Koronapäiväkirja

Ajatuksia koronan aikaan

Kuva: Pixabay

Rakas päiväkirja.

Tuntuu aiheelliselta purkaa näitä tuntoja sinulle.

Covid-19 on nimitys, jonka kaikki tietävät näinä päivinä. Se on nimi asialle, jota emme voi paljain silmin havaita, vaikka se voikin nujertaa meistä suuren osan. Tuttavallisemmin meitä uhkaavasta tunkeilijasta puhumme nimellä koronavirus. Ja tämä sama virus on syy, joka sai maailmamme hetkessä täysin sekaisin.

Media täyttyy vahvoista sanoista. Sanoista, jotka joidenkin mukaan on luotu vain lietsomaan pelkoa. Sanoista ja numeroista, jotka omalla karulla tavallaan kertovat hetki hetkeltä tilanteen kehityksestä.

Tv-uutiset ovat äkisti alkaneet nekin kerätä katselijoita ruutujensa eteen. Päättäjien sanoja kuunnellaan kuin jotakin mantraa konsanaan silmät hievahtamatta sojottaen.

Vatsa murisee. Muutamiksi päiväksi varatut ruokatarpeet ovat ehtyneet. Olisi aika poistua neljän, tai hieman usemmankin, seinän muodostamasta kotipesästä, josta monille on nyttemmin muodostunut tukikohta kaiken epävarmuuden keskellä.

Varaan reppuuni isoja kasseja, joilla jaksan kantaa tavanomaiset ostokset. Suhteellisen lyhyttä kauppamatkaa en näinä aikoina varsinkaan kulje bussia käyttäen. Hyvää kuntotreeniä ne kantamukset, ajattelen mielessäni.

Matka taittuu ajatellen maailman kaikenlaisia koukeroita. Nythän kaikenlaiselle ajattelulle on aikaa, sanotaan. Edessä häämöttää kauppa ja ne ihanat ruuat, joista ehdin jo haaveilla kielipitkällä. Saavun määränpäähän vain todetakseni, etteivät monetkaan ohjeistuksista ole menneet kanssasisarien päähän.

Hyllyjen välissä kröhistään ja paljain käsin pyyhkäistään räkäistä nuhanenää. Niillä samoilla käsillä laitetaan hyllyyn takaisin tuote, joka ei päädykään ostoskorin täytteeksi. Otan välimatkaa entistä enemmän ja huokaisen. Kuinka paljon vielä sietää tapahtua, ennen kuin tuijotuksemme omasta navastamme siirtyy muihin ihmisiin?

Saavun kotiin ja olen onnellinen, että selvisin tuostakin reissusta. Maailma ulkoilmassa näyttää päällepäin jokseenkin oudolta. Toisaalla kadut ovat epäilyttävän hiljaisia, samalla kun kaupoissa rynnitään ihmispaljouden seassa. Mieleeni hiipii välähdyksiä joistakin tutuista zombie-selviytymispeleistä. Reissu kauppaan tuntui vähän samalta.

On jälleen uutisten aika. On aika julkistaa uudet lukemat. Ne eivät monia varmastikaan ilahduta, mutta päätän itse pitää mieleni niin positiivisena, kuin suinkin tässä tilanteessa osaan.

”Onhan päivä vielä huomennakin!”, laulaa Popedakin hittibiisissään. Samaa tahdon todeta minäkin.

Huomenna on jälleen uusi päivä, uudet unelmat.

Sillä pahin virhe johon mielestämme voisimme nyt syyllistyä, on vajota synkkyyten ja olla tekemättä mitään.

Nyt jos koskaan niillä pienillä teoilla on väliä.

Teksti: Jenni

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa