Jouluaaton ruokamaratoni

Ilmaisten ruokatarjoilujen jahtaamisesta on viime aikoina tullut toimituksessamme jo eräänlainen sisäpiirivitsi, kun olen taloudellisen tiukkuuden sekä myös jo yleisen harrastuneisuuden ja uunoturhapuroilun merkeissä kiertänyt kauppojen makkaratarjoiluja, kakkukahvituksia ja muita vastaavia. Kuinka kauas kannattaa matkata saadakseen yhden ilmaisen makkaran? No kauas! Joulun lähestyessä aloinkin saada vinkkiä toisensa perään, että jouluaattona olisi ympäri kaupunkia jos jonkinlaista tarjoilua ja hyväntekeväisyystempausta. Voiko kaikkiin edes ehtiä…

Lähdin ottamaan selvää: millaista ruokaa voi Tampereella saada jouluaattona täysin rahattomana?

Suunnitelma rupesi muotoutumaan. Klo 9 aamulla Tapola ilmeisesti jakaisi keskustassa mustaamakkaraa. Siitä olisi matkattava mahdollisimman ripeästi Härmälänrantaan, jossa minulle ennestään tuntemaaton Rapee Grill jakaisi ilmaisia hampurilaisia. Seuraavaksi olisi suunnattava tukikohtaamme Kaukajärvelle, jossa Nauha järjestäisi kiinnostuneille kuntouttavan työtoiminnan asiakkailleen puurojuhlan, ja kaiken kukkuraksi keskustan ravintola DAM tarjoaisi iltapäivällä vähävaraisille jouluaterian. Lisäksi viime tingassa kuulin, että Kumppanuustalo Arttelissa olisi vielä ollut yksi jouluateria, mutta siihen en uskaltanut ilmoittautua, sillä olin jo ilmoittautunut Nauhan ja DAMin tapahtumiin, eikä tullut kysymykseen tehdä ohareita ja viedä paikka joltakulta toiselta nälkäiseltä. Olisihan sinnekin näin jälkeenpäin ajateltuna voinut sopia käynnin, että pelkästään toimittajana olisi käynyt pikaisesti kurkkaamassa millainen on tunnelma. Mutta ei tullut oikein mieleen sellainen ammattimaisuus, koska ajatuksissa oli lähinnä tämä syömispuoli ja sen omakohtainen arviointi.

Klo 9:00, Keskustori

Tapolan mustamakkarajako

Olen asunut Tampereella jo 11 vuotta ja sinä aikana tykästyt mustaanmakkaraan kovastikin, mutta en ollut aiemmin pistänyt merkille tätä kolmikymmenvuotista perinnettä, että Tapola on lähes jokaisena vuotena jakanut mustaa ilmaiseksi keskustorilla. Olen ehkä saattanut kuulla siitä, mutta ajatus, että olisi jouluaattona keskustassa syömässä mustaamakkaraa heti aamupalaksi on ehkä ollut liian tuhti ajatus. Nyt kuitenkin journalistinen kiinnostus sekä makkarakiinnostus oli niin suurta, että halusin ottaa tästä selvää. Jännitystä lisäsi, että Tapola ei ollut tänä vuonna ilmoitellut tapahtumasta tietääkseni missään. Edellisiltä vuosilta löytyi muutamia Facebook-tiedotuksia, joita oli usein postailtu viime tingassa päivää tai muutamaa ennen aattoa. Korona-aikana jako oli katkolla, mutta sittemmin se on elpynyt. Olin kuitenkin hieman epävarma, että onkohan sitä makkaraa siellä vai ei? Joka tapauksessa, kun joutuisin vaihtamaan bussia keskustasta matkalla Härmälään, ei se olisi mikään ongelma käydä torilla katsomassa mikä siellä on tilanne.

Saapuminen torille – näyttää siltä, että jotakin täällä tapahtuu.

Saapuessani paikalle yhdeksän pintaan, suihkulähteen vieressä oli jo pitkä jono. Kauppakadun päähän oli pysäköitu kuorma-auto, jonka lavan eteen pystytetyltä ständiltä ruokaa jaettiin, ja autosta nosteltiin ulos koko ajan lisää makkaralaatikoita. Jono ulottui Hämeenkadun suojatielle asti. Näin paljon ihmisiä oli tullut paikalle vanhasta muistista ilman mitään tiedotusta. Tämä on sitä aitoa Tamperetta.

Siinä sitä on jono sakeanaan paikallisia herkkusuita.
Kuin lapset karkkikaupassa – joskin käytös oli jonossa rauhallista ja kaikki olivat hyvällä tuulella.

Jono eteni melko sutjakasti. Kun pääsin ns. tiskille, tonttulakkipäiset makkaranjakajat kysyivät ihmisiltä paljonko laitetaan, ja käärivät pötköt pakettiin niin kuin kaupan tiskiltä ostettaessa. En pyytänyt hirveän paljon – olisiko siinä ollut nelisen pötköä, ehkä puolisen kiloa. Samanmoinen satsi tulee melko automaattisesti pakettiin kaupassakin omalla rahalla ostaessa, kun myyjä kysyy: ”Vieläkö? Vieläkö?” Jonkun nälkäisen näin samantien haukkaavan tuoretta mörköään, mutta suurin osa sulloi paketit kassiinsa kotona syötäväksi. Olisin ehkä itsekin halunnut haukata hieman, mutta toisaalta avaamaton kääre oli helpompi kuljettaa mukana sotkematta, ja toisekseen en nähnyt puolukkahilloa missään. Kenties sitä olisi pyytämällä voinut saada, mutta tilanne oli niin hämmentävän jännittävä, etten osannut siinä alkaa mitään kyselemään. Joillakin näin käsissä myös jonkin laatikkoruoan makkarakäärön ohella (vai ettei vaan olisi ollut Abu Fuad kebab?), Odotin saavani myös samanlaisen oranssin paketin, mutta kun ilmaista makkaraa olin tullut hakemaan ja sitä sain, niin en kehdannut alkaa samantien vaatimaan, että ”hei, enks mä saa tommosta kanssa”. Ehkä sen saa vasta sitten, kun on niin vakionaama makkarajaossa, että naamasi on Tapolan VIP-listalla? Noh, vitsi, vitsi. Porukka jonossa näytti suurelta osin kyllä keski-ikäisiltä pitkän linjan mustanmakkaranpurijoilta, kun taas itse makkaradiilerit olivat parikymppisiä nuoria. He hoitivat hommaa sujuvasti, mutta eivät ehkä olemukseltaan täysin mätsänneet tähän ikiaikainen perinne -mielikuvaan. Olisin melkein odottanut, että siellä olisi joku TapolaPukki, joka on hoh-hoh-hoo, ollut täällä ammoisista ajoista asti. Sellainen makkaravelho voisi muistaakin joka ikisen asiakkaan ja tietäisi, kuka on ollut kiltti ja syönyt vuoden aikana riittävän paljon makkaraa, jotta sitä saa palkinnoksi lisää…

Siinä sitä ny o. Paketti näyttää kuvan perspektiivistä pieneltä, mutta oli siinä kahdelle aterialle syötävää.

Vähäsen odotin sellaista yhteisöllistä tunnelmaa, että ihmiset söisivät makkaroita paikanpäällä seisoskellen, jolloin heidän kanssaan voisi mennä harrastamaan suomalaista small talkkia nyökyttelemällä päätä ruoka suussa ja mutisemalla esim. ”joo-o” ja ”näi o”. Kuitenkaan tällaista seisoskelua ei juuri ollut, vaan melkein kaikki lähtivät kiitämään pois kuin hirvi makuulta heti saatuaan ruokapaketin kouraansa. Hyvä puoli oli se, että minun ei ollut pakko ahtaa mahaani täyteen tuhtia ruokaa vielä heti aamusta, vaan saatoin säästää makkarat seuraavalle päivälle. Eli vaikka tilaisuus ei ollut aivan sellainen kuin olin odottanut, voidaan todeta, että makkaran saanti onnistui. Kohti seuraavaa kohdetta siis!

Saapuminen seuraavaan kohteeseen, jossa oli vielä hiljaista.

Klo 09:40, Härmälänranta

Rapee Grill

Härmälänrannassa sijaitseva grilli oli Tamperelaisessa ilmoitellut, että klo 10 alkaen he jakavat vähävaraisille 300 juustohampurilaista, ja lähempänä tapahtuma-aikaa kävi vielä ilmi, että lisäksi jaossa on 500 grillimakkaraa. Bussi hujahti paikalle yllättävän nopeasti, ja olin paikalla jo 20 minuuttia etuajassa. Lisäksi kokkailun aloituksessa oli jotakin pientä käynnistysvaikeutta, ja kymmeneltä aioittu aloitus venyi hieman pitemmälle. Olin periaatteessa ensimmäinen asiakas paikalla, mutta kävin odotellessa viereisessä Salessa ostamassa puolukkahilloa repussani odottelevien makkaroiden kaveriksi, ja sinä aikana jonoon oli tullut pari muutakin odottelijaa. Se oli kyllä ihan mukavaa, ettei minun tarvinnut tuntea olevani ainoa hullu hampurilaisenkyttääjä. Sinänsä ihmettelin, ettei innokkaita jonottajia ollut enempää, mutta kyllä siihen kymmenen jälkeen alkoi lisääkin ihmisiä saapumaan. Ehkä sijainti oli kuitenkiin hieman syrjäinen siihen, että koko kaupunki olisi jaksanut rynniä paikalle. Paikalla viettämäni ajan kuluessa siinä kävi ehkä, mitä nyt sanoisin, pari-kolmisenkymmentä ihmistä. Kovin pitkää jonoa ei päässyt muodostumaan, eli hampurilaisia jäi vielä jaettavaksi vaikka kuinka paljon. Tapahtuman oli ilmoitettu kestävän yhteen asti tai pidempäänkin mikäli ruokaa vielä on jäljellä.

Tiskillä oli tarjolla monenlaista juomaa. Huomaa myös fleece-huovat joita sai kääriä päällensä tai ottaa muuten vaan matkamuistoksi.
Tämä erillinen kärry oli myös ilmeisesti keittiö, jossa osa kokkauksesta tapahtui.

 

Tunnelma oli kotikutoinen, kun työntekijöiden perheenjäseniä ja ystäviä saapui jeesailemaan tempauksessa. Grilli saatiin pöhisemään ja hampurilaiset tulille. Hieman myöhemmin makkaranpaistaja saapui sivukatokseen sytyttelemään grilliä. Pihassa oli myös Puuilon peräkärry, ja jostain sain käsityksen, että kyseisellä kaupalla oli jotakin osuutta makkaroita kustantavana sponsorina. Mitään sen suurempaa mainostusta ei ollut, joten en nyt aivan varmuudella tiedä miten se meni. Tapahtumaan oli panostettu, sillä tarjolla oli myös fleecehuopia lämmikkeeksi, glögiä, sipsejä ja limutölkkejä. Kaikki ilmaista! Hampurilainen oli trendikäs smash burger, jollaisia en muista kauheasti syöneeni, ja olihan se tosi hyvä. Kylkeen tuli myös ranskalaisia. Ateria ei näyttänyt kovin isolta, mutta kyllä siitä aamiaisnälkä lähti ihan kivasti – ja sitten vielä kuumaa grillimakkaraa jälkiruoaksi! Tämä oli oikein mukava hyvänmielen tempaus, ja toivon, että sinne saapui lähtöni jälkeen lisääkin ihmisiä nauttimaan hyvästä ruoasta ja tunnelmasta. Täytyypä koittaa käydä joskus omalla rahallakin Rapee Grillissä tukemassa heidän hyvää meininkiään ja testaamassa joku muu annos – vaikkapa joskus kesällä kun tulee ehkä haahuiltua sielläpäin.

Tältäkin voi näyttää jouluaaton aamiainen! (Pahoittelen tuota linnunkakkaa tuossa tolpan päällä – yritin kuvatessa laittaa hampurilaisen käärettä sen eteen, mutta yritys epäonnistui, koska tilanne oli niin akrobaattinen.)

 

Seuraavaksi tutulle kartanolle (kuva tammikuun puolelta)

Klo 11:30, Kaukajärvi – Vilusen kartano

Nauhan puurojuhla

Suunnitelmani oli mennä Härmälästä kotiin lepäilemään ja sitten Nauhalle, mutta aloin miettimään, että klo 10-15 ajoitettu Nauhan tapahtuma saattaisi olla jo vähän kuivunut kasaan jos menisin sinne vasta viime tingassa ennen sen loppumista, joten päätinkin mennä suoraan sinne. Olin maisemissa ehkä joskus puoli kahdentoista maissa. Porukkaa ei ollut hirveästi, mutta ruokaa oli enemmän kuin olin odottanut. Erittäin hyvän riisipuuron lisäksi oli erilaisia voileipätarvikkeita ynnä muuta. En ollut vielä suuressa nälässä, mutta otin pöydästä sellaisia asioita mitä teki mieli. Jäin miettimään, että olisikohan tässä ollut vielä parempi meininki, jos olisin ollut paikalla heti kymmeneltä, kun tapahtuma alkoi – joitakin ihmisiä oli sen jälkeen ilmeisesti jo kerinnyt poistumaan. Mutta meininki oli leppoisa, ja joitakin ihmisiä tuli vielä lisääkin oman saapumiseni jälkeen. Etukäteen Discord-kanavallamme keskusteltu joulubiisien soittolista tosin jäi hieman statistin rooliin. Kuulin jotain musaa soivan hiljaisella kanttiinin ruokatiskin vieressä, mutta menimme sitten toiseen huoneeseen, jossa valmentaja Marko veti Kahoot-tietovisoja, ja näinollen musaan ei kiinnittänyt paljoa huomiota. Telkkarista tuli myös Lumiukko, jota jäimme katsomaan, ja se tietenkin sopi joulutunnelmaan kuin porkkananenä päähän. Nostan hattua Nauhan henkilökunnan edustajille, jotka jaksoivat olla jouluaattona työpaikalla vetämässä erikoisohjelmaa sellaisille asiakkaille, joilla ei ole muuta tekemistä.

Unohdin ottaa yhtään kuvia Nauhalta, koska ei tuntunut, että olisin jossakin erikoispaikassa. Olen pyörinyt tontilla jo niin pitkään, että sinne meneminen oli vain sellaista tuttua ja turvallista. (Tähän jotain sentimentaalista, toinen koti ja sillai, niisk.)

Klo 15:55, Hämeenpuisto

DAM

Nauhalta alkoi kahden maissa lähtemään suurin osa pois, joten katsoin itsekin parhaaksi jatkaa matkaa. Kerkesin kotiin tunniksi lepäilemään, ja sitten taas kohti uusia seikkailuja. Mietin, että oikeastaan alkaa jo väsyttää, ja mieluusti voisin jäädä jo loppuillaksi sohvalle viettämään vetelää jouluiltaa. Mutta koska olin ilmoittautunut DAMin tapahtumaan, olisihan sinne lähdettävä.

En ollut aiemmin käynyt DAMissa, joka avautui muutama vuosi sitten hotelli Tammerin ja patosillan väliselle kulkureitille. Samalla paikalla aiemmin olleessa Jack the Roosterissa kyllä kävin vuosia sitten keikoilla, ja olin harmissani sen lopettamisuutisen kuullessani. Vielä kun eräs vanha suosikkibändini Saksasta asti oli aivan paikan loppuvaiheissa tulossa sinne keikalle, mutta sitten se peruuntui, ja pian lyötiin lopullisesti lappu luukulle, niin kaikesta tästä jäi hieman katkera maku. Rokkibaarin tilalle avautui nuorekkaan trendikkäältä vaikuttava DAM, joka näytti siltä, ettei se ehkä olisi ihan minun tyyliäni. Nimi viitannee viereiseen patoon, mutta kaverini arvaili, että se loisi myös Amsterdamiin liittyviä mielikuvia. En minä ole oikeassa ’damissa käynyt, joten mene ja tiedä.

Joka tapauksessa nyt olisi tiedossa ilmaista ruokaa, joten kyllä siinä tapauksessa voi ehkä mennä myös sellaiseen ravintolaan, jonka seinäteippauksessa ei olekaan pääkallon kuvaa, eh? Saavuin paikalle täsmällisesti hieman ennen klo 16:ta, ja porukkaa valui sisään tasaiseen tahtiin.

Homma pysyi rauhallisena taustalla näkyvästä ”get wild” -kehotuksesta huolimatta.

Paikka vaikutti heti tyylikkäältä ja ystävällismieliseltä. Noh, jos yritys haluaa järjestää hyväntekeväisyystapahtuman tuodakseen hyvää mieltä, niin ei silloin kai oikein kannatakaan olla töykeä. Narikanpitäjä otti takin, ravintolasalissa oli henkilökuntaa toivottamassa tervetulleeksi ja opastamassa pöytiin, ja kaikenkaikkiaan ensivaikutelma oli hyvä. Kun ottaa huomioon, että tapahtuma oli suunnattu vähävaraisille, joista voi usein tuntua yhteiskunnassa ulkopuoliselta, tuntui hyvältä saada sellaista, ööh, jotenkin niin ystävällistä ja inhimillistä kohtelua, kuin olisimme jonkinlaisia VIP-asiakkaita. Ihan kuin olisin oikea ihminen.

Sehän siinä oli, että kun saa jotakin ilmaiseksi ja se vielä annetaan arvostavasti eikä vaan jotenkin ”tos o, mee pois”, niin se tuntuu erityisen lämpimältä. Taannoin Tokmanni mainosti ilmaisia tuotteita, ja kun kävin hakemassa ilmaisen suihkusaippuan enkä ostanut mitään, niin myyjä vaan tuhahteli ja pyöritteli silmiään. Heille sanoisin: jos jaatte ilmaisia asioita markkinointimielessä, niin ei ehkä kannattaisi niitä jakaessa sitten pilata koko vaikutusta tökeröillä asiakaskohtaamisilla. Se oli vain yksi pesuainepullo, mutta hymyn kanssa se olisi ollut paljon tehokkaampi Tokmanni-mainos.

No niin, siis, päästyäni pöytään eräs työntekijä mainitsi jotain kahvista jälkiruoan kanssa, ja tulin kysyneeksi, että voisikohan sitä saada kupillisen jo heti ruoan kylkeen. Asia järjestyi. Sitten päästiinkin buffet-pöydästä kasaamaan annosta. Otin ensimmäisenä vakkariani mihin näppini isken, jos pääsen missä vain buffet-pöytiin, eli karjalanpiirakoita ja munavoita. Laatikoista porkkanaloota on suosikkani, ja sitä otin reilusti, ja muita laatikoita sitten hieman vähemmän. Lihapuolta myös löytyi: tuhteja kalkkunasiivuja karpalokastikkeella sekä aivan älyttömän hyvää kinkkua. Siis se sopivasti silavainen kinkku oli niin suussasulavaa, että leijailin jossain sfääreissä.

”Löydätkö tien mun sydämeeni” lauletaan eräässä Yön biisissä. No tälläisilla pöperöillä sinne kyllä pääsee.

Taustalla soi jatsahtavia amerikkalaistyylisiä joululauluja, jotka sopivat tunnelmaan eivätkä ärsyttäneet minua sillä tavalla kuin suomalaiset joululaulut monesti. Myös valaistus oli kohdillaan luoden harmonisen ympäristön. Olen monena vuotena filosofoinut, että mistähän se joulumieli oikein tulee. Se on mystinen ilmiö, jota on vaikea itse yrittämällä luoda, mutta joskus olosuhteet saavat sen aikaan. Nyt se onnistui. Siitä huolimatta, että olin aiemmin päivällä jo saanut ruokaa, hämmästyin syödessäni, että kylläpä muuten maistuu. Tuttavat tietävät, että pidän ruoasta, mutta silti nyt oli sellainen tilanne, että olin tavallistakin autuaammassa olotilassa. Mietin, että toivottavasti en hymyile jo niin leveästi, että se alkaa näyttää oudolta.

Santsata sai, ja jossakin kohtaa, kun ihmisiä alkoi lähtemään pois, ilmoitettiin, että nyt saa ottaa rasiaan vielä kotiinviemisiksi lisää ruokaa, ettei tarvitse pois heittää. Evässatsi jäi sitten seuraavalle päivälle, sillä rehellisesti sanottuna en syönyt enää yhtään mitään koko loppuiltana, vaikka kello oli vasta jotain viiden päälle.

DAMin tempaus oli kyllä viimeisen päälle tehty. Mahtava ruoka ja ystävällinen palvelu jättivät oikein lämpimän joulufiiliksen.

Yhteenveto

Voidaan eittämättä todeta, että Tampere on hyvä kaupunki jouluaaton yksinäisille nälkäisille kulkijoille, kunhan vain tietää, milloin kannattaa olla missäkin!

Kiitokset

Tapola
Rapee Grill
DAM
Nauha

Täyteläinen ruokamatkailija katseli bussipysäkillä jouluista Tamperetta ja hetkessä oli ripaus taikaa.

 

Söi ja tarinoi: Pietari H.

1 Comment

  1. Kiitos tästä jutusta, oli mukava lukea kokemuksiasi ja huomioitasi aaton tarjonnan kokonaisuudesta ja tunnelmista.
    Näiden lisäksi myös ainakin SPR ja ViaDia tarjosivat apua. Tuo DAM oli oli itseltäni mennyt ohi silmien. Tyhjällä vatsalla ei tarvinnut käydä nukkumaan jos vain pääsi liikkumaan.

    Terveisin
    Marja, Ruokapankilta

Vastaa