Leikki ja askartelu on lapsen työtä. Mielikuvitusta ja intoa riittää. Kerhossa hymyilevä täti kertoo, että jokaisen kotoa löytyy paljon hauskaa askartelumateriaalia. On silkkaa haaskausta ostaa kaupasta uutta tavaraa, koska jokaisessa kodissa heitetään valtavasti hyvää materiaalia hukkaan.
Porukalla suunnittelemaan ja niin alkaa kummituslinna syntyä. Linnan runko syntyy vanhasta pahvilaatikosta ja vanhat maitotölkit ovat vallan mainioita torneja. Yksi torni tehdään viinipullon pahvikotelosta, mutta siitä täti kyllä tussaa tekstit piiloon ennen kuin antaa lapsille. Joukolla repimään sanomalehtiä suikaleiksi ja veteen likoamaan. Täti pyöräyttää käden käänteessä lionneesta paperista massaa. Vähän tapettiliisteriä perään ja graniitinharmaan linnan seinät alkavat muodostua.
Linnan kuivuessa tehdään vanhasta lakanasta kummituksia. Suklaalevyn hopeapaperista saadaan oivaa kimalletta. Samalla hymyilevä täti kertoo kierrätyksen tärkeydestä, koska maailma on hukkumassa jätteeseen ja luonnonvaroja tuhlataan häpeilemättä. Jokaisella on vastuu ympäristöstään ja jo pienilläkin keinoilla voi jokainen vaikuttaa.
Villalanganlopuista väkerretään peikkoja ja hymyilevä täti kysäisee, miten jokainen voi itse vaikuttaa ympäristöönsä. Pienet tytöt ja pojat syventyvät pohtimaan asiaa ja hyviä ehdotuksia syntyykin. Ei tuhlata, ei heitetä roskia maahan ja käytetään tavarat loppuun. Hauskinta kaikista on kuitenkin askarrella vanhasta uutta. Hymyilevän tädin opit uppoavat hedelmälliseen maaperään.
Tuleehan sieltä se kaunis iltapäivä, jolloin riemuitseva pikkutyttö säntää ovesta sisään muovipussi kädessään. Tyttönen on päättänyt osallistua ympäristönsuojeluun nappaamalla kotoaan roskapussin mukaansa kerholle. Hymyilevää tätiä tilanne vielä huvittaa. Tädin hymy alkaa kuitenkin pikkuhiljaa hyytyä, kun roskapusseja alkaa ilmestyä useampana päivänä. Miten kertoa pienelle luonnonsuojelijalle, ettei ihan kaikkea voi kierrättää?
Pihalla hymyilevä täti törmää innostuneeseen poikaan. Poika on juuri löytänyt vanhan harjanvarren ja vaahtomuovisuikaleita. Sovitaan, että harjanvarresta tehdään miekka sillä ehdolla, ettei miekalla huidota kerhossa. Lisätään vähän ilmastointiteippiä, ja merirosvomiekka on valmis. Leikki alkakoon.
Pojan mukana alkaa kerholle kulkeutua tavaraa, joka saa hymyilevän tädin epäilykset heräämään. Lisäksi kylältä on alkanut kuulua kummia huhuja. Ympäri aluetta on nähty roska-astioita penkova pikkupoika. Jos jossakin on roska-astia kansi auki ja astiasta törröttää pystyssä pienet jalat, kyse on aina samasta vintiöstä.
Tädin hymy alkaa jo muuttua jähmeäksi, mutta täti ottaa kuitenkin asian pojan kanssa puheeksi. Selviää, että pieni merirosvomme ja temppeliritarimme samassa paketissa on todellakin löytänyt ehtymättömän Graalin maljansa, eikä mikään mahtisana saa sankaria luopumaan uudesta harrastuksestaan.
Tädin silmissä alkaa vilistä lasinsirpaleita, avattuja säilykepurkkeja sekä giljotiinin tavoin pienille sormille putoavia roskiksenkansia. Ja ei, enää täti ei todellakaan hymyile.
Ympäristökasvatuksen antaminen lapsille on paitsi antoisaa, myös erittäin vaikeaa työtä. Jos joku oikeasti tietää, miten kasvattaa lapsista vastuullisia kuluttajia saamatta paikallista ympäristökatastrofia tai ruokamyrkytysepidemiaa aikaan, antakoon vinkkejä tädille.
Teksti: Sari Laitinen
