Kokemuksia kodittomuudesta

Onko asunto ja identiteetti vain ulkoista tilpehööriä?

Miksi kodittomuus-sanaa vältellään? Onko kaikilla koti, vaikkei olisi asuntoa? Onko Koti se mystinen mukava lämmin paikka, lapsuuden kasvualusta? Tai mielessä välkkyvä ihanneturvapesä joka lämmittää sydäntä? Onko asunnollisilla kodittomuutta?

Kerran vuodessa järjestetään Asunnottomien Yö. Miksei Kodittomien Yö? Sattuuko termi liikaa, vaatiiko se liikaa huomiota? Poliittisesti korrekti, harmittomampi, etäisempi, kylmempi termi muka ahdistaa vähemmän.

Kodittomuus, mitä se on?

Sitä, ettei koskaan tiedä missä viettää seuraavan yön. Jatkuva epävarmuus siitä onko jonkun tiellä. Heräätkö samojen tavaroiden kanssa kuin mennessäsi nukkumaan, oletko vielä ruumiillisesti koskematon?

Sitä, ettei voi piereskellä, röyhtäillä, ei saa vessarauhaa. ”Vapaalla” ollessa jokaisesta vessakäynnistä saattaa joutua maksamaan, jos taas on päässyt johonkin suojaan, vessaa valvotaan. Tietysti turvallisuussyistä; onhan joku joskus vahingoittanut itseään siellä omassa rauhassaan. Ovet eivät mene kunnolla kiinni, niissä on olemattomat äänieristeet ja tuntemattomia ihmisiä vaeltaa jatkuvasti ohi. Pesullakäynnin aikana joku saattaa viedä kaiken omaisuutesi, eli sen mitä reppuusi mahtuu tai mitä taskuissasi on. Suihkuun myös saatetaan nähdä.


Laukkusi ja taskusi pitää olla toisten tutkittavissa ja sisältö tiedossa, dosettiin lajitellut lääkkeet kumotaan sekajätteeseen. Kaikki epäilyttävä tavara poistetaan samaiseen harmaaseen. Sosiaaliturvatunnuksesi on julkista omaisuutta ja silmiin katsominen koetaan uhkaavana käytöksenä. Sinua vahditaan ja arvioidaan jatkuvasti. Miten pidät käsiäsi? Onko ryhtisi hermostunut? Oletko ottanut huumeita kun kerran jännität? Kannatko HIViä? Tehdäänkö täydellinen ruumiintarkastus?


Onko
asunnottomaksi, kodittomaksi jäänyt ihminen luopunut ihmisarvostaan? 2000-luvun jälkeisessä Suomessa? Onko syöksykierteessä oleva, usein sairastunut ihminen, tehnyt valinnan luopua turvapaikastaan ja koskemattomuudestaan, itsenäisyydestään ja omasta päätäntävallastaan? Onko tällainen ihminen yhtäkkiä eläimen kategoriassa? Miksei ”se” ole mennyt sukulaisten luo ”niinkuin ennenvanhaan”? Sillä ei ehkä ole paikkaa minne mennä.

Kerran nähtyä: Ojassa tien vieressä makasi selvästi aikuinen mies. Kasvot olivat poispäin, ulosteet olivat selkeästi päässeet housuihin. Bussissa jossa matkustin, ihmiset kommentoivat ääneen asenteella ”siitäs sai, elämäntapa-juoppo. Mitäs päätti mennä sinne ojaan”.

Vaikka onkin perää siinä että alkoholi usein kulkeutuu elimistöön omien käsien avulla, todellisuus voi olla jotain hyvinkin muuta.

Ei kukaan halua menettää firmaansa tai joutua velkakierteesen. Ei kukaan halua menettää kotiaan – suunniteltuun seikkailuun lähtö on aivan eri asia. Joskus esimerkiksi yksityinen vuokranantaja saattaa vain haluta muuttaa asunnon omistussuhdetta tai käyttötarkoitusta ja vuokralaisen on lähdettävä hyvinkin nopealla aikataululla ulos. Joskus tulee yllättävä ero ja kumppani vaatii lähtöä syystä tai toisesta. Joskus ihminen on sairastunut, menettänyt tulonsa ja vuokrat ovat jääneet rästiin. Alkoholi ei suinkaan ole johtanut kaikkia kodittomia asunnottomuuteen.


Moni
diagnosoimaton, vakava sairaus lääkitään Alkon rauhoittavilla. Ja aikansa kun ihminen epätoivoonsa lääkitsee pahaa oloaan väärillä kemikaaleilla; hakee lohtua kurjaan oloonsa ja toivottomuuteensa; pitää itseään kasassa jotta jaksaisi olla tappamatta itseään tänään. Jos vaikka huomenna saattaisikin tapahtua jotain parempaan päin. Jos vaikka…

Tämän lääkkeen sivuoireina kuitenkin on, että ihmisestä muuttuu hyvinkin luotaantyöntävä, ja usein se pakottaa läheiset etääntymään jos ei syvästi masentunut ole heitä jo torjunut.


Ihminen jää yksin. Yksin surunsa, lääkkeensä, vihansa kanssa. Ja oman epäonnistumisensa. Ja katkeroituu lisää.


Yleensä
ihmisille tapahtuu yllättäviä asioita.  Ne voivat olla odottamattomia ja epämukavia, ne saattavat johtaa velkoihin. Esimerkiksi sairastuneella ei ehkä ole mahdollisuutta maksaa velkaa takaisin. Ei voi tehdä ylitöitä, jos voi enää tehdä töitä ylipäätään. Uuden ammatin opiskelun ajan rahoitus on ainainen epävarmuus. Toimeentulolla elävän mahdollisuudet maksaa pakollisten kulujensa lisäksi mitään on aika rajattua; onhan tuet laskettu tarkoin ettei pääse ”elelemään herroiksi”. Pitää ehkä ottaa uusi velka. Siinä on monen velkavyöryn aloitus, ja tuloksena luottohäiriömerkintä. Velat ovat aina liian suuri osuus tuloista. Kaupunkialueilla vuokrat ovat korkeat ja niistä helposti tingitään, onhan maksettavana se edellinenkin velka jolla ostettiin ruokaa, maksettiin toista velkaa, ja olisihan sitä jääkaappia kiva täyttää taas… Huoli vie monella unet. Nälkäinen, huolestunut, väsynyt ihminen sortuu helpommin typeriin päätöksiin kuin… rutiininsa hallitseva, yhteisönsä tukema, säännöllistä palkkaa saava ihminen, jolla on koti ja ilmapiiri jossa nukkua. Ihminen, jolla on toiveita tulevaisuudesta.

Miksi köyhät sitten asuisivat kalliissa kaupunkiasunnossa stressaavassa ympäristössä? Mielenterveyspalvelut, terveyspalvelut ja sosiaalihuolto. Masentunut ja sairas on usein jopa pakotettu elämään kaupunkialueella, lähellä näitä palveluita.


Tiedätkö
sen tunteen, kun vaellat jääkaapille pohtien mitä söisit. Ahdistaa, olisipa mukava saada lohtusuklaata. Moni vielä käyttää lääkkeitä joko apteekista tai panijalta. Huolen ja pahan olon kanssa näistä kaikista kolmesta avusta tulee helposti oma ongelmansa.

Jos olisi oma jääkaappi.

Kun kierteet ovat sopivasti sotkussa ja tapahtuu vielä jotain odottamatonta, ja usein tapahtuu, ei kodinlähtö ole kaukana. Kaikilla asunnottomilla on oma tarinansa, miksi he elävät kadulla tai tarvitsevat Kaupungin tai Seurakuntien järjestämää yöpymismahdollisuutta. Joillakin on koulu kesken tai työpaikka, joista pidetään kiinni kuin viimeisestä oljenkorresta. Joillakin ei ole mitään muutakaan, minne mennä. Jotkut saavat majailla erilaisia jaksoja ystävien tai sukulaisten nurkissa, muttei sekään ole ongelmatonta. Saman katon alla sosiaaliset suhteet muuttuvat ja mahdolliset vanhat haavat revitään auki tai saadaan uusia. Useilla on vielä se lääkitys joka tekee kanssakäymisen vaikeaksi tai mahdottomaksi.

Arkea hallitsevat myös ne pikkuasiat, kuten vessassakäynti. Tai se, ettei ole omaa jääkaappia. Voit ostaa kerralla vain sen mikä mahtuu ja säilyy repussa, tai jonka syöt heti kaupasta tultua. Joko kallista valmista ruokaa, tai odottaa missä sellaista saisi. Esimerkkinä mainittakoon, että Tampereella toimii Huoltsu. Se on auki arki-iltapäivisin. Siellä saa euron hintaisen aterian alkuiltapäivästä ja ilmaisen aterian alkuillasta. Niiden välissä on muutama tunti aikaa; sen voi käyttää nukkumiseen tai pestä pyykit. Käydä suihkussa. Saada neuvontaa tukiasioissa ja keskustelutukea. Huoltsulla voi käydä kuka tahansa, mutta kävijöille ei ole harvinaista pysyä liikkeessä kaikkea muuta aikaa. Yöllä auki olevilla huoltoasemilla on käytännöt heittää istuskelijat ulos oli keli mikä hyvänsä ja näin ollen koko yö on pysyttävä liikkeessä pysyäkseen elossa Suomen pitkässä ja kylmässä talvessa.

Toki on niitäkin, joilla on erätaitoja. Osa asuu metsässä poissa jaloista, mahdollisesti omaisuutenaan vain makuupussi ja pahvilaatikko pään ylle.

Mielen kunto on avainasemassa. Miksi on jääty ilman omaa asuntoa? Kaikille metsään lähtö ei vain ole mahdollista, kaikki eivät voi jäädä kaupunkiin. Suomen sisällä olevat erilaiset todellisuudet poikkeavat pelkästään kipsilevyseinän takaisista huomattavastikin.

Pelkästään sateensuojan löytäminen josta ei ajeta pois on myös yllättävän vaikeaa.

Kaupungissa oleilevat joutuvat jatkuvasti tasapainoilemaan muiden aikataulujen ja mielihalujen kanssa. Missä saa syödä tai valmistaa ja mitä syödä. Jos pääsee kaverille ”punkkaamaan”, oletus on usein, että tuliaisena täytyy tuoda iso kassillinen ruokaa; itselle ja isäntäväelle. Kaurapuuropaketti voi olla halpa, mutta kalliiksi tulee jos jokaista visiittiä varten täytyy ostaa uusi paketti puurohiutaleita, uusi ketsuppi tai sinappi, uusi purkki suolakurkkua. Oma keittiö ja oma jääkaappi mahdollistavat isompien erien oston ja säilyvyyden, niistä tulee yksittäin tai joka yöpymispaikkaan ostettuina hetkessä iso kuluerä. Kuinka kauan oma ketsuppisi riittää? Tai paketti vessapaperia?

Niin ja, pelkästään se, että löydät paikan jossa valmistaa sitä kaurapuuroa. Ei sitä kallista, jota kaadetaan pussista kuppiin ja mikroon, vaan sitä halvempaa ja täyttävämpää. Kannatko kattilaa mukanasi, mistä hella?

Tulee mieleen keskiaikainen käytäntö; majapaikkaan tullessa se jolla ei ollut omaa lusikkaa jäi ruoatta.

Moni mielellään kuittaa, että eihän kaverilla ole maksettavana vuokraa, tai sähköä; nythän voi juhlia kaiken yötä. Edelleen mieltä painavat vanhat velat, selkään aina roudattava omaisuus, isommat ruokakulut ja jatkuva liikkeelläolo verottavat lompakkoa silti aivan uudella tavalla; univeloista puhumattakaan. Univaje ja jatkuva stressi, päivisin saadut muutama tunti unta tekevät kenestä tahansa juhlimishaluttoman hyvinkin nopeasti. Sitten keho alkaa rapistua; tulevat lääkärikäynnit ja -kulut, alentunut suorituskyky. Alkoholia saatetaan ottaa pelkästään kipuun, tai siihen että ottaa niin armottomasti päähän, ja/tai koska pelottaa nukkua.

Tukiasumisyksikköjä, eli yöpymispaikkoja on suurissa kaupungeissamme. Niissä saattaa saada ruokaa ja peseytymismahdollisuuden, patjan yöksi ryhmähuoneista. Majoittuminen harvoin on kuitenkaan ongelmatonta, kuten artikkelin alussa kerrottiin, eivätkä kaikki edes pääse sisälle. Esimerkiksi, jos edellinen asuntosi on ollut toisella paikkakunnalla (jossa ei ole tukiasumistoimintaa ensinkään).

Sosiaalinen isännöinti taas on avustamassa häiriömerkintäisiä saamaan asuntoa. Ehtona kuitenkin on, että puhelun tullessa täytyy näytössä olla puolen tunnin sisällä ja kokoajan kirjoilla asumistukiyksikössä. Jos henkilöllä siis on jokin motivaatio saada asuntoa kyseisestä kaupungista, on mahdotonta mennä esimerkiksi sukulaiselle tai ystävälle joka ei asu samassa kaupungissa. Tai muutenkaan; pitäähän olla kirjoilla. Ja välitystilin asiakkaana joka tarkoittaa että vieraat ihmiset määräävät kaikesta rahankäytöstäsi, olet selitysvelvollinen jokaisesta saamastasi kympistä. Tarve on tietysti tapauskohtainen ja joskus enemmän kuin tarpeellinen, mutta sen sitominen pelkkään jonoon pääsyyn aiheuttaa myös useita ongelmia.

”Asiakas” siis jatkaa vieraantumistaan arjesta, omatoimisuudesta, perheestä, ihmisyydestä. Ei-kovien huumeiden-käyttäjällä on kovat oltavat asua useiden narkomaanien kanssa saman katon alla, kameroiden edessä kiinni menemättömien vessanovien kanssa. Siinä tervekin olisi tiukilla.

Viikonloput ovat rentoutumisen aikaa puhtaasti siksi, että Kela tai Sosiaalihuolto ei todennäköisesti soita silloin. Eikä puhelua sosiaalisesta isännöinnistä ehkä tule ”koskaan”, muttei ehkä ainakaan silloin tarvitse vahtia puhelinta näyttökelpoisena.

Jos syystä tai toisesta asunnottomaksi päätynyt ihminen saakin asunnon – luottohäiriömerkinnän kanssa tai ilman – polku takaisin, yksilöstä riippuen, saattaa olla pitkäkin. Kokemukset hyljeksimisestä muistetaan pitkään, ja leimat ”koditon, pulsu, laiska, luuseri, narkki, roska, kassialma, sotku, hyväksikäyttäjä, veltto, saamaton, epäonnistuja, hyödytön, rasite” kaikuvat ehkä vielä vuosien ajan itsetunnossa. Ehkä lopun elämää.

Jos entisestä omaisuudesta on mitään jäljellä; muistoesineitä, sänkyä tai vaatteita, on helpompi aloittaa alusta tai muistaa kuka oli. Monella ei kuitenkaan ole mitään ja kaiken uudelleenaloitus on sekä vaikeaa, kallista että hidasta.

Vanhojen velkojen maksu, unirytmin muokkaus, pelkotilat. Menetetyt ystävät. Kroonistuneet sairaudet. Pilalle menneet sukulaisuussuhteet. Epäluottamus ”huomiseen”. Häpeä. Jos asiat olisivat olleet ennenkään kunnossa, olisiko syöksykierre koskaan mennyt niin pitkälle?

Matka takaisin arkeen voi olla hyvinkin kipeä.

Mikä tämän artikkelin tarkoitus on? Kertoa Suomen kodittomien arjesta. Muistuttaa, että hekin ovat ihmisiä. Herättää keskustelua asenteista.
Muistuttaa sairastuneille jotka lukevat tätä etteivät he ole yksin.
Muistuttaa palkkatyössä olevia, kodillisia ihmisiä siitä mitä heillä on, motivoida heitä pitämään niitä asioita arvossa ja niistä kiinni.
Muistuttaa, ettei ole pakko olla kaikkea aikakauslehtien kalliita tavaroita elääkseen ihmisarvoista elämää. Se on niin paljon pienemmistä asioista kiinni.

Muistuttaa, että kenen tahansa elämä saattaa mennä romuksi.

Kehoittaa vakavasti ihmisiä huolehtimaan itsestään, jaksamisestaan, kehostaan, perheistään ja ystävistään. Yhteisön olemassaolo ja tuki on korvaamatonta silloin kun jotain odottamatonta tapahtuu, eikä ylisuorittamisesta ole apua vaikka aikoinaan vakuuteltiinkin ihmisille että multitaskaaminen olisi edes mahdollista ja sitä välttelevät kansalaiset olivat huonoja ihmisiä. Uusien tutkimusten mukaan jatkuva kiire, vilkkuminen ja kakofonia huomiota vaativista lähteistä aiheuttaa tutkijoillekin keskittymisvaikeuksia ja muistikatkoksia. Ja mainosten hämmentävyyteen ja perimmäisiin suojeluvietteihin vaikuttavia osia on tutkittu isoilla rahoilla huomion keräämiseksi…… Missä päin kaupunkia saa (enää) olla ilman mainoksia?

Moni sairastunut, moni alkoholisti, moni koditon on ollut uuttera, ahkera työntekijä tai yrittäjä. On saattanut vain olla liian monta liian huonoa päivää ja pohja on pettänyt.

Burn out ei ole pikkujuttu. Huolehdi itsestäsi ja lähimmäisestäsi. Pyydä ja ota apua, anna kykysi mukaan tai ohjaa eteenpäin. Vältä jäämästä kotia vaille ja rakenna tulevaisuutesi vankemmalle kuin tilpehöörille. Ole Ihminen.

Monien traumojen lisäksi kodittomuuden kokeneelle ja siitä selvinneelle on saattanut jäädä jotain hyvääkin. Jotain oikein, oikein erikoista. Muisto Siitä Ihmisestä Asumistukiyksikössä, joka tarjosi omasta teestään kuin itsekin olisin ihminen. Se Yksi Sosiaalipalveluiden tai Velkaneuvonnan Työntekijä, joka kuunteli ja halusi auttaa. Se Kanssasisar naisten turvatalossa joka nauroi kanssani ihananvärisen toppatakin löydyttyä lahjoituslaatikosta. Se Ystävä, joka sieti minua läpi sen kamalan ajan ja pitää edelleen yhteyttä. Se Samaa Hulluutta Katsonut, joka sanoi ”sä et kuulu tänne. Älä enää ikinä palaa.”

Kukaan ei halua palata.

Jutussa ilmenneet palveluiden epäkohdat jäävät pieniksi murheiksi, mikäli niiden rahoitusta leikataan taas. Esimerkiksi Huoltsu on jo nyt riippuvainen vapaaehtoisista, ja Asumistukiyksikön oleskelun useille maksaa Sosiaalinen toimeentulotukiyksikkö. Useat ruoka-avustusjärjestöt toimivat täysin tai lähes täysin yksityisten ihmisten ajalla, vaivalla ja rahalla, ja ruoka-apu mahdollistaa monen vuokran maksun sairausajan tukien kuluessa lääkkeisiin tai hoitoihin. Lintukotomme yöllinen puoli on jätetty niin vähälle huomiolle että ongelma on kasvanut ja paisunut. Useat yksiköt roikkuvat löysässä hirressä toivoen Kaupungilta tukea bensaan tai vuokraan. Huoltsun kaltaiset paikat ovat monelle elinehto, väylä takaisin kotiin ja elävien kirjoihin.

”Kerran koditon” ei useimmissa tapauksissa tarkoita ”loppuelämänsä rasite yhteiskunnalle”; jos häntä kohdellaan kuin ihmistä.

Jutun tarinat ja kokemukset on kuultu viime vuosikymmenenä useilta nykyisiltä ja entisiltä kodittomilta ja nyt kerrottu päivänvaloon.

 

Lue myös aikaisempi artikkeli kodittomuudesta.

 

Teksti ja kuva: Milla Taivalmäki

1 Comment

  1. Huh! Rankka tekstiä! < 3 todella karua. Mutta hyvin kirjoitettu! Jospa tästä ottaisimme oppia

1 Trackback / Pingback

  1. Asunnoton, ei koditon – vai?

Vastaa