Iltasatu: Poika

Psykiatri muutti uuteen naapurustoon. Viereiset naapurit vaikuttivat mukavilta, mutta talossa vaikutti olevan myös kovaa meteliä ja jatkuvia perheriitoja. Talosta kuului aina huutamista ja itkua. Psykiatri ei halunnut olla tungetteleva, mutta oli huolissaan perheestä. Hän uteli asiaa muilta naapureilta, jotka kertoivat, että kyseiseen perheeseen kuului poika, joka eli sulkeutuneena huoneessaan. Poika oli jo aikuinen, mutta häntä ahdisti lähteä ulos ja hän kärsi paniikkihäiriöstä. Äiti ja isä olivat huolehtineet hänestä siitä lähtien, kun poika oli joutunut auto-onnettomuuteen. Poika uskoi, että onnettomuus oli tehnyt hänestä normaaliin yhteiskuntaan sopeutumattoman, rujon ihmisen.

Psykiatri kunnioitti perheen yksityisyyttä eikä udellut enää asiasta, kunnes eräänä päivänä perheen mies lähestyi häntä.

”Pahoittelen melua, emme tarkoittaneet häiritä. Voisitko auttaa meitä? Meidän perhettä? Tiedän, että olet pätevä psykiatri.”

”Autan mielelläni. Teen mitä voin. En voi luvata hyvää tulosta, mutta voin tutkia tilanteen.”

Psykiatri uskoi voivansa auttaa perhettä. Hän tiesi kuinka stressaantunut perheen äiti oli. Joka kerta, kun hän näki hänet, äiti oli haamun harmaa ja näytti siltä, että olisi itkenyt tunteja.

Psykiatri sopi tulevansa päivälliselle seuraavana päivänä.

He istuivat keskenään vähän aikaa puhuen niitä näitä. Lopulta psykiatri jäi perheen miehen kanssa yksin ja otti ongelman esille.

”Olen kuullut, että poikasi on eristäytynyt. Voisitko viedä minut hänen huoneeseensa? Voisin puhua hänen kanssaan vähän.”

Mies epäröi aluksi.

”No, luulen, että on tärkeää, että näet poikani huoneen ja mikä tilanne on.”

Mies avasi oven. Psykiatri katsoi sisälle ja huomasi, että kukaan ei oikeasti ollut huoneessa paitsi mallinukke, jonka kasvot oli peitetty lakanalla.

Mies kääntyi psykiatria kohti ja puhui.

”Ongelma ei ole poikani. Hän kuoli yli kolme vuotta sitten auto-onnettomuudessa. Vaimoni toi tämän nuken kotiin ja kohtelee sitä kuin se olisi hänen oma lapsensa. Hän on se, jolla on ongelma.”

 

– Inna