Väitetään, että me suomalaiset emme ole kaikkein ahkerimpia kirkossakävijöitä lukuunottamatta ristiäisiä, häitä ja hautajaisia, joista vanhan vitsin mukaan sekä ensiksi että viimeksimainitusta löytyy yksi selväpäinenkin osallistuja. Onpa kuuleman mukaan käynyt niinkin, että jälkimmäiseen on juhlakalu pitänyt tuoda paikan päälle vastoin omaa tahtoaan ja mahdollisesti jopa ensivisiitille. Edellämainittujen lisäksi myös joulukirkossa käyminen on kuulunut, ja kuuluu edelleen, monien kansalaisten perinteeseen. Tavallisesti joulujumalanpalvelukseen on menty kello 10.00 aamulla, mutta myös iltamessu hoosianan merkeissä on nykyisin osoittaunut suosituksi.
Mutta ovatko joulukiireet vaivanneet myös entisaikoina vai onko kansalaisilla joskus ollut luppoaikaa hieman runsaamminkin? Eräs satunnainen ohikulkija on nimittäin astunut kirkkoon jo aattoyönä kello 24:n jälkeen havaittuaan valojen olevan päällä. Tässä vaiheessa pitääkin vaihtaa sinuttelumuotoon, sillä päästyäsi sisälle alat vähitellen huomata, että asiat eivät ole aivan kohdallaan: näet veisattavan, mutta et kuule ääntä, sanoista puhumattakkaan. Jos yrität laittaa kolikon kolehtihaaviin, se putoaakin suoraan mutaiselle lattialle. Seuraavaksi havaitset että läsnäolevilla on yllään risaiset valkoiset kaavut, he ovat madonsyömiä sekä epätavallisen kalpeita. Kaikilta tippuu lisäksi hometta leuasta, sekä muita kehon nesteitä, tip…tip…tip….tip…! Koko seremoniaa johtaa kuollut pappi jonka silmät on kaluttu pelkiksi kuopiksi ja nenä mädäntynyt pois. Kaiken kruunaa vielä eltaantuvan ihmislihan mehevät aromit, ja kalmanhaju tunkeutuu sieraimiisi.
Mistähän mahtaa olla kysymys? Aivan oikein: olet päätynyt vainajien jumalanpalvelukseen. Jos hyvin käy, löytyy osallistujien joukosta edesmennyt tuttavasi joka antaa sinulle seuraavan neuvon: ”Lähde heti pois tai sinut tapetaan! Päästäksesi ulos jätä päällysvaatteet vain löyhästi hartioillesi ja hyppää tasajalkaa kirkon kynnyksen yli katsomatta taaksesi!” Joidenkin versioiden mukaan pakenemisen pitää tapahtua juuri ennen viimeisen virren päättymistä, ja äärimmäisessä hädässä tämä kirjoituskin saattaa olla avuksi. Joka tapauksessa on kyseistä vinkkiä syytä noudattaa haudanvakavasti, sillä kuolleet eivät suvaitse elävien häiritsevän omaa joulunviettoaan. Niinpä sopii toivoa että kotimatkasi ei muodostuisi kohtuuttoman pitkäksi ottaen huomioon kirkkoon jääneet päällysvaatteesi. Mutta on varmasti parempi että aamupalvelukseen saapuvat hämmästelevät ainoastaan silpuksi revityttyjä ulkokamppeitasi koska ikävämmässä vaihtoehdossa paikanpäältä löydetäänkin runneltu ruumiisi tuijottamassa suu ja silmät ammollaan yhteen kohtaan naama viimeiseen kauhunparkaisuun vääntyneenä.
Hyvää joulua ja uuttavuotta kaikille Nauhalaisen lukijoille.
Teksti: Matti Nikama
Lähteet:
Kaaro, Jani: Kaiken oudon ensyklopedia (BTJ Finland Oy, Helsinki 2009)
Ojanen, Eero: Suuri Suomalainen kummituskirja – Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen (Kustannus Oy Minerva 2016)
Turunen, Ari: Pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina (Atena kustannus Oy 1997)
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?