Kilimanjaro kohtaa Kolin

Kansallismaisemia kummastelemassa

Kunnioitetun ja arvostetun Nauha-yhdistyksen lähes yhtä kunnioitettu ja arvostettu Kilimanjaro-ryhmä päätti taas hylätä sivistyksen ja suunnata kohti Pohjois-Karjalassa sijaitsevaa Kolin kansallispuistoa. Keskeltä metsää — paitsi että järvi oli aivan vieressä — oli käyttöömme varattu punainen mökki, jonka pihaan harhailimme illan lähestyessä. Tarkoituksenamme oli viettää kolme yötä tuossa kodin korvikkeessa. Näin ollen käytössämme oli kaksi kokonaista päivää ympäristömme kummasteluun.

Kohteliaisuussyistä miehet nukkuivat synkässä mutta kylmässä yläkerrassa. Ei sillä, että meiltä olisi edes kysytty mielipidettä – puhumattakaan siitä, että mielipiteellämme olisi ollut mitään merkitystä. Naisväki sekä matkassa ollut karvakuono saivat nauttia alakerran tarjoamista eduista kuten takasta ja sen säteilemästä lämmöstä.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisen päivän suunnitelmana oli herätä, ahmia aamupala ja paukkia ihmettelemään nähtävyyksiä. Tämä myös toteutui. Turhapuron putous sai kunnian olla ensimmäinen kohteemme ja nähtävyytemme. Valitsemamme reitti putoukselle ei ollut helppokulkuisin, ja matka oli vaaroja täynnä. Toisinaan liukastelimme sileillä ja märillä kallioilla. Välillä nenäkarvan päässä polusta oli kirahvin korkuisia pudotuksia. Toisinaan hyppelimme purojen yli. Mutta kuten Kilimanjarossa sanotaan: ”Kunnioita luontoa, niin et ehkä kuole”.

Itse putous oli melko pieni mutta äänekäs. Pessimisti kutsuisi putousta säälittäväksi, mutta minä valitsen adjektiiviksi sympaattinen. Putoukselta käänsimme enemmän tai vähemmän terävät nokkamme kohti Kolin huippuja. Tällä kertaa sipsuttelemamme reitti oli selkeästi vaarattomampi, mutta vastineeksi lempeästä polusta saimme nauttia hetkellisestä lumisateesta.

Retkikuntamme saavuttaessa huipun lähilätäkkö Pielinen oli hädin tuskin edes nähtävissä, kiitos taivaalta putoilevan jäätyneen veden. Vastoinkäymisestä huolimatta päätimme kuitenkin nauttia eväämme, ja iloiseksi yllätykseksemme sää selkenikin tänä aikana. Älä koskaan aliarvioi voimaa, joka piilee kupillisessa lämmintä kaakaota! Ennen poistumistamme saimmekin hartaudella imeä silmiimme kansallismaiseman ihanuutta.

Toinen päivä

Seuraavana aamuna eksyimme Rykiniemelle ihmettelemään laineiden lainehtimista. Rannan äärellä olleen opastekyltin reunaan oli lätkäisty ilmoitus “pienestä kadonneesta vaaleanpunaisesta ja sinisestä possusta”, joka oli viimeksi nähty kyseisellä rannalla. Ihmisillä on ihmeellisiä lemmikkejä. Saatoin mainita tai olla mainitsematta jonkin tärkeän yksityiskohdan…

Eräs haukansilmillä varustettu ryhmäläinen havaitsi rannan läheisessä pusikossa suppilovahveroita. Turvallisuussyistä nämä erittäin myrkylliset fungit oli kerättävä välittömästi pois, jotta ne eivät vahingossa eksyisi kokemattoman seikkailijan lautasen kautta mahalaukkuun ja sienten syöjä sairaalareissun myötä tuonelaan. Kansallispuiston onneksi Kilimanjaro on täynnä tunnollisia yhteiskunnan jäseniä, jotka ovat valmiita suorittamaan tämänkaltaisia tehtäviä hymyssä suin yhdeksän euron päiväpalkalla.

Kun metsät oli putsattu herkuista – siis ongelmajätteestä – suuntasimme kohti pirunkirkkoa, tuota edgy lordien pyhäkköä. Kyseessä on hieman ahdas rakoluola parin mutkan kera, jonka sisällä on lähes yhtä pimeää kuin kirjoittajan päässä. Minulle jäi hieman epäselväksi, järjestetäänkö kyseisessä tilassa messuja infernon ylipäällikölle, sillä henkilökuntaa ei ollut paikalla.

Ennen luolaan astumista painotettiin, että kaikkien on tultava elossa ja vahingottumattomina takaisin. Tämän jälkeen kaikki ryhmäläiset jostain syystä katsoivat minua yhtä luottavaisesti kuin epäiltyä sarjamurhaajaa. Jätettäköön lukijan mielikuvituksen varaan millaisen uhrauksen lopulta suoritin, mutta kaikki, jotka pirunkirkkoon astuivat, tulivat sieltä myös ulos ilman näkyviä vammoja.

Seikkailujen välissä

Seikkailujen ohessa muun muassa saunottiin, paettiin ihmissusia täydenkuun valossa, harjoiteltiin kenttäruokailua eli trangialla kokkailua ja pelattiin maxi-yatzya. Mukana ollut koiraotus söi biojätteistä herkullisimmat palat ja levitti loput pitkin tupaa protestiksi. Vilkaisimme myös Kolin luontokeskuksessa jonkun näyttelyn, joka oli niin mielenkiintoinen, että tätä kirjoittaessa en edes muista, mitä se näytteli.

Viimeisenä aamuna siistimme mökkeröisen sellaiseen kuntoon, että sitä kehtaa esitellä vaikka kuninkaallisille. Lopulta kurvasimme kohti Nauhan tukikohtaa Vilusen kartanolla vähän turhankin nihkeässä kelissä. Ehkäpä karu sää oli seurausta riittämättömästä uhrauksestamme pirunkirkossa.

Teksti ja kuvat: E

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.