Hihtamisloma a.k.a urpoiluloma a.k.a talviloma

Musta talvi ei välttämättä tarkoita mustaa mieltä

Pirkanmaan koulut hiljenevät perjantaina koululaisten pitäessä taukoa rakkaassa opinahjossaan viettämästä ajasta. Ulkoiluun on aikaa, kutsuu lomaa miksi vaan. Suositeltavaa.

Mitäpäs voisi tehdä? Mustavuori on lähes musta (tällä hetkellä mäki laskettavissa ja hissi toiminnassa), ladut ovat pelkkä muisto viime vuodelta, jäälle menevä leikkii hengellään, ja muutenkin ulkona mustaa, kylmää ja kosteaa. Lappiin? Siellä on talvi- tai hiihtoloma. Joillekin suotu hengähdystauko voi myös olla tarpeellista latautumista. Kukin käyttää ajan mieltymyksiensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Ei ole pakollista tehdä mitään!!

Meilläpäin urheiluloma voi olla esimerkiksi ulkoilua ja sisäliikuntaa, lukuunottamatta laskettelua Sappeessa, Ellivuoressa ja Mustavuoressa. Hiihtämistä voi sentään kokeilla muutamilla ladunpätkillä. Luistelukentistä on vain tekojäät käytössä. Ulkoilusta kiinnostuneille suosittelen mm. laavuretkiä kaupungin alueella – lähinnä jalkaisin – tai jos on mahdollista lähteä autolla, niin vaikka Seitsemisen kansallispuisto on tavoitettavissa ihan päiväretkenä.

Sisäliikuntaa ja aktiviteettejä; kaupungissa maksullisia vaihtoehtoja riittää, ja myös kaupunkien järjestämiä tapahtumia on edellisvuosien tapaan muutamia. Kirjastot ja pyynikin maisemat antavat ainakin mahdollisuuden myös ilmaiseen yhdessäoloon. Särkänniemen trampoliinihallin ja kalat näkee maksua vastaan, kuten myös suurimman osan museoista ja näyttelyistä. Risteilyille on vielä hajapaikkoja, eikä myrskyä ole tiedossa.

Itse yritän yhdistää rentoutumisen ja ulkoilun sopivaan suhteeseen ekonomisten ja autonomisten mahdollisuuksien mukaan. Suomennettuna pitääs jotai tehrä, muttei oo iha hävyttömästi fyrkkaa ja ipanat määrää tahdin… Johan on talvi !

Kokeile linkkejä alla!

Ihanan kesäistä talviloman aattona

https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/tapahtumat/talviloma.html.stx
https://visitnokia.fi/kohteet/talviloma-nokialla/
https://www.pirkkala.fi/tapahtumat/?week=9&year=2020
https://www.lempaala.fi/vapaa-aika/
https://www.ylojarvi.fi/tapahtumat/?week=9&year=2020

Teksti ja kuvat: Tero

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa