
Ihminen syntyi. Ihminen kohtasi esteen. Ihminen selvisi esteestä. Ihminen halusi päästä seuraavalla kertaa helpommalla.
Ihmiskunta on lähes koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt tekemään asioista itselleen kätevämpiä ja yksinkertaisempia. Kivityökaluista ja pyörän keksimisestä ollaan päästy jo pitkälle; viimeisen muutaman sadan ja erityisesti parin viime vuosikymmenen aikana teknologian kehitys on ollut jopa epärealistisen vikkelää. Pintaan alkaakin jo hiljalleen nousta suuria kysymyksiä – kuinka pitkälle voimme mennä? Olemmeko jo menneet liian pitkälle? Onko nykyteknologia ihmiskunnalle haitallista? Milloin näemme sen päivän, kun ihmiskunta luopuu ihmisyydestään ja liian pitkälle edistynyt teknologia on vastuussa kaikesta?
Teknologia on hiljalleen matkalla maailmanherruuteen, eikä nykystatustakaan sentään yhdessä yössä saavutettu. Otetaanpa siis aluksi muutama, tai meidän nykyihmisten silmin vähän useampikin askel taaksepäin ja kerrataan, miten olemme päässeet näinkin järkyttävän pitkälle.
Ensimmäiset 2,6 miljoonaa vuotta olivat ihmisille teknologian edistyksen kannalta tasaista ilotulitusta. Nykyihmisille naurettavan itsestään selvät oivallukset toivat ihmiskuntaa eteenpäin suurin harppauksin; tuli tuottaa valoa ja lämpöä, työskentely helpottuu työkaluilla, rakennukset ja vaatteet suojaavat julmalta maailmalta. Välttämättömistä vastoinkäymisistä huolimatta ihmiskunta edistyi hiljalleen aikojen mukana. Asiat olivat yksinkertaisia, eikä tulevaisuutta turhaan murehdittu.
Sitten, muutama sataa vuotta ennen ajanlaskun alkua, antiikin Kreikassa tehtiin nykytilanteen kannalta olennainen ja huomattava löytö. Hangatun meripihkan huomattiin aiheuttavan kipinöintiä ja vetävän pienesineitä puoleensa. Tämä aikoinaan lähes taianomaiseksi koettu ilmiö tunnetaan nykyään hankaussähkönä. Tuskin osasivat aikansa viisaimmatkaan ennustaa, kuinka elintärkeäksi tämä voima tulisi vielä jonain päivänä ihmiskunnalle olemaan; sähkö tulisi esittämään ennalta arvaamattoman näytelmämme pääroolia.
Sähköopin kehityksen alkaessa tieteenhaarana 1700-luvulla, sähkön matka ihmeenomaisesta taikaenergiasta kohti jokapäiväistä välttämättömyyttä alkoi. 1800-luvullakin sähkötekniikan kehittäminen oli kuitenkin vielä aikansa keksijöiden henkilökohtaisten oivallusten varassa. Tämän vuosisadan aikana päivänvalon näkivät mm. alkeelliset sähkömoottorit, -lennättimet ja -generaattorit, puhelin ja radio. Suomalaiset toivat maailmaan valoa sähkövalaistuksen muodossa vuonna 1882. Sähköä alettiin myös hiljalleen tuottamaan kaupallisesti, tosin suolaisen hintansa vuoksi ei tähänkään hupiin ollut luonnollisesti monellakaan aluksi varaa. Sähköntuotannon ja -jakelun edistyessä 1900-luvulla, sähkö muuntui hiljalleen luksuksesta tavallisen tallaajan rengeksi valon, lämmön ja kodinkoneiden muodossa.
Jatkuvan ja pääosin suhteellisen luotettavan energiantuotannon myötä ihmisten käsitys maailmasta alkoi muuttua. Radio ja varsinkin televisio avasivat planeettamme karmivan kauneuden koko yhteiskunnan nähtäville. Puhelin vauhditti tiedonkulkua ja helpotti sosiaalisten suhteiden ylläpitoa. Matkustus kehittyi tehokkaammaksi lentoliikenteen avautuessa siviileille ja autojen täyttäessä kadut. Peruselämästä oli kehittymässä yleisesti mukavampaa ja vaivattomampaa.
Television menestyksen, kasvavan mukavuudentarpeen ja oletettavasti osittain myös kasvaneen vapaa-ajan määrän myötä kiinnostus vapaa-ajan pelejä ja viihde-elektroniikkaa kohtaan alkoi kasvaa. Markkinarako täytettiin arcade-hallien kolikkopelien muodossa, joiden suosio kasvoi huomattavasti pelien muuttuessa elektronisiksi, tehden pelaamisesta entistä värikkäämpää ja toiminnantäyteisempää. Kyseessä tajuttiin olevan miljardibisnes, ja tästä seuraava askel olikin luonnollisesti pelien tuominen Matti Meikäläisten olohuoneisiin. Myös tietokonepelit tulivat mukaan kuvioihin koneiden kehittyessä käyttäjäystävällisemmäksi ja levitessä valtion virastojen ja oppilaitosten ulkopuolelle. Tämä myös avasi portit ensimmäisille yksityisille pelinkehittäjille, pelien tosin vielä pitkälti rajoittuessa mielikuvitusta vaativiin, tekstipohjaisiin seikkailutarinoihin. Elektronisen viihteen suosion myötä oli selvää, että videopelit olivat tulleet jäädäkseen.

Peruskansalaisten haltioituessa elektronisista ihmeistä ja totutellessa uusiin, automatisoituihin työtehtäviin, oli Yhdysvalloissa alettu 1960-luvulla kehittelemään pohjaa jollekin aivan ennenkuulumattomalle; kehityksen alla oli koko maan laajuuden kattava, ensisijaisesti sotilaskäyttöön tarkoitettu tietoverkko resurssien jakoa ja kommunikaatiota helpottamaan. Tämä kommunikaatiojärjestelmä tultaisiin tuntemaan yhden yhteiskuntamme suurimman tukipilarin esi-isänä. Maailma oli saanut ensimmäisen maistiaisensa Internetistä.
1970-luvulla alkoi puhelinten kehitysmatka kotipöydiltä kohti avaraa maailmaa. Tämä ilmeni ensin autopuhelimina, joista edettiin joka tallaajan taskuun mahtuviin matkapuhelimiin 1990-luvulle saavuttaessa. Kätevän kokonsa ja koko ajan kasvavan ominaisuuskirjonsa myötä puhelin loi itselleen vakaan paikan arkielämässä. Vuosituhannen vaihtuessa tietokoneet olivat yleistyneet kotikäyttöön, ja sen myötä Internet kaupallistettiin massakäyttöä varten. Tämä mahdollisti tietokoneiden yleistymisen toimistovälineistöstä joka kodin viihdekeitaiksi, aloittaen tasaisen mielenkiinnon laskun perinteistä televisiotarjontaa kohtaan. Suursuosion saavuttaneiden, jo minitietokoneina pidettävien älypuhelinten myötä maailman jatkuvasta läsnäolosta ja tavoitettavuudesta muodostui oletusarvoja.
Äskeisen kertauksen jälkeen olemmekin hyvin perillä teknologian nykytilanteesta. Teknologia on kieltämättä auttanut ihmisiä hädän hetkellä ja tehnyt elämästä monin tavoin helpompaa ja kätevämpää, mutta joka kolikolla on myös kääntöpuolensa; ongelmiakin ilmenee.
Yksi auttamatta suurimmista vaikuttajista on, yllätys yllätys, maailmanlaajuinen Internet.
Kansalaisille aukesi mahdollisuus ilmaista itseään reilusti vapaammin ja tuomaan ajatuksensa näppärästi koko globaalin verkkoyhteisön näkyville. Ajatuksena tämä vapaa verkkohan vaikuttaa varsin mahtavalta. Hyppysissämme on lähes koko planeetan kattava kohtaamispaikka, jossa ajatukset virtaavat ja sana on vapaa. Aivan omanlaisensa yhteisöllisyyden tunne on saavutettavissa ruutua tuijottamalla ja näppäimistöä pahoinpitelemällä. Ihmisten perusluonne on kuitenkin luonut tähänkin omat ongelmansa, sillä Internetin tarjoaman anonyymiyden turvin ihminen voi tuoda pintaan pahemman puolensa, muuttuen suorastaan hirviöksi kanssakeskustelijoitaan kohtaan. Tätä ilmiötä ilmenee varsinkin suuremman suosion saaneiden verkkopelien keskuudessa; pahimmillaan ilmoille lentää tappouhkauksia tai toiveita syövästä. Helppohan se on laukoa suustaan mitä haluaa; seurauksia harvemmin ilmenee, eikä niitä sen vuoksi pelätäkään. Kokeneempi verkonkävijä oppii kuitenkin sivuuttamaan nämä herjaukset nopeasti.
Tämä mahdollisuus vapaaseen itseilmaisuun ja yhteisöllisyyteen loi myös aivan uuden leikkikentän ihmisen itsekehulle ja pätemisen tarpeelle, sosiaalisen median muodossa. Peruselämän joka askel on nyt jaettavissa kaikkien nähtäville, vaikkei ketään välttämättä kiinnostaisikaan…tai ainakaan kukaan ei myönnä olevansa kiinnostunut. Sosiaalinen media on myös luonut ponnahduslaudan usein ulkonäönsä voimin porskuttaville ”turhille julkkiksille”, näille valtaväestön vitseille. Huonojen roolimallien ja esimerkkien voima kasaa paineita varsinkin nuoremmalle väestölle.

Internet on kaiken A ja O. Lapsille tulee jo taaperoiässä tutuksi maailma, jossa Internet on oletettu jokamiehen oikeus. Arvostus tätä läpimurtoa kohtaan puuttuu kokonaan, ja kaiken odotetaan olevan vapaasti tarjolla, kellon ympäri. Ongelmia yhtälöön tuottavat myös Internetin vaaroista tietämättömät vanhemmat, jotka ulkoistavat lapsen kasvatuksen osittain tietotekniikalle, usein huonoilla rajoilla ja säännöillä, välillä kokonaan ilman. Lapsi saattaa ennemmin tai myöhemmin löytämään verkosta hämmentävää tai jopa pelottavaa sisältöä, ja vanhemman syyttävä sormi osoittaa mahdollisimman kauas omasta navasta. Lisätään kaavaan vielä taskussa kellon ympäri piippaavat puhelimet, niin lasten mielikuvituksen ja henkisen kasvun häirintä on jo alusta alkaen taattua.
Ongelmat ilmenevät myös aikuisuudessa. Internetin ollessa nykyaikainen muutaman klikkauksen päässä oleva 24/7 viihdekeskus, on helppo vetää homma överiksi ja koukuttua. Valikoimasta löytyy mm. videopelit, uhkapelit ja aikuisviihde. Näiden aktiviteettien parissa aika lentää, ja se saattaa näkyä sekä henkisinä että fyysisinä terveysongelmina. Villi ja vapaa Internet takaa myös vapaamman ja vaikeammin löydettävän leikkikentän rikollisille ja yleiselle epärehelliselle toiminnalle; viranomaisresurssit eivät vain voi riittää koko verkon haravointiin viemättä peruskäyttäjien verkkovapautta.
Kirsikkana kakun päällä löytyy varsinkin 2010-luvulla ilmenneet tietovuodot ja ihmisten yksityisyydellä rahastaminen. Tieto on valtaa, kaikella on hintansa ja bisnes on bisnestä.
Tiivistetysti voidaan todeta, että Internet on suuri ja mahtava oivallus. Täydellisyys on kuitenkin tavoittamattomissa.
Seuraavana suurena seikkana voidaan tuoda esiin automatisaation ja robotisaation kasvu.
Tässä meillä vasta onkin varsinainen kaksiteräinen miekka. Onhan se tietysti kätevämpää antaa automatisaation hoitaa hommat, säästetään aikaa ja vaivaa. Ihmisillä on luontainen tarve parantaa ympäristöään tekemällä asioista itselleen helpompia. Hinta on kuitenkin kova: ihmisen rooli on hiljalleen muuttumassa työntekijästä robotinvalvojaksi. Tämä näkyy selvimmin esimerkiksi tehdastyön työpaikkojen vähetessä; ihmisiä ei vain enää tarvita yhtä paljon kuin ennen. Vastapainona terveys- ja sosiaalialalla ihmisen tarve on selvä, mutta edellä mainitun huomioon ottaen voi vain pohtia, tuleeko tämäkään ihmisen tarve jatkumaan, ja kuinka kauan sitä vielä kestää.
Näiden päälle on jatkuvasti suunnitteilla pätevää, ihmisen älykkyyden ja ajattelun omaavaa tekoälyä. Tieteisleffojen robottivallankumouksia on turha kuitenkaan lähteä pelkäämään, mutta pelko tekoälyn kehityksen tarpeellisuudesta on todellinen. Onko täydellisen tekoälyn tavoittelu ihmiskunnan terveyden kannalta hyödyllistä? Onko kaikki vähänkään vaivaa vaativa työ ulkoistettava tietokoneille? Osataanko lopettaa, ennen kuin ollaan menty aivan liian pitkälle?
Viimeisenä esiintyy nykyihmisen täydellinen teknologiariippuvuus.
Nyky-yhteiskunta pyörii suurimmilta osin sähkön voimalla. Jo suhteellisen pienien, korkeintaan muutamia päiviä kestävien sähkökatkojen on todistettu tunkevan suuriakin kapuloita rattaisiin. Nämä katkokset ilmenevät usein syrjäisemmillä seuduilla luonnonvoimien seurauksena, mutta entä isommat valtoihin/koko planeettaan kohdistuvat katkokset? Näitä voisi ilmetä esimerkiksi terrorismin tai aurinkomyrskyn seurauksena. Vaikka ensimmäinen olisi vaikea toteuttaa suuressa mittakaavassa ja jälkimmäinen esiintyy merkittävissä määrin suhteellisen harvoin, seuraukset olisivat aika selviä: kaikki kaatuisi. Eihän se nyt suinkaan mikään maailmanloppu olisi, ja kyllähän sitä edelleen maailmasta ihmiselämää löytyisi…mutta minkä tasoista?
Tarkoituksena ei suinkaan ole maalata piruja seinille, myös allekirjoittanut myöntää syyllistyneensä teknologialle antautumiselle ja menevänsä nykymaailman mukana. Ihmiskunta on olemassaolonsa aikana selvinnyt monesta esteestä, ja tulee tulevaisuudessa luultavasti selviämään vähintään yhtä monesta. Voimme olla kiitollisia ja tyytyväisiä nykytilanteeseen. Vaikka ongelmia löytyykin, on nykyihmiskunnan tilanne suhteellisen hyvä. Paha tapa kuitenkin on, että ongelmiin tartutaan vasta, kun homma alkaa lahoamaan käsiin ja alkaa jo olla kiire.
Eihän sitä nyt suinkaan vielä liian myöhäistä voi olla…
…eihän?
Teksti: Nico Kallio
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?