Vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän, hänet laitetaan pahimmillaan yli kolmenkymmenen ikätoverinsa kanssa samaan — yleensä suhteellisen pieneen — huoneeseen, käsketään olemaan hiljaa ja kuuntelemaan. Tuon ikäiselle tämä on täysin luonnoton tila. Tätä käytäntöä jatketaan vähintään seuraavat yhdeksän vuotta. Mikäli yksilö ei jatka jalkojensa surkastuttamista vielä parilla vuodella, hänet voi käytännössä luokitella syrjäytyneeksi. Jostain kumman syystä peruskoulu ei enää anna perusteita elämässä, varsinkaan työsellaisessa, selviämiseen.
Ensin opetamme nuoret istumaan hiljaa paikallaan. Sitten keksimme tietokoneet, pelikonsolit ja älypuhelimet sekä yhdistämme ne internettiin. Nyt voit tehokkaasti hyödyntää penkillä istumisen jaloa taitoa, jota olet armottomasti päivittäin grindannut. Näppäimistön ansiosta sinun ei tarvitse edes puhua, kun kommunikoit toisten ihmisten kanssa.
On melko outoa, miten tehokkaasti peruskoulu pitää lapset ja nuoret erossa työelämästä, johon yhteiskunta haluaa heidän tulevaisuudessa siirtyvän. Luulisi, että töitä oppii niitä tekemällä? Eihän se aluksi tarvitsisi olla edes niin vakavaa. Ainoa mikä minun ala-asteella edes vähän muistutti työtä, oli vaalikahvila koulun äännestyspisteellä. Yhtäkkiä sitä pitää aikuisena ollakin töissä.
Monesti lapset tuntuvat olevan erittäin kiinnostuneita aikuisten tekemisistä. Onhan matkiminen hyvä tapa oppia. Pikkupojat yleensä katsovat ihmeissään paloautoja, nostureita, kaivinkoneita jne. Aikuisuuden kynnyksellä tämä kipinä on voinut hiipua jo aikoja sitten. Eikö olisi viisasta yrittää sytyttää tällä kipinällä hieman isompikin tuli ja pitää sitä yllä? Eikä vain olettaa, että joku kipinä on vielä olemassa yhdeksän vuoden istumisen ja hiljaa olemisen jäljiltä.
Kesätyöruljanssi on melkoinen härdelli. Yhtäkkiä pitäisi hakea töitä, etkä oikeasti tiedä yhtään mitä teet — eihän tämä ole monille aikuisillekaan helppoa. Mieleeni tulee vain yksi henkilö, joka sai ensimmäisen kesätyöpaikan ja samalla elämänsä ensimmäisen työpaikan ilman suhteita. Jos näitä suhteita ei kuitenkaan ole, niin vaihtoehdoksi ei jää paljon muuta kuin nauttia kesälomasta täysin rinnoin — aivan kamalaa. Mutta mitenkäs sitten täysi-ikäisenä, kun jokainen kesäloma on ollut elämästä nauttimista?
Todetaan vielä lopuksi. En tiedä millä tolalla asiat moderneissa kouluissa ovat. Suvussamme ei ole kouluikäisiä, enkä tunne lapsiperheitä. Toivottavasti kehitystä on tapahtunut. Skeptinen puoleni on kuitenkin voitolla. Merkittävä ongelma on, että järjestelmää ylläpitävät ne henkilöt, jotka ovat järjestelmässä menestyneet. Joten miksi he tekisivät tuntuvia muutoksia? Hehän menestyivät sen ansiosta.
Ilmeisesti miesten tapauksessa vanhempien ero on kuitenkin suurin yksittäinen korrelaatio syrjäytymisen kuten myös vankilaan joutumisen kanssa. Onkin vaikea sanoa, miten paljon kaikella muulla kirjoittamallani on merkitystä. Ehkä isoimmat muutokset olisikin tehtävä siellä kotona? Mitä jos vahvasta ja välittävästä perheestä tulisikin se tärkein asia ihan yhteiskunnan tasolla?
– E
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?