007 No Time to Die ravistelee Bondia ja katsojien tunteita
Daniel Craigin piirua vaille täydellinen Bond-ura saa arvoisensa huipennuksen tämän superlatiivisen hienon finaalielokuvan myötä. No Time to Die on leffa joka venyttää Bond-sarjan raameja ja rikkoo rajoja yhtä määrätietoisen röyhkeästi ja anteeksipyytelemättä kuin fiktiivinen päähahmonsa.
Uusimmassa agenttiseikkailussa on aistittavissa haikeiden jäähyväisten tuntua heti Bondin tervehdittyä yleisöä perinteiseen tapaansa eli ampuen päin näköä. Elokuvan alkupuolella Bondin vanha ystävä ja kollega Felix Leiter (Jeffrey Wright) saa houkuteltua eläköityneen sankariagentin vielä viimeiselle tehtävälleen puolustamaan koko palaneettamme yhteisiä etuja. Varjoissa lymyilevä rikollisorganisaatio Spectre on edellisessä elokuvassa koetun rampautumisensa jälkeen nostamassa taas päätään ja Spectren johtajan ja James Bondin arkkivihollisen Ernst Stavro Blofeldin (Christoph Waltz) lisäksi peliin on astunut myös uusi mystinen vihollinen. Maailmanlaajuisen kulmakunnan uudella pahiksella Safinilla (Rami Malek) on myös salattu menneisyys Bondin naisystävä Madeleine Swannin (Lea Sydoux) kanssa. Tulitukea Bondille antavat kokematon mutta taistelutaitoinen agentti Paloma (Ana de Armas) ja Bondin 007-statuksen itselleen lunastanut Nomi (Lashana Lynch). Bondin taustajoukoissa hääräävät myös tekniikkanero Q (Ben Whishaw) ja Ralph Fiennesin esittämän MI6-tiedustelupalvelun johtajan sihteeri Eve Moneypenny (Naomi Harris), jotka saavat nyt aiempaa enemmän valkokangasaikaa.
Gary Joji Fukunaga on mitä ilmeisimmin jakanut Daniel Craigin vision ja työskennellyt tinkimättömästi ja kompromissit minimoiden sen toteuttamiseksi aiemman ohjaajakandidaatin Danny Boylen hypättyä Bond-junasta jo projektin alkuvaiheissa. Myös käsikirjoitusprosessiin osallistunut Fukunaga ymmärtää selvästi miten luoda näyttävää ja adrenaliinilla ladattua toimintaa, mutta hän saa uutettua myös näyttelijöiden parhaat puolet taiteen alttarille. Jos kyseessä ei olisi toimintagenren elokuva, parille elokuvan näyttelijälle saattaisi tipahtaa jopa Oscar-ehdokkuus. Uusi Bond-tuotos on audiovisuaalisesti upea paketti, ja parhaimmillaan premium-elokuvateatterissa (IMAX, Isense, Dolby Cinema) koettuna. Tämän hetken ehkä suurin popsensaatio Billie Eilish esittää Craigin jäähyväiselokuvaan sopivan melankolisen Bond-tunnarin, joka säestää elokuvan pyörimistä päässä vielä päiviä näytöksen jälkeenkin.
No Time to Die on selkeästi äärimmäisten polarisaatioiden teos. Se on rujo, kaunis, brutaali, herkkä, riemastuttavan hauska, mutta samalla koskettavan surullinen. Jos elokuvan aikana puolet sielusta mäjähtää graniittiseinään, toista henkistä poskea sivelee riipaisevan haurauden samettihansikas. Siltä tämän poptaideteoksen kokeminen allekirjoittaneesta tuntui. Uutuus kantaa koko Bond-historian painolastia harteillaan, mutta on löytänyt tuoreen ja kaanoniinsa nähden jopa epäsovinnaisen kulman sen käsittelemiseen.
Sanottakoon vielä, että pitkän linjan Bond-faneja hemmotellaan valtaisalla määrällä referenssejä sarjan aiempiin elokuviin. Viittauksien aikajana kattaa lähes kuusi vuosikymmentä ja neljännessata elokuvaa, mikä saa tämän Daniel Craigin aikakauden tajunnanräjäyttävän päätösosan tuntumaan vieläkin juhlavammalta. Äärimmäisen vahva suositus minulta vanhana Bond-fanina, mutta myös elokuvataiteen rakastajana. Tämä elokuva on Bondin tavoin yhtään liioittelematta pala liikkuvan kuvan historiaa.
Arvio: 5/5
Teksti: Vesa-Heikki Hietanen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?