Äiti. Niin lyhyt, mutta painava ja tärkeä sana. Se on alkujaan hyvin vanhaa germaanista lainaa sanasta aithi. Äiti voi tarkoittaa meille kaikille hieman eri asioita, mutta lähes kaikki meistä kuvaavat äitiä jollain tapaa turvaksi. Äitinä voidaan pitää myös henkilöä, jolla ei ole lapseen biologista sidettä. Silti jokainen äiti on arvokas ja sen vuoksi äitejä erityisesti muistetaan heidän omana päivänään.
Alku Atlantin takana
Alunperin äitienpäivän vietto sai alkunsa Yhdysvalloista. Juhlapäivän perustajana pidetään Anna Jarvis -nimistä opettajaa. Kun Jarvisin oma äiti kuoli vuonna 1905, hän ehdotti juhlapäivää äitien työn arvostamiseksi. Jarvisin aloitteesta ensimmäinen muistojuhla äideille järjestettiin Andrewsin metodistikirkossa 12. toukokuuta vuonna 1907. Tämän jälkeen äitienpäiväaate alkoi levitä nopeasti ympäri Yhdysvaltoja.
Yhdysvalloista aate levisikin pian Australiaan ja Kanadaan. Euroopan puolella ensimmäistä äitienpäivää juhlittiin Belgiassa vuonna 1913. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti vuonna 1914 lain, joka julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi liittovaltiossa. Juhlapäivää oli määrä viettää vuosittain toukokuun toisena sunnuntaina.
Äitienpäivä saapuu Alavieskaan
Merkkipäivän Suomeen saapumista on kiittäminen Vilho Reimaa, joka toimi Kotikasvatusyhdistyksen (nyk. Vanhempainliitto) opettajana ja pääsihteerinä. Hän kävi matkoilla Yhdysvalloissa ja ihastui siellä jo suosiota keränneeseen äitienpäivän juhlintaan. Palattuaan Suomeen hän ryhtyi myymään tätä ajatusta myös kotirintamalla esimerkiksi kirjoittamalla Kotikasvatusyhdistyksen tuottamassa Koti-lehdessä artikkeleja asian puolesta vuosina 1912 ja 1913. Idea ei kuitenkaan saanut vielä tällöin riittävästi kannatusta, vaikka hän kirjoituksissaan kuvailikin osuvasti äitienpäivän hienoutta. Vuonna 1918 Reima kirjoitti jälleen lehteen kirjoituksen, jossa hän puhui suurten juhlien puolesta, jonne kutsuttaisiin kaikki sisällissodassa poikansa menettäneet tai leskiksi jääneet äidit. Hän puhui kaikista, sillä hänen mielestään ”vihollisenkin äidillä on äidin sydän”. Tästä artikkelista hän myös painatti 100 000 lehtistä kaikkialle kansan keskuuteen jaettavaksi.
Kaikkien näiden kansaan vetoavien kirjoitusten jälkeen idea ei vieläkään saanut toimenpiteitä aikaan muualla kuin Alavieskassa. Siellä idea otettiin käytäntöön ja juhlia ryhdyttiin järjestämään. Ajankohdaksi valittiin 7. heinäkuuta 1918. Kotiyhdistys ja nuorisoseura tekivät valmistelut yhteistyönä. Ensin mainittu vastasi juhlaan tulevasta ohjelmasta ja jälkimmäinen oli vastuussa enemmän itse juhlatilan koristeellisuudesta ja äitien rintaan kiinnitettävien koristekukkien valmistamisesta. Juhlasta informoitiin kirkollisissa tiedoksiannoissa 23.7.1918 kertoen tilaisuuden sisällöstä ja toivoen paikalle etenkin sodassa kaatuneiden äitejä. Teetä oli ilmoituksen mukaan tarjolla, vaikkakin omat sokerit toivottiin otettavan mukaan. Hyvin sujuneista juhlista raportoitiin vielä Koti-lehden syysnumerossa artikkeli, joka sisälsi tietoa tapahtuman kulusta ja muunmuassa puheiden pitäjistä.
Siniristilippuja ja kunniamerkkejä
Alavieskan juhlia pidetään Suomen ensimmäisinä virallisina äitienpäiväjuhlina. Tämän juhlan jälkeen äitienpäiväaate alkoi vihdoin levitä. Vuonna 1919 äitejä juhlittiin jo sadoissa tilaisuuksissa. Vuonna 1920 äitienpäivän paikaksi kalenterissa vakiintui kevät, aluksi toukokuun kolmas sunnuntai. Opettajien aloitteesta juhlapäiväksi muutettiin vuonna 1927 toukokuun toinen sunnuntai, ettei äitienpäivä osuisi liian lähelle koulujen kevätjuhlia. Valtakunnallisia äitienpäiväjuhlallisuuksia ryhdyttiin viettämään Väestöliiton aloitteesta, ja viimein, vuonna 1947, äitienpäivästä tuli Suomessa virallinen liputuspäivä.
Yhtä suomalaisten kannalta merkittävintä äitienpäivää vietettiin 10. toukokuuta vuonna 1942. Tuolloin sotamarsalkka ja Suomen asevoimien ylipäälikkö, Gustaf Mannerheim, myönsi ”Suomen äideille” yhteisesti 4. luokan Vapaudenristin kunniamerkin antamallaan päiväkäskyllä. Aloite päiväkäskyyn oli tullut 25-vuotiaalta vänrikki Toivo Jussilalta, ja se annettiin tunnustuksena äitien Suomen hyväksi tekemästä työstä. Päiväkäsky sijoitettiin valtioneuvoston päätöksellä kirkkoihin kaiken kansan nähtäväksi, ja kehystetty päiväkäsky Vapaudenristeineen onkin tyypillinen näky suomalaisten kirkkorakennusten seinällä vielä tänäkin päivänä.
Suomessa on vuodesta 1946 asti ollut hieno perinne, jossa Tasavallan presidentti myöntää ansioituneille äideille äitienpäiväkunniamerkin: Äitienpäivän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Joka vuosi mitaleita myönnetään 30-40 kappaletta, ja niiden saajaksi voi ehdottaa yli 40-vuotiasta henkilöä. Äitienpäivän mitali on tunnustus lasten ja nuorten ansiokkaasta kasvatustyöstä. Biologisten äitien ohella kunniamerkin voivat saada myös adoptio- ja sijaisäidit. Vuodesta 1966 lähtien sosiaali- ja terveysministeriön isännöimää valtakunnallista äitienpäiväjuhlaa mitaliseremonioineen on vietetty valtioneuvoston juhlahuoneistossa, Smolnassa.
Muistamista monella tapaa
Päivää vietetään perinteisesti hemmottelemalla äitejä esimerkiksi leipomuksilla ja mahdollisesti itsetehdyillä lahjoilla. Monille lapsille yksi vuoden kohokohta on askarrella itse äitienpäiväksi onnittelukortti. Usein myös aamiainen viedään äidille sänkyyn ja onnitellaan monien halauksien kera. Myös kukat ovat yleinen tapa muistaa äitiä. Ne ilahduttavat kaiken lisäksi vielä jonkin aikaa varsinaisen juhlapäivän jälkeenkin.
Äidit pitävät huolta pyytettömästi eivätkä he useinkaan kuule näkemästään vaivasta kiitosta, joten on vähintään oikeutettua, että vuodessa on yksi päivä, jolloin äitejä kunnioitetaan ja kiitetään heidän ansaitsemallaan tavalla. Kiitos teille äidit!
Toimitus toivottaa kaunista äitienpäivää kaikille äideille!
Teksti: Jenni Salonen ja Jesse Laitinen
Lähteet:
Kirjastovirma
Suomen Naisyhditys ry
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat
Suomen Vanhenpainliitto
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?