysähtyivät ja zombiet ryömivät takaisin hautoihinsa. Kuten lausunnoista saikin selvän, Nauhalaisen ensimmäinen Karmiva karnevaali oli, kuten on tapana sanoa, ihan jees. Tapahtuma oli selvästi enemmän nuoremmalle väestölle ja lapsiperheille suunnattu, mutta touhusta sai silti paljon irti pelkällä sisäänpääsymaksulla, vaikkei aiemmin mainituista kategorioista itseään löytäisikään.

Särkänniemen mainoslauseeseen viitaten, Karmivasta karnevaalista löytyi sekä uutta että vanhaa, ja koko paketti on kuorrutettu huvipuistattavuudella. Käykäähän ensi vuonna katsastamassa!

 

 

Teksti:

Jesse Laitinen, Jenni Salonen, Sari Laitinen, Nico Kallio,
Krister Anttila, Reeta Lahtinen, Anni-Maaria Moberg, Tero Risku

Kuvat:

Anni-Maaria Moberg, Tero Risku, Teijo Salonen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?