Painajaisten piinaaja
Uneton yksisarvinen,
vaeltava, verinen
sarvensa telonut,
yksinäinen sielu.
Ennen maailmoja valloittanut
nyt lajinsa viimeinen
piinattu henki
mystiikan lieassa.
Rauhaton ravuri
vainottu vainoaja
janoaa kostoa
ihmiskunnan ahneudelle
perheensä tuhoajille.
Unien polkuja poloisten
käy riivattujen ihmisten
painajaisten hevonen.
Sarvellaan seivästää
säikähtäneen sydämen.
– Karo
YÖLLÄ PANIIKISSA HERÄÄ
KAUHUUN HAVAHTUU, SIIHEN SAMAISTUU
EI SAA SELVÄÄ, PIMEYTEEN SÄNTÄÄ
VEITSEEN TARTTUU, EI JUOKSE KARKUUN
JOKU PERKELE KÄY PÄÄLLE
MAISTA TÄSTÄ, KOHTA OOT JÄÄNNE
VEITSI UPPOO OMAAN RINTAAN
ALASTI PIHATIELLE LYYHISTYY
VERI VAAN VIRTAA
TÄYSIKUU KATSELEE, YÖ ON HILJAA
LÄMPÖ HAIHTUU KYLMÄÄN ILMAAN
– Tuukka
Luusaha uusi, hieno, kuunvalos kiiltelee
Levotonna uinuu tienoo, huuto ilmaa viiltelee
Sirot verilammikot ja tuoksu raudanpunainen
Oudot ovat karkelot ja maisema sen mukainen
Jos katsot nyt sä ikkunastas, et pihaasi voi tunnistaa
On hahmot, muodot vieraita silmäsi haluat ummistaa
Hartaasti jos toivot, uskot unta kaikki lienee
Silti aamun tullen huomaat ruosteen aamukasteen
– Jarno
