Tuonen joutsen on yksi tunnetuimpia Kalevalan ikoneita, vaikka linnun rooli tarinassa onkin hyvin pieni, eikä se Lönnrotin runoissa juuri näyttäydy. Joutsen on kuitenkin ollut muinaisissa suomalaisissa uskomuksissa merkittävä jo paljon ennen kansalliseepoksen kirjoittamista.
Tuonen joutsen on Kalevalassa esiintyvä myyttinen lintu, jonka pyyntiin Pohjolan emäntä Louhi lähettää Lemminkäisen. Tuonen mustassa joessa uiva joutsen on kuitenkin pyhä lintu ja sen tappamista yrittävä Lemminkäinen tulee itse surmatuksi Tuonelan pojan toimesta joka heittää surmatun metsästäjän palat Tuonelan jokeen, josta hänen äitinsä lopulta hänet pelastaa ja herättää henkiin.
Itämerensuomalaisille heimoille vesilinnut olivat pyhiä ja Karjalan kalliopiirroksia tehneitä muinaisia suomalaisia kutsutaankin joskus vesilintukansaksi. Joutsenta ei saanut vahingoittaa ja joutsenen tappamisesta uskottiin seuraavan harmia ja mahdollisesti jopa kuolema sen tappajalle. Joutsenen ja vesilintujen pyhyys liittyy muinaissuomen uskomuksiin ihmisen sielun ja lintujen välisestä yhteydestä. Varsinkin joutsenen sanottiin olevan ”ihmisen sukua” tai ”ihmisestä linnuksi rikottu”.
Muinaiset suomalaiset uskoivat ihmisellä olevan useita sieluja. Ihmiseen yhdistyi kolme sieluolentoa: henkisielu, itse-sielu ja ihmisenhaltija. Ihmisen henki eli löyly edusti ruumiin elinvoimaa ja ihmisen kuollessa henki saattoi joskus paeta ruumiista pikkulinnun hahmossa. Vainajien uskottiin palaavan katsomaan omaisiaan ja rakkaitaan, sekä nauttimaan hautapaikalle jätettyjä antimia linnun hahmossa. Pihalintujen ruokkiminen nähtiin suvun vainajien kutsumisena kokoon.
Muinaissuomen heimojen uskomukset maailmankaikkeudesta olivat hyvin lähellä kantauralilaisten kansojen kosmologista käsitystä maailmankaikkeudesta. Näiden uskomusten mukaan kosmos koostui kolmesta tasosta: ihmiset elivät keskimmäisella tasolla, vainajat asuttivat alinta tasoa – Alista, jota Suomen uskomuksissa kutsuttiin Tuonelaksi tai Manalaksi – ja jumalat hallitsivat Ylisessä, ylimmällä tasolla. Suomalaisessa kansanuskossa Ylistä maailmaa kutsuttiin usein nimellä Lintukoto, sillä jumalten viestejä kuljettavien muuttolintujen uskottiin lentävän sinne talvehtimaan. Lintukotoon johti ahdas portti eteläisessä horisontissa, paikassa jossa taivaankansi koskettaa maanpintaa.
Yliseen matkaamisen lisäksi joutsenen uskottiin myös kulkevan ihmisten ja kuolleiden maailman välillä. Pitkän kaulansa vuoksi se pystyi katsomaan maailmaa sen eri tasoilta ja puoliksi sukelluksissa ollessaan se saattoi katsoa kuolleiden maailmaan.
Joutseneen liittyviä uskomuksia ja myyttejä on paljon monilla muillakin Euroopan kansoilla. Valkoinen nähtiin tyypillisesti pyhyyden ja puhtauden vertauksena, minkä myötä joutsen tyypillisesti yhdistettiin uskomuksissa hyvyyteen, jumaliin ja sieluun. Myös joutsenen eläinkunnassa harvinainen pariuskollisuus on vaikuttanut joutsenen ympärille muodostuneisiin myytteihin, joissa ihmisten välinen rakkaus on usein tärkeässä osassa. Esimerkiksi Kreikan mytologiassa ylijumala Zeus laskeutui ihmisten joukkoon usein eläimen hahmossa ja Leda -neitoa vietellessään hän esiintyi joutsenena.
Laulujoutsen on Suomen kansallislintu. Laji oli vaarassa hävitä maasta 1900-luvun alussa metsästyksen myötä, mutta vuonna 1934 laulujoutsen rauhoitettiin ja sen elinkanta on nykyisin elinvoimainen.
Teksti ja kuvat: Sami O.
Lähteet: Kalevala, Wikipedia, taivaannaula.org
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?