Koronapäiväkirja – osa 2

Ajatuksia koronan aikaan

Kuva: Pixabay

Surffailen netissä, tarkemmin Facebookissa, ajankulukseni arki-iltana. Valtavan mediaryöpyn keskellä eteeni putkahtaa kuvanmuokkaus kaikkien arvaamasta aiheesta, jonka teksti kuuluu seuraavasti:

”Stay home. It could save lives.”

Kuvan alla käydään arvatenkin kiivaasti keskustelua. Kommenttien seassa todetaan jopa hieman naurahdellen, kuinka elämien pelastaminen on tehty nyt niin helpoksi; tarvitsee vain pysyä kotona.

Löytyypä sieltä myös se vastapuoli, henkilöt jotka suorastaan kilpaa toisistaan kertovat, kuinka rajoitukset eivät vaikuta heidän elämäänsä. Siellä he juoksentelevat esimerkiksi pitkin kampaamoja ja ripsihuoltojaan, sillä ”siellähän on vain yksi ihmiskontakti niin ihan hyvin voi käydä.”

Kuten arvata saattaa, nämä kommentit keräävät alta aikayksikön hirvittävät määrät vihahymiöitä. Niitä kiukkuisia naamoja, joilla kommentteihin voi reagoida Facebookissa. Ja sitten alkaakin jo kauhea kahakka. Sanat sinkoilevat tämän tuosta. Näiden kommenttien kirjoittajat saavat osakseen melkoisen kovia syytöksiä. Monille heistä asetetaan harteilleen syyllisyyden viittaa viruksen leviämisestä.

”Sinä voit oireettomana tartuttaa hirveän määrän ihmisiä, kun juoksentelet tuommoisissa ei pakollisissa menoissa pitkin kyliä! Etkö yhtään ajattele lähimmäisiä?”

Mutta jos mietitään nyt yhtään edes maalaisjärjellä, niin ei maahamme ole turhaan julistettu poikkeusoloja. Eikä turhaan ole suositettu välttämään kaikkia turhia ihmiskontakteja. Niiden takana ovat painavat syyt, joiden kannalta asiaa on mietitty tarkkaan.

Jos kuitenkin näinkin yksinkertaiset ohjeet ovat vaikeita ottaa haltuun, voi kansamme kohdata entistä tiukempia rajoituksia, kuten ulkonaliikkumiskiellon. Ja sitä kieltoa rikkoessaan voisi todennäköisesti saada vähintään sakkoja. Sitäkö me ihmiset sitten haluamme?

Nyt jos koskaan on se aika, kun kaikkien tulisi puhaltaa siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Mutta onko se mahdollista, jos suurta osaa ihmisistä ei vain tunnu kiinnostavan?

Kuten alussa jo mainittiin, ihmishenkien pelastaminen tuskin koskaan voi olla yhtä helppoa kuin nyt. Se ei vaadi meiltä jokaiselta, kuin hieman epämukavuuden sietämistä ja muiden huomioimista. Tämä tilanne ei kuitenkaan tule kestämään loputtomiin.

Sitä huomioimista soisi tapahtuvan myös siellä sosiaalisen median puolella – vaikka joku toinen toimisi vastuuttomasti, ei sanoilla hyökkääminen ole silti ratkaisu. Asian voi hoitaa hieman diplomaattisemminkin. Ehkä asiallinen faktoihin perustava järkipuhe toimii edes jollekin heistä. Kaikille ei valitettavasti toimi sekään. Ja sekin on vain hyväksyttävä.

Myönnän, että on hyvin turhauttavaa seurata vierestä muiden ajattelmattomuutta – samaan aikaan, kun itse yrittää toimia vastuullisesti ja ohjeita tunnollisesti noudattaen. Uskon, että moni muu pystyy samastumaan tähän tunteeseen.

Mitä sitten tarvittaisiin siihen, että kaikki malttaisivat pysyä siellä kotisohvillaan? Vielä jotain katastrofaalisempaa ja kauheampaa?

Tähän kysymykseen olen etsinyt vastausta tuloksetta. Mutta uskon, että tilanteen eläessä saamme siihen vielä vastauksen. Sitä odotellessa voi vain tehdä parhaansa ja luottaa siihen, että muutkin tekevät.

Tilanne vaatii ärsytyksen sietämistä, ja mikäli se tuntuu haasteelliselta, on nyt oiva hetki harjoitella sitä.

Muistetaan silti, että näihin päiviin mahtuu myös positiivisia asioita. Ihana auringonpaiste on yksi niistä.

Teksti: Jenni