Koronapäiväkirja – osa 5

Ajatuksia koronan aikaan

Kuva: Pixabay

Väsymys.

Sana, jonka kuulen eri puolilta lähes päivittäin. Väsymys on tunnettu vaiva, josta kärsii väistämättä suurin osa meistä jossain vaiheessa elämää. Se vaikuttaa perusarkeemme vahvasti, eikä sen hoitamiseen löydy yksiselitteistä keinoa. Siksi se niin ikävää onkin.

Olen huomioinut, että poikkeusolojen aikaan väysymystä on ollut ilmassa ehkä tavallista enemmän. Tai ainakin monet tuntuvat puhuvan siitä enemmissä määrin juuri nyt.

Kun asiaa pohtii ihan maallikkona, maalaisjärjellä, ei väsymys tässä tilanteessa ole mikään ihme.

Pelkästään jo sana ”poikkeusolot” kertoo paljon. On täysin normaalia, että elämässä eteen tulevat poikkeukset näkyvät jollain tapaa fyysisinä oireina. Eivät kaikilla, mutta hyvin monella. Väsymys on niistä yksi yleisin.

Normaalioloissa me pystymme hyödyntämään aivan eri tavalla omia stressinkäsittelykeinojamme. Joillakin se voi olla kuntosalilla käyminen, toiselle ravintolaruokailu kaverien kesken, ja kolmannelle kirpputoreilla kiertely. Poikkeusoloissa nämä keinot ovat nyt kokonaan poissa pelistä tai ainakin niitä joutuu muokkaamaan aikalailla.

Ja sehän tuo jo itsessään lisää työtä ja pohtimista, ja sitä myötä kuormitusta.

Tällä hetkellä suurimmalla osalla on perusarjessaan jo paljon kuormitusta. On mahdollisesti pystyttävä yhdistämään etänä työ, lasten koulut, jonkinlaiset harrastukset, oma vapaa-aika, parisuhteen aika ja niin edelleen. Paletti saattaa olla melko iso.

Eikä sen paletin kyllä tarvitse isokaan olla, kyllä näihin päiviin mahtuu huolta ja murhetta monenlaista. Jos asuu yksin, ei välttämättä ole sitäkään vähää sosiaalisia kontakteja neljän seinän sisällä, kuten yhdessä asuessa pariskunnilla tai perheessä. Vaikka videopuhelut on keksitty, ei se ole kuitenkaan sama asia.

Lemmikit ovat tässä kohtaa varmasti monille pelastus, sillä niistä saa jollain tapaa seuraa, riippuen toki eläimestä. Lemmikit myös tutkitusti lieventävät stressiä, joten sekin on vain eduksi.

Lisää pähkäilyä tuottaa taas se, miten ja milloin toteuttaa omia harrastuksiaan. Monet lenkkipolutkin ovat ruuhkautuneet eikä sitä aina tiedä, milloin siellä olisi tilaa tarpeeksi väistellä muita liikuntaintoisia. Muista kuin liikuntaharrastuksista puhumattakaan. Jooga- ja kuntosaleillekaan ei esimerkiksi nyt ole asiaa.

Täytyy siis keksiä uusia stressinhallintakeinoja tai osata muokata vanhoista tähän aikaan sopivia.

Että sinänsä. Kyllähän sitä vähemmästäkin väsyisi, saati sitten nyt. Perusarkea tarvitsee suunnitella tavallista enemmän.

Pelkästään jo ruuan hakeminen kaupasta on eräänlainen suoritus. Kumihanskat, kasvomaskit, käsidesit, ei kosketa kasvoihin, nopeasti tuotteet kärryyn, pian kassalle…

Ymmärtänette pointin. Moni varmasti kaipaa sitä aikaa, kun ulos saattoi lähteä sen kummemmin asiaa miettimättä. Niin kaipaan minäkin. Valehtisin, jos väittäisin toisin.

Jos omasta tai läheisen jaksamisestaan on huolissaan, on syytä hakea apua. Sitä on saatavilla, jos omaa tukiverkkoa ei löydy.

Tärkeää on muistaa yrittää pitää itsestään ja läheisistään huolta niin hyvin, kuin tilanne sen sallii. Ihminen on sopeutuva laji ja uskon, että pikkuhiljaa me kaikki alamme tottua tähän ”uuteen” perusarkeemme. Sitten kuormitus toivon mukaan hieman helpottaa.

Toki nyt on hyvä tilanne myös pohtia, kuluttaako omaa energiaansa ja resurssejaan johonkin vähemmän tärkeään. Ehkä joissakin tapauksissa onkin kyse vain omien voimiensa suuntaamisesta vääriin asioihin?

Arkeaan voi yrittää yksinkertaistaa karsimalla pois kaikki ei-välttämättömät askareet ja löytää sitä myöten lisää voimavaroja nykytilaneessa selviämiseeen.

Joka päivä ei ole pakollista tehdä kotijumppaa.

– Jenni