Lumisia muistoja

Lumisia lapsuusmuistoja

Katselen ikkunasta ulos ja huokaisen. Maassa on märkää loskaa, jota ei parhaalla tahdollakaan tahdo uskoa lumeksi. Ilmeisesti taas on musta joulu tiedossa.

Lapsuusmuistoissani talvet olivat aina lumisia. Valitettavasti muisti valehtelee. Kyllä vähälumisia talvia oli ennenkin, eikä ennenkään voinut automaattisesti luottaa lumisiin jouluihin. Ihmisen muisti vain toimii valikoidusti.

Talven odotus alkoi syksyllä, kun aamuisin ensimmäiset lätäköt saivat riitettä pinnalleen. Riite piti aina rikkoa kumisaappaalla painamalla. Talven läheisyyttä arvioitiin sillä, miten helposti jääriite meni rikki. Aina joskus kävi hassusti, ja kohdalle osui syvä lammikko. Kumisaapas upposi syvälle ja hörppäsi jääkylmää vettä sisäänsä. Kotiseudullani tätä kutsuttiin mulimiseksi. Äiti oli syksyisin helisemässä, kun mulinut pikkulikka jatkuvasti saapasteli läpimärkänä ovesta sisään.

Ensilumen tulo oli suurta juhlaa. Ulos piti päästä, vaikka usein lunta oli niin vähän, ettei siinä oikeasti pystynyt leikkimään. Kunnon lumen  saavuttua  leikeille ei löytynyt loppua. Lumiukkoja ja enkeleitä tehtiin riemuiten. Voi sitä riemua, kun sain ensimmäiset luistimeni ja sukseni. Luistelusta pidin kovasti, mutta valitettavasti minusta ei koskaan tullut hyvää hiihtäjää.

Eniten kaipaan kuitenkin potkukelkkoja. Maalla parin kilometrin koulumatka meni sukkelaan, kun pisti jalalla ripeästi. Alamäissä sai kunnon vauhdit, ja vantiksia vääntämällä pääsi jyrkistäkin mutkista. Mitä kovempi vauhti ja jyrkempi mutka, sen parempi.

Valitettavasti kaupungissa kadut hiekoitetaan niin, ettei potkukelkkoja voi käyttää. Istuimella varustettua potkukelkkaa parempaa kauppakassia ei nimittäin ole olemassakaan. Kelkan istuimella saa kätevästi kuljetettua isotkin ostokset. Ihan vielä en rollaattoria tarvitse, mutta potkukelkkailu olisi hyvää harjoitusta.

Ilmastonmuutoksen myötä saattaa käydä niin, että Etelä-Suomessa talvet muuttuvat lumettomiksi. Suren jo etukäteen tulevaisuuden lasten puolesta. Kyllä Suomen leveysasteilla kaikkien lasten pitäisi päästä nauttimaan lumisista talvista. Ainakin itse koen, että lumi ja jää kuuluu olennaisena osana suomalaisuuteen. Ehkäpä tulevaisuuden ihmiset oppivat kokemaan asian eri tavoin.

Teksti: Sari Laitinen
Kuva: Lasse I Heliävirta