Ottakaamme alku hieman kevyemmin metaforin maustettuna.
Kevät kurkistaa, auringonsäteet tunkevat sisään tallinraosta, vanha mopedi hinkuaa ulkoilemaan. Se vaan on kovin huonossa kunnossa talven jäljiltä; joka paikka repsottaa, sisälmyksiä kolottaa, tankkia särkee. Jos mopot voisivat olla masentuneita, niin tämä mopo olisi.
Ajattelen auttaa mopoa itsetuntonsa kanssa; vaihdan nesteitä ja öljyjä, kiillottelen ja parsin istuinta ehjäksi, pumppaan renkaat täyteen ilmaa. Talutan mopon ulos ja ihailen kuinka juuri kiillotettu kromattu tankinkorkki kiiltelee kilpaa auringossa naapurin vasta vahatun Harley Davidsonin kanssa.
Lähden hakemaan Kesoililta 2-tahtia tankin täyteen, naapurin Harrikkaa vähän naurattaa… Naurakoon partaansa ajattelen, nyt on kevät ja mopoilla vapaus kulkea. Mikä sekin kuvittelee olevansa? Silti mieleeni jää ajatus, entä jos en kelpaa tällaisena kuin olen, talven jäljiltä ulkoisesti kiillotettuna, siistinä, mutta silti kuitenkin vain vanhana mopona. Oliko naapurin Harrikka oikeassa nauraessaan minulle, eikö minulle ole paikkaa parkissa, tungetaanko minut takaisin ahtaaseen, pölyiseen talliin? Unohdetaanko minut taas vuosiksi talliin säilöön?
Tunnetko itsesi mopoksi?
Eikö kulje? Pelottaako ulosmeno ja muut ihmiset muutenkin kuin koronan takia?
Tunnetko ettet ole tervetullut joukkoon huonojen?
Mikä sinä olet? Arvoton työtön, yhteiskunnan loinen, töihin sinun pitäisi mennä ja pitää rattaat pyörimässä. Pitäisit parempaa huolta itsestäsi, katso nyt, taas olet lihonut! Miksi syöt taas sitä suklaata? Ei kai tuo ollut jo toinen saunaolut? Tarviiko sitä röökiä vetää ketjussa? Ei kukaan muu voi olla tällainen ihminen, näin arvoton. Nurkkia pitkin ja pää maassa käyt kaupassa, saat hikoilukohtauksia siellä, ihmiset luulevat, että sinulla on korona kun otsa kiiltää. Itkettää, ei kehtaa puhua kenellekään, ei kehtaa paljastaa heikkouttaan. Näillä mennään ja porskutellaan, vaikka naapuri onkin aina parempi.
Vai piilottaako naapuri paremmin oman olonsa, vaikka onkin varatuomari arvostetussa asianajotoimistossa, tienaa päivässä sen mitä sinä koko kuussa. Et sinä toisten pään sisään pääse vaikka kuinka yrität.
Masennus on yleistä, tunnista se, puutu siihen heti kun tuntuu, että mopo ei oikein kulje tai vähintään yskii ylämäessä; koska ihan pohjalta on pitempi matka kuin luuletkaan ja pieni lipsahdus pudottaa sinut jälleen lähemmäksi pohjaa. Älä valehtele itsellesi äläkä läheisillesi, saati sitten terapeutillesi, jos olet niin onnekas, että sinulla sellainen vielä on.
Lisääpä soppaan muutama diagnoosi lisää. Asiantuntijat, koulutetut ihmiset, eivät tiedä mitä näistä ”äffistä” pitäisi hoitaa, jotta yksi helpottaisi eikä toinen pahenisi. Yritys on hyvä toki kaikilla, mutta itse se loppujen lopuksi pitää oivaltaa mistä on kyse ja mistä on apua. Harkitse tarkkaan hyötyisitkö lääkkeettömästä terapiasta, silloin nimittäin sinä itse muokkaat aivojasi eikä kemia, lopputuloskin voi olla parempi. Mutta tämä on hyvin henkilöstä riippuvaa ja toisilla toimii nämä lääkkeet oivana apuna.
Oma apu?
Jos ja kun ihminen on päässyt terapiaan joskus, niin varmasti sieltä tarttuu työkaluja matkaan mukaan, joilla kyllä pärjää tai ainakaan vointi ei enää pahene. Sitäpaitsi niinkin kliseiset ja arkiset asiat kuten lemmikin silittely, puron solina, lintujen laulu, tuulen humina, elokuinen tähtitaivas ja vaikkapa koivujen vihertyminen keväällä voi auttaa irrottautumaan ikävistä ajatuksista.
Näinä aikoina apua on heikosti tarjolla, mutta juuri siksi vanhojen työkalujen muistelu ja käyttö on entistä tärkeämpää.
Seuraava laulu on Suomen viisaimman ”filosofin” suusta:
”Ihmisiä on kuin muurahaisia
Ne loputonta polkuansa taivaltaa
On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia
Niin ettei heitä toisistaan voi erottaa
Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen
Niin kahta samanlaista eipä ois’
Ken katsoo kauneuteen eikä hyvyyteen
Häneltä monta ystävyyttä jääkin pois
Jokainen ihminen on laulun arvoinen
Jokainen elämä on tärkeä
Jokainen ihminen vain elää hetken sen
Sen minkä kohtalo on hälle määräävä
(Säv. & san. Veikko Lavi)
Lyhyemmin tiivistettynä: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä.”
Jos sen uskoo ja varsinkin jos sen sisäistää, voi usko itseenkin palautua.
Teksti: Mörökölli
Kuvat: Pixabay
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?