Joogasuutra on Patañjali-nimisen myyttisen hahmon nimiin langetettu kokoelma aforistisia viisauksia. Kirjoitusten alkuperän on uumoiltu sijoittuvan jonnekin 400-luvun tietämille ajanlaskun jälkeistä aikaa. Joogasuutran aiheena on ”elämisen tiede”: kuinka elää siten, että saavuttaa korkeimman onnellisuuden täällä tekojen työläässä maailmassa?
Patañjalin joogasysteemi koostuu niin perustavista eettisistä ohjenuorista kuin ruumiin ja mielen hallintaa painottavista harjoitteistakin. Läntisissä valtakunnissa sana ’jooga’ on nykypäivinä usein yhdistetty ennen kaikkea ruumiilliseen kurittamiseen, kehon vääntelyyn mitä omituisimpiin asentoihin ja tällä akrobatialla elosteluun ja huomion keräämiseen ihailevalta yleisöltä. Joogan varsinainen tähtäin hengellisempien tulkitsijoiden käsissä ei kuitenkaan ole materiaalinen vaan kokemuksellinen ja psykoterapeuttinen.
Joogi tähtää saattamaan oman tajuntansa sellaiseen kuosiin, että kykenee elämään ilossa, autuudessa ja harmoniassa ympärillä vallitsevan kaaoksen keskellä. Parhaimmillaan harjoitus saavuttaa kliimaksinsa, jossa Suuri Totuus valkenee mystikolle siten, että tuleva treenaaminen tulee tarpeettomaksi ja kaikki hyvä ja tavoittelemisen arvoinen on jo saavutettu. Sankari vapautuu uudelleensyntymien kalloa kiristävästä kierteestä, ja se, mitä vapautuneelle sielulle seuraa, jää tulkitsijan mielikuvituksen varaan.
Patañjalin joogan metodologia on jaettavissa kahdeksaan ”raajaan” eli osaan. Näistä ensimmäiset kolme ovat luonteeltaan maailmallisia tai ruumiillisia ohjenuoria elämiseen. Meditatiivisten kullinvenytystekniikoiden harjoittajana tahdon kuitenkin tekstissäni paneutua erityisesti viiteen jälkimmäiseen pykälään, jotka käsittelevät ”tietoisuustaitoja”. Mielenhallinnasta kun näet voi olla iloa kenelle tahansa, joka joutuu alati kohtaamaan omia pelkojaan ja vitutuksiaan tässä maailmassa mitä kauhistuttavimmassa.
Prānāyāma eli kuinka hengittää oikein
Hengittämistä pidetään syystäkin meditatiivisten harjoitteiden samoin kuin elossapysymisen keskeisenä kulmakivenä. Mystikoille hengitys on portti kehon ja mielen välillä. Kun hengittää oikein, ovat keho ja mieli sopusoinnussa, ja terve mieli saa rauhassa asustaa terveessä kropassa. Patañjalin joogasysteemissä oikea hengitystekniikka on myös perusedellytys meditaation seuraaville vaiheille, keskittymiskyvyn hiomiselle ja syvään tiedostamisen tilaan uppoutumiselle.
Guruilta löytyy hengittämiseen jos jonkinlaisia vinkkejä. Tyypillinen esimerkiksi zen-meditaatiosta tuttu harjoite on hengitysten laskeminen. Tämän voi toteuttaa vaikkapa siten, että jokaisen sisään- ja uloshengityksen jälkeen lausuu mielessään lukumäärän yhdestä kymmeneen, jonka jälkeen summaaminen alkaa alusta. Ajan myötä mielenkin pitäisi rauhoittua toimituksen monotoniaan.
Vaarana saattaa olla keskittymisen herpaantuminen tai peräti uneen vaipuminen, minkä johdosta onkin asianmukaista löytää itselle ensin sellainen asento, jossa keho on levossa mutta valppaana. Tätä tarkoitusta palvelee myös kehon vetreyttäminen erilaisilla ruumiillisen kurituksen tekniikoilla kuten venyttelyillä. Fyysiseen joogaan en paneudu tässä. Meditaatioharjoitukseen syventyminen ei kuitenkaan edellytä muuta kuin että harjoittaja löytää itselleen juuri hänelle sopivan asennon.
Itselleni mekaanista ja tiettyä sääntöä orjallisesti noudattavaa suorittamista tärkeämpää on se, että hengitys ylipäätään kulkee. Hengittää voi niin vatsaan kuin rintakehäänkin, ja keskittymällä tiettyyn kohtaan kehossaan, voi prānaa, elämän energiaa, kuljettaa juuri sinne, missä sitä kaivataan. Hengitystään voi kehittää ja ruumillisia jumejaan puhdistaa aika ajoin pyrkimällä hengittämään niin syvään kuin sielu sietää.
Huomionarvoista on, että hengittäminenkin voi tehdä kipeää. Milloin sattuu rintakehään, milloin selkään. Hengittelyskaalan kehittämiseen onkin hyvä sisällyttää koko kehonsa avaavia toimenpiteitä, lihasten venytyksiä ja supistuksia. Kehoaan kuuntelemalla ja erilaisia asentoja ja venytyksiä rohkeasti kokeilemalla voi löytää uutta vakautta ja voimaa kovia kärsineestä kropastaan. Vatsan saa antaa löystyä ja paisua ilmavirtauksen myötä palloksi, ja jälleen uloshengitettäessä supistua niin litteäksi, että viimeisetkin ilmat pihisevät ulos kehosta. Väliin voi koittaa vaikka pidättää hengitystään.
Erityisen antoisaksi olen havainnut niin sanotun ujjayi-hengityksen, jonka avulla voi puhdistella kehoaan ja keuhkojaan röökin ja muiden vittumaisten myrkytysten kerryttämistä kuonista. Tätä lämpöä kehoon keräävää tekniikkaa sovelletaan muun muassa Astanga-joogassa. Ujjayissa hengitetään voimalla siten, että hengitys kuulostaa aaltojen kuohunnalta tai jopa kuorsaamiselta. Hengitysmenetelmän tekniseen toteutukseen itse kukin voi tutustua vaikka monien YouTube-oppaiden avulla (kts. esim. tämä juttu).
Tulee vielä painottaa, että hengityksen hallinta ja erilaiset hengitysharjoitukset ovat nimenomaan valmistavia toimenpiteitä muille harjoitteille. Prānāyāman varsinaisena tähtäimenä on saada hengitys vakautettua siten, että ilman vapaa virtaus tapahtuu hyvin automaattisesti ja tuottamatta häiriöitä muulle keskittymiselle. Lopulta hengityskin on aiheellista unohtaa, jotta huomio saa keskittyä muihin kohteisiin.
Pratyāhāra eli kuinka olla vitut välittämättä ympäristöhälinästä
Kun autuudentavoittelija on ensin ottanut itselleen mukavan, tukevan asennon ja hengitysharjoituksen myötä rauhoittanut mielensä, on hän valmis siirtymään joogan seuraavaan vaiheeseen. Pratyahara eli ”aistien vetäminen pois niiden kohteista” on tärkeää, mikäli joogi tahtoo irtaantua ympäristön keskittymistä häiritsevistä vaikutuksista.
Tässä kyse ei ole aistinelinten, esimerkiksi silmien, varsinaisesta sulkemisesta. Harjaantuneen joogin ei tarvitse repiä silmiä ja korvia päästään kyetäkseen keskittymään syvään meditaatioon. Sen sijaan hänen tulee kyetä olemaan välinpitämätön astiärsykkeiden mieltä hämmentävistä vaikutuksista.
Elämä on täynnä häiriötekijöitä. Kehoni kutiaa ja kipuilee, sydämeni hakkaa omaa rytmiään. Liikenteen, luonnon ja toisten ihmisten tuottama äänisaaste pyrkii jatkuvasti vangitsemaan huomioni. Näkökenttäni on täynnä kiihokkeita. Hajut ja maut tuottavat minulle impulsseja tulla ja mennä niiden voimien valloilla. Koko kokemukseni kenttä on siis jatkuvan pommituksen kohteena, enkä voi aina välttää sen kuohuntaa yli äyräidensä.
Tässä pratyahara on keskeistä. Meditatiivisia istuntoja toki edesauttaa hakeutuminen sellaiseen ympäristöön, jossa häiriötekijät on minimoitu. Joku menee luolaan, toinen metsään, kolmas zen-yhteisöön. Mikäli ei halua kuitenkaan koko elämäänsä elää luurankona kaapissa piileskellen, on näitä harjoituksia asianmukaista harjoittaa siellä, missä ikinä sattuukaan liikkumaan: työpaikalla, bussissa, kuntosalilla tai kaupungin kaaoksen keskellä. Ympäristön huomiointi on toki siinä määrin suotavaa, ettei intoile itseään auton alle ja ennenaikaiseen hautaan.
Oman elämänsä taituri osaa hallita mieltään siinä määrin, että ympäristötekijät eivät kuormita häntä yli sietokykynsä rajojen. Välinpitämättömyys aistiärsykkeiden samoin kuin omien, mieltä kiihottavien ajatusten pommituksesta on hengityksen ohella välttämätöntä, jotta joogi voi edetä keskittymisensä seuraavaan vaiheeseen.
Dhāranā eli kuinka keskittyä käsillä olevaan tehtävään
Dhāranā merkitsee yleisesti ottaen keskittymistä, mielen kohdistamista johonkin kohteeseen ja tämän keskittyneisyyden ylläpitämistä. Kuten tämän päivän aistimusmyrskyisässä maailmassa ja kaikenlaisten ADHD-vitsausten keskellä eläessämme olemme saaneet hyvin tietää, keskittyminen johonkin tehtävään ei aina ole helppoa. Keskittymisen kohde voi olla vaikka ruuan lappaaminen suuhun haarukalla, mutta joogassa ja mielenrauhan vakauttamisessa kyse on introspektiivisesta, ”sisäänpäin” suuntaavasta tarkkaavaisuudesta.
Tulee huomauttaa, että jo yksinkertainen hengityksen tarkkailu ja hengitysten laskeminen edellyttää keskittymiskykyä ja muiden häiriötekijöiden sulkemista huomion ulkopuolelle. Dhāranāta voi kuitenkin soveltaa hengityksen ohella muun muassa mantroihin, johonkin tiettyyn kohtaan kehossa tai abstraktiin käsitteeseen tai sanattomaan ideaan (esim. mielikuvaan). Meditaatiossaan joogi pyrkii keskittymään omaan kokemukseensa, sisäiseen tilaansa siten, että huomio ei jatkuvasti vaihtele kohdettaan. Kyseessä on siis selvästi arkisesta harhailustamme poikkeava toimenpide.
Patañjali puhuu dhāranān yhteydessä myös ”keskittymisestä ajan pieniin hetkiin”. Kokemuksemme on jatkuvaa ajassa toteutuvaa virtausta, ja täten ”hetket” – on kyse sitten sekunneista tai muista abstraktisti jäsentyvistä aikayksiköistä – ovat ohikiitäviä illuusioita, joihin emme koskaan kykene sormillamme tarttumaan. ”Hetkiin” kohdistuva dhāranā tuleekin täten käsittää vain kokemuksen jatkuvasti ohikiitävän virtauksen passiivisena tarkkailuna.
”Passiivisuus” merkitsee tässä sitä, ettei anna itsensä lähteä minkään ilmenevän ärsykkeen matkaan siihen reagoiden ja täten kadottaen alkuperäinen keskittymispyrkimys. Passiivinen tarkkailu on aistimusten ja ajatusten välinpitämätöntä huomiointia siten, ettei salli ilmenevien ilmiöiden kuohahduttaa omaa sisäistä rauhaa. Joogi ikään kuin toteaa kullekin ilmiölle: ”Olen nähnyt sinut, menehän tiehesi.” Tällaisen elämänasenteen kultivointi on mitä arvokkain tapa säilyttää etäisyytensä niihin lukemattomiin ilmiöihin, jotka jatkuvasti pyrkivät repimään meitä rikki, räjäyttämään meidät palasiksi ja levittämään pirstoutuneen mielemme sirpaleet pitkin poikin repaleista maailmaa.
Kun siis harjoitan dhāranāta ja joku yrittää vangita huomioni puhuttelemalla minua, säilytän fokukseni antamalla puhujan ääniaaltojen tulla ja mennä ilman, että suuntaan huomiotani häneen ja antaudun keskustelulle. On myös huomionarvoista, miten paljon elämme dharanan tilassa tätä erityisesti tavoittelematta. Saatamme usein keskittyä tekemiseemme siten, että ympärillä oleva hälinä ei häiritse suoriutumistamme. Joogaa taitamattomina on täysin toinen asia, hengitämmekö optimaalisesti ja onko toimintamme ergonomia kehomme kannalta sellainen, ettemme tule epähuomiossa loukanneeksi itseämme.
Dhyāna eli kuinka uppoutua ja antaa virran viedä
Dhyāna merkitsee syvällistä pohdiskelua tai reflektointia, ja usein meditaatiolla tarkoitetaan juuri tätä joogan vaihetta. Dhyānaa voidaan pitää dhāranān ”terävöityneenä” huipentumana. Kun esimerkiksi dhāranāssa otan huomioni kohteeksi auringon, olen samanaikaisesti tietoinen sen muodosta, väristä ja säteistä. Dhyānassa puolestaan tietoisuuteni ikään kuin kaventuu siten, että tarkkaavaisuuteni polttopisteessä on ainoastaan vaikkapa auringon väri poissulkien kaikki muut sen ilmenemisen aspektit.
Dhyānassa on siis jotain putkinäköistä, poissulkevaa. Kun olen ensiksi saavuttanut mukavan asennon, jossa ruumiilliset tuntemukset eivät häiritse, vakauttanut hengitykseni, sumentanut aistini kaikenlaisilta häiriötekijöiltä ja asettanut tarkkaavaisuudelleni jonkin tietyn kohteen, voin nyt dhyānan myötä kutistaa tietoisuuteni kenttää entisestään tuomalla tarkkaavaisuuteni seipään lävistettäväksi jonkin tietyn puolen tästä huomioni kohteesta. Tämä on kuin taskulampun valokiilan supistamista leveästä kapeampaan.
Dhyānalla kuten dhāranāllakin voi olla monia käyttötarkoituksia. Saatan meditoida niin aistein havaittavia kohteita kuin abstrakteja ideoitakin, mielikuvia ja sen sellaisia. Vaikka siis pratyāhāra pyrkiikin aistimusten poissulkemiseen kokemuksen kentästä, voin kuitenkin ottaa jonkin tietyn aistimuksen, esimerkiksi pistävän kivun tuntemuksen ohimollani, huomioni kohteeksi sysäten muut aistimuksen sivuun tarkastelustani.
Lienee ilmeistä, että erilaisten meditatiivisten prosessien harjoittaminen voi auttaa työstämään ja kehittämään paitsi kokonaisvaltaista mielenrauhaa ja hyvinvointia myös muun muassa kykyä keskittyä arjen askareiden äärellä. Keskeistä Patañjalin opeille onkin, että mieli on muovattavissa – että emme vain ole syntyneet kohtalomme orjiksi tähän maailmankaikkeuteen, vaan että meidän on mahdollista ja suotavaa työstää kykyämme elää ja kohdata maailman eteemme heittämiä haasteita. Jooga on terapeuttista itsehoitoa, jossa vastuu on joogilla itsellään, ei pillereitä määräävällä parantajalla tai huolia kuuntelevalla kallonkutistajalla.
Samādhi eli kuinka unohtaa itsensä tyystin
Joogan viimeinen vaihe on nähdäkseni hyvinkin arkisten esimerkkien myötä ymmärrettävissä. Samādhissa eli jonkinlaisessa transsissa on kyse itsen tai oman erillisyyden unohtamisesta tai kadottamisesta. Täten voidaan sanoa, että olemme jo jonkinlaisessa egottomassa transsissa aina, kun innostuneena uppoudumme jonkin tekemisen tai nauttimisen tuottamaan flow-tilaan.
Ongelmana voidaan nähdä tällaisten toimintojen ja tottumusten ”addiktiivisuus”. Taidemaalari, muusikko tai urheilija voi saavuttaa meditatiivisen ykseyden tilan rakkaan askareensa parissa, mutta tämän ulkopuolella hänen elämänsä saattaa olla täynnä turhautumista ja epäonnistumisia. Olisikin optimaalista, että kykenisimme säilyttämään mielenrauhamme ja tekemisemme mielekkyyden myös itseämme erityisesti innostavien aktiviteettien ulkopuolella. Joogan harjoittaminen ja erilaisten mielenhallintamenetelmien työstäminen voivat tarjota aseita elämään elämää kokonaisvaltaisesti siten, että mieli ja keho eivät kuormitu tautien, vitsausten ja vitutusten vietäviksi.
Samādhi on ykseyttä, jossa kokija on tietoinen ainoastaan tekemisen tai tapahtumisen prosessista vailla itseensä kohdistuvaa huomiota. Meditoidessaan auringon kultaista pyöreyttä joogi ikään kuin kadottaa itsensä ja ”tulee auringoksi” samādhiin syventyessään. Moni voi ihmetellä, mikä tällaisen transsitilan saavuttamisen pointti on. Asiaan sen kummemmin tässä syventymättä todettakoon, että Patañjalin systeemi kietoutuu olennaisesti psykologiseen näkemykseen siitä, kuinka kärsimysten kierteestä vapaudutaan ja mieltä puhdistetaan menneiden elämien painavasta karmasta. Samadhin tilassa kaikki maalliset huolet kaikkoavat, ja Patañjalin psykoanalyyttisen mielenpuhdistusfilosofian mukaisesti samādhi ja muut meditatiiviset prosessit eivät ole ainoastaan kivoja kokemuksia, vaan niillä on myös terapeuttisia vaikutuksia harjoittajansa psyykelle.
Kuten olen pyöritellyt, samādhin kokemus voidaan kuitenkin ymmärtää myös arkisemmissa merkityksissä. Esimerkiksi näyttelijän, joka on täydellisesti eläytynyt rooliinsa välittämättä yleisönsä katseista, voidaan ajatella toimivan tällaisessa tilassa. Samādhi on yleisön unohtamista, pelkkää alastonta tekemistä vailla huolta huomisesta ja toisten katseista. Samādhi on ajantajun kadottamista. Se on iloa ja autuutta, joka kumpuaa tekemisen tai uppoutuneen tietoisuuden riemusta.
Lopuksi
Patañjalin joogan systeemi voidaan nähdä huomattavasti luonnehdintaani monisyisempänä kokonaisuutena. Mukana on muun muassa raskasta psykoanalyyttista oppia siitä, kuinka meditaation avulla puhdistetaan mieltä sitä kuormittavista menneisyyden ja menneiden elämien tuottamista traumoista ja todellisuudentajua vääristävistä harhoista. Jossain matkan varrella joogi saattaa kuin vahingon iskusta törmätä jopa sellaiseen pallit kattoon räjäyttävään supersamādhiin, joka puhdistaa hänen katoavaisen sielunsa kaikista tulevista karman kertymistä.
Joogasuutrista on kirjoitettu lukemattomia kommentaareja ja selontekoja, nykyään joitain myös suomeksi. Tekstini toimikoon karkeana, omiin kokemuksiini pohjaavana alustuksena niille, joita tie syvempään mielenrauhaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kiinnostaa muutoinkin kuin päihteiden, lääkkeiden ja länsimaisen psykoterapian keinoin. Kukin kokeilkoon omalla vastuullaan ja itseään kuunnellen.
Omista lähtökohdistani painotettakoon vielä, että joogasta sen kummemmin kuin mistään muustakaan elämäntapaparannuksista ei kannata tehdä suorittamista ja velvoitetta itselleen. Itse en koskaan onnistunut pääsemään meditaatioon kunnolla sisälle tekemällä siitä sellaista päivittäistä, toistuvaa rutiinia, jota monet gurut suosittelevat. En myöskään lähtenyt luostariin munkkien vahdin alle asiaa opiskelemaan.
Sen sijaan, kun perusasioihin on ensiksi perehdytty, suosittelen itse kutakin harjoittamaan meditatiivista mielenvakauttamista siellä, missä ikinä sattuukaan liikkumaan. Minulta saatte luvan myös unohtaa lootusasennot ja muut gurujen tekniikkakikkailut. Tehkää vain olonne mahdollisimman mukavaksi, vaikka vesipatjalla makoillen. Omalla kohdallani muun muassa bussipysäkillä seisoskelu ja matkustusvälineissä istuskelu tarjoavat oivallisia tilaisuuksia mielen toimintojen tarkastelulle ja leppoisalle hengittelylle. En tahdo paeta maailmaa löytääkseni oman vakauteni. Joku toinen voi kaivata luonnon rauhaa tai munkkien kellon kilistelyä. Kunnioittakaamme tätä, ja antakaamme kaikkien kukkien kukkia.
– Jere Jokinen
1 Trackback / Pingback